Pääsiäisen jumppailut

Pääsiäisen pyhien teema on ollut papparaisen jumppaus. Eksyin nimittäin perjantaina kentälle tarkoituksena tehdä vaan nopea liikutus. Nopea liikutus vaihtui melko nopeasti pulmapähkinään, kun emme ratsukkona onnistuneet ratsastamaan kokonaista (symmetristä) ympyrää ravissa. Uskokaa vaan.

Ensimmäinen puolikas ympyrästä sujui hyvin, mutta puolenvälin jälkeen olimme jo ajautuneet täysin eri raiteille, eikä kääntäminen enää onnistunut. Pysäytin hevosen ja aloin purkamaan ongelmaa osiin. Miksi poni ei käänny enää puolikkaan ympyrän jälkeen? Itse kääntyminen sinällään ei ole ongelma, vaan ongelman muodostaa ponin sekä kuskin armoton vinous ja kuskin apujen käyttö. 

Jos poni on ympyrällä täysin S:n muodossa, ei sillä käytännössä ole fyysisesti mitään mahdollisuutta suorittaa ympyrää kokonaan. Ripen tapauksessa tämä tarkoittaa sitä, että sen oikeassa kierroksessa sen takapää on oikealla ja etupää sitten taas vähän vasemmalla. Kuve on tavallaan ihan oikeaan suuntaan, joka taas hämää ratsastajaa luulemaan, että poni on taipuneena oikeaan suuntaan. 

Tämä kuva kertoo koko ongelman ytimen. Tässä tosin pää on jo menossa enemmän oikeaan suuntaan ja hevonen on rento.

 

Tässä ei tehdä väistöä.. On vaan takaosa vähän oikealle.

 

Lähdin ratkomaan ongelmaa ajatuksella, että takapää olisi saatava oikeaan linjaan muun hevosen kanssa, jotta etupäällä olisi mahdollisuus kääntyä oikealle. Ravissa tehtävä oli hevoselle aivan liian vaikea, joten aloitetiin käynnissä jumppaamaan. Alkuun Rippe vastusteli tätäkin, se koetti saada lisää ohjaa nykimällä päätään. Ennen olen tässä kohtaa ollut sille liian hellä ja antanut ohjaa, koska onhan tehtävä vaikea. Nyt en antanut, istuin alas, pidin käden paikalleen ja pyysin. Hyvinhän se poni tehtävästä selvisi.

Seuraavaksi siirryin tekemään tehtävää ympyrälle, ravasin kolme askelta, siirsin käyniin ja korjasin takapään. Toistin harjoitusta monen monta kierrosta, kunnes takapää siirtyi jo lähes ajatuksen voimalla oikealle paikalleen. Ensimmäiset yrityksen ravissa päättyivät hevosen jännitymiseen ja sekasotkuiseen ravitahtimiseen, mutta muutaman yrityksen jälkeen napautin raipalla takaosaa. Häntä heilahti ja takapää siirtyi oikealle paikalleen! Vapaat ohjat, kiitos ja leivänpala ponille. 

Tätä lisää!

Kyllä me sitten lopulta päästiin kokonainen ympyrä ravissa ja Rippekin alkoi vähän pyöristyä. Paljon auttoi myös se, kun ratsastaja löysi ulkoavut... Lopeteltiin siltä päivältä ja päätin, että tullaan kentälle myös muina päivinä. En ole kovin fanaattinen kenttäilijä ja se kyllä näkyy. Sitten, kun kerran sinne kentälle mennään, niin odotan täydellistä suoritusta. Kun meno ei ole täydellistä, turhaudun ja lähden maastoon. Haluaisin, että kaikki olisi täydellistä ja perfektionistin mieli on kovetuksella. 

Mutta jos kentälle eksytään kerran kahteen kuukauteen, niin eikai voikaan olettaa, että siellä tanssitaan balettia yhteisymmärryksessä? 

 

Ei ainakaan Ripen kanssa. Se on vanha tuntiponi, sillä on vinouksia ja varmasti kremppaa siellä jos täällä. Sillä on kummalliset liikkeet ja se on parhaimmillaan maastossa. Silti olisi varmasti senkin kropalle hyväksi välillä voimistella ja notkistella kentällä. Joskus olisi varmaan ihan hyväkin mennä rauhallista ravia. Heh..

