lauantai 7. marraskuuta 2015

Loimen etuosan lisäpala

Ostin Ripelle kesällä Thermo Masterin sadeloimen, se on kokoa 135 ja osoittautui Ripelle vähän naftiksi. Sitten keksin, että minulla on jossain varastossa Taaville ostamani loimen etuosan levennin. Se löytyi käyttämättömänä paketissaan ja osoittaitui käytössä erittäin hyväksi! 




Erittäin helppokäyttöinen ja tekee loimesta moneltakin kantilta istuvamman. Lisätila edessä toi loimelle sopivasti pituutta taakse. Samalla etuosaan tuli lisää liikkumatilaa. Loimi roikkuu edestä melko löysällä, eikä se koko päivän aikana valu taaksepäin, Ripellä on siis koko päivän lavoilla tarpeeksi tilaa. Tässä loimessa pala olisi saanut olla jopa aavistuksen lyhyempi.

Ihan paras lisäplussa tuossa palassa on se, että se antaa syödessä lisää tilaa. Pala taipuu alas kaulan kohdalta, eikä kurista tippaakaan! 




Toinen vinkki myös loimien istuvuuden säätöön olisi tarjoilla. Edestä vähän leveää loimea on helppo kaventaa pienillä taitoksilla. Tein juuri äskettäin kahteen loimeen taitokset, koska ne roikkuivat edestä liian isoina, eivätkä siksi istuneet minusta tarpeeksi hyvin. Toinen oli hiukan iso villaloimi, jonka sain kaupanpäälle satulaostoksien yhteydessä ja toinen oli Ripen ohut tallitoppa. Tallitopan kanssa taitteet nostivat lapalaskoksen ylemmäs ja oikeaan kohtaan, jolloin loimi istui hevosen päälle paljon paremmin. Harmi, ettei siitä ole kuvaa.
Lisätaitoksen ansiosta loimeen tulee lapojen kohdalle myös vähän lisää tilaa.


Tässä näkyy villaloimeen tekemäni taitos, loimi ryhdistyi ja pysyi paikallaan hyvin.

5 kommenttia:

  1. Kivoja loimivinkkejä! :) Ja aivan ihana banneri!

    VastaaPoista
  2. Hyviä vinkkejä