maanantai 16. marraskuuta 2015

Tänään annan minulla olla ikävä

"annan ajatusteni 
tuudittautua muistoihin sinusta
-enkä pyyhi kyyneleitä
kasvoiltani"





Vuosi ilman Taavia.
Välillä minusta tuntuu, että Taavi oli vain ohikiitävä hetki elämässäni, uni, jota ei koskaan oikeasti eletty. Se ei tunnu todelliselta ollenkaan ja sen kanssa vietetyt vuodet tuntuvat jotenkin kaukaisilta. Toisaalta, en ole halunnut edes muistaa. Olen sysännyt ajatukset siitä kauas ja välttänyt miettimästä niitä. En ole uskaltanut, koska se tekee edelleen melko kipeää. Sinä iltana, vuosi sitten, minä menetin parhaan ystäväni. Matkalla ampumapaikalle minä kävelin elämäni raskaimmat metrit. Sinä iltana sieluani raastoi valtava tuska.

Maailmassa tulee vastaan monta kivaa hevosta, monta mukavaa ja mieleenpainuvaa. Mutta tulee vain yksi Taavi. Se hevonen, joka kääntää kaiken päälaelleen, opettaa paljon ja vie lähtiessään vielä enemmän. Se hevonen tulee elämäämme tarkoituksella. Juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsemme.
Sellaiseen hevoseen törmää vain kerran. Ja senjälkeen mikään ei koskaan ole enää entisellään.
Minä näin unta Taavista jo ennenkuin se tuli elämääni. Kuvan nähdessäni tiesin, että tässä on minun hevoseni. Mutta en tiennyt millainen matka minua odotti.

Minä opin Taavin myötä ajattelemaan asioita hevosen kannalta. Opin, että kehu on aina moitetta parempi. Ja sen, että yleensä epäonnistumisen kohdalla kannattaa vilkaista peiliin. Sen jälkeen pitää etsiä uusi tapa toimia. Oivalsin, että kaikki epäonnistuvat joskus ja tekevät virheitä. Vain sillä on väliä, oppiiko virheistään. Hevonen antaa usein anteeksi.

Opin, ettei kaikki hevoset ole samanlaisia ja joskus joutuu käyttämään hassujakin keinoja asioiden ratkaisemiseksi. Opin, ettei vihainen hevonen testaile. Sillä on syynsä käytökseen ja valitettavan usein sen takana on kipu.
Taavi on purrut minua, jyrännyt ylitseni, karannut käsistäni ja murtanut sormeni. Se on nolannut minut monta kertaa ja pistänyt minut itkemään silkasta häpeästä. Ja minä todella ansaitsin sen kaiken.

Jouduin mukautumaan Taavin rauhalliseen elämäntahtiin väkisin ja se teki minulle todella hyvää. Opin laskemaan kymmeneen, joskus sataankin. Opin katsomaan lenkin varrella maisemia. Opin olemaan kiirehtimättä kokoajan ja elämään enemmän tässä hetkessä. Nauttimaan pienistä hyvistä asioista.

Ainut asia, jonka haluaisin vielä oppia on, että osaisin antaa itselleni rauhan lopettamispäätöksen kanssa. Vaikka tiedän, että tein oikein. En olisi vielä halunnut päästää Taavia lähtemään. Rakkaus Taavia kohtaan ei katoa koskaan.

Kiitos Taavi kaikesta, mitä annoit. Minun kaunis sinisilmä-enkelini.



Oispa kaikki hyvin siellä
Ja sulla hyvät oltavat
Kun me nähdään sillä tiellä
Toivon että tunnistat


12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Taavi oli kyllä bloginkin välityksellä suuri persoona ja tippa tuli linssiin myös lopetusuutisen luettuani, kuten tätäkin tekstiä lukiessa.

      Poista
    2. Kyllä - suuri persoona jätti jälkeensä niin suuren aukon. Minä nimitin Elmoakin "elämäni hevoseksi" ja ehkä se sit olikin tietyllä tapaa, se ensimmäinen oma. Ei sen kuolema kuitenkaan koskaan ollut minulle niin kova paikka. Enkä ole kaivannut sitä milloinkaan niin paljon, kun olen Taavia kaivannut.
      Mutta Taavi on jotain, mitä ei voi edes sanoin kuvailla, ei vaan pysty. Eikä sellaista tule enää ikinä, olen varma siitä.