 

 

 

Seuraavana päivänä alku oli heti parempi ja Rippe selviytyi siitä ympyrästä. Se oli vähän eilistä tahmeampi, mutta tahdikkaampi. Jatkettiin samoja harjoituksia, kun eilenkin. Siirtelin takaosaa vasemmalle ja oikealle taivuttelin niskaa vasemmalle ja oikealle. Tehtiin vähä väistöjä jne. Palattiin ympyrän pariin ja se sujui tosi paljon paremmin, loppuratsastuksesta Rippe alkoi liikkua todella kivasti ja kevyesti.

Tämä kannusti jatkamaan, koska ensimmäisen päivän jumppa oli tuonut jo niin hurjan parannuksen ongelmiin. Vieläkin pitäisi enemmän keskittyä siihen, että se takapää pysyisi oikeassa paikassa ja ravin tahti tarpeeksi aktiivisena. Liian hitaassa temmossa ravi alkaa mennä sotkuksi ja tahti katoaa.

Eilen mentiin Sisun porukoiden kanssa yhtäaika kentälle kuvaamaan ja he harjoittelivat raviohjelmaa kisoja varten. Minäkin sitten innostuin menemään sitä raviohjelmaa ja se oli ehkä virhe. Itse tykkään Ripen kanssa ravata kentällä vain lyhyitä pätkiä kerrallaa ja vain niin, että työstän jotain asiaa. Raviohjelmassa tulee pitkiä pätkiä ravia ja tiukkoja käännöksiä on paljon. Pakka hajosi yksi kortti kerrallaan ja sen kasaan saaminen ei sitten enää onnistu. Rippe myös kompastui jossain kohtaa alkuverkassa ja senjälkeen se liikkui ihan hyvin. Käynnin jälkeen siirsin sen raviin ja se minusta selkeästi nilkutti. Nilkutus kuitenkin lakkasi hetken päästä. Pitää seurata tilannetta.

Olisi vain edelleen pitänyt jatkaa lyhyillä pätkillä, loivilla kaarilla jne. Rippe oli alkuverryttelystä asti todella kiva ja rentoutui nopeasti. Sillä on ollut kokoajan aika hyvä motivaatio kentällä tekemiseen, enkä haluaisi menettää sitä. Siksikin tehtävät pitäisi pitää sille helppona ja lyhyinä.

Ahneus on pahasta. Siitä kun pääsisi kokonaan pois. 

 

 

Kuvista selvisi paljon ja niistä näkyy sekin, että olen saanut itseäni jo vähän suoremmaksi. Olen työskennellyt sen asian kanssa töissäkin istuessani satulatuolissa. Sekin on pitkä tie.

Lisäksi kuvat kertoivat itselle, ettei poni ole ollenkaan niin ryhditön, mitä se selkään tuntuu. Olen siis välillä pyytänyt sitä turhankin ylös edestä ja silloin se yllättäen jännittyy liikaa. Voin siis huoletta antaa sille ohjaa ja tilaa edestä, kunhan takaosan kanssa on tarkkana. 

 

 

Jumppa on kuitenkin tehnyt ponille selkeästi hyvää. Pakko ottaa itseä niskasta kiinni ja vierailla kentällä taivuttelemassa vähän useammin. Vaikka olenkin melko helposti turhautuva, niin kärsiväliisyys kasvoi Taavin kanssa aikanaan ihan uusiin lukemiin. Senlisäksi ongelmanratkaisukyky on parantunut ja minusta koko ratsastuksen suola on juuri siinä. On palkitsevaa, että työ tuottaa tulosta ja olet itse keksinyt ratkaisun.  

 

Sen olen huomannut jo aiemmin, että esim. kisamaailma ei ole minua varten. Se luo liikaa paineita ja alan hätiköidä sekä ahnehtia. Koska haluan, että kaikki on täydellistä. Kun teen asiat omalla tavalla, niin en joudu siihen tilanteeseen, jossa tulee liikaa painetta suorittaa ja suoriutua.

Ripen kohdalla tavoitteet ovat lähinnä siinä, että se pikkuhiljaa vähän suoristuisi. Päaäsia kuitenkin on, että se suorittaisi hyvällä mielellä ja meillä olisi hauskaa keskenään.