      Senjälkeen kaikki muut ovat vain hevosia. Persoonia, mukavia ja rakkaita, mutta hevosia.

      Poista
  2. Kaunis kirjoitus. Miten suuren työn Taavi ehtikään lyhyessä ajassa tehdä, merkityksellinen hevonen :) Sellainen tunne itsellenikin jäi, kun omalaatuinen ponimme lopetettiin lyhyen yhteisen taipaleen jälkeen. Harmi, ettei se ehtinyt saada työtään valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut hevoset ovat sellaisia. Olen ikäväkseni huomannut taantuvani hevosten kanssa vanhalle tasolle, kun Taavi ei ole muistuttamassa minua. Yritän kovasti muistaa oppimani asiat ja edetä niiden mukaan, mutta vaikeaa se tuntuu olevan.

      Poista
  3. Toivon että löydät vielä rauhan. Ehkä sekin oivallus tulee vielä vastaan ja saat lopullisen vahvistuksen sille että päätös oli oikea.

    Olisi toisaalta ollut ihanaa jos Taavin tarinalla olisi ollut toisenlainen loppu - olisit löytänyt avaimen ja saanut hevosen kivuttomaksi ja olisitte saaneet viettää vielä runsaasti hyviä vuosia. Mutta toisaalta tämä toteutunut tarina saattaa kuitenkin olla se opettavaisempi, vaikka tuntuukin kohtuuttomalta että yksi ihminen joutuu kahdesti lopettamaan hevosensa sairauden vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin toivon ja luotan, että kyllä kaikki aikanaan on selvää päässäni ja pystyn elämään päätökseni kanssa rauhassa. Olen niiiiin monet kerran vuoden aikana miettinyt, että mitä jos kaikki olisi mennyt toisin. Jos olisin vielä yrittänyt tai uskaltanut siirtää Taavin eri paikkaan, kokeillut vielä jotakin. Vaikka kyllä minä tiedän, että kaikki kokeiltiin, mikä minusta on inhimillistä. Olen miettinyt sitäkin, että jos olisin alunperin valinnut tallipaikan toisin; olisiko Taavin ongelmat koskaan roihahtaneet niin voimakkaasti käsille. En tiedä. Enkä asialle enää mitään voi. Asiat menivät, kuten ne menivät.

      Mutta se ikävän määrä, se on aivan ääretön.

      Poista
  4. Olipa kaunis kirjoitus. Alkoi itkettää, kun luin tekstiäsi. Minulla vielä edessä eronhetki oman elämäni tärkeimmästä hevosesta. Kauhulla sitä odotan, toivottavasti se hetki tulee vasta vuosien päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen mie olen näiden kanssa oppinut, ettei eron hetkeä kannata etukäteen ajatella tai pelätä. Pelko kuolemasta latistaa yhdessä vietetyn ajan. Sitä kerkeää surra sitten, kun sen aika on. Siihen asti nauti, nauti kaikin siemauksin ystäväsi seurasta. :) Tottakai toivon, että teillä olisi vielä vuosia, vuosia aikaa.

      Poista
  5. Jonain päivänä suru on kevyempi kantaa. Tuohon yritän uskoa itsekin. Enää kipu ei ole joka päivä musertavana läsnä, mutta kun se saa otteen tunne on ihan yhtä musertava kuin alussakin.

    Voimia Elina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonain päivänä.. Miten sitä voikaan ihminen näin hevosta kaivata. Kuvien katsominen tuo tuskan liian liki, teen sitä pienissä erissä jos on pakko. Itku tulee, kun muistan miten onnelliseksi Taavi minut teki. Miten paljon kauniita ja ihania, arkisiakin, muistoja siihen hevoseen liittyy. Kuinka paljon oivalluksia, kuinka ylpeä olin siitä. Miten paljon minä rakastinkaan sitä hevosta!

      Voimia myös sinulle Ärrä. Joskus sitä vielä pystyy ajattelemaan ystäväänsä suurella lämmöllä ja ilolla.

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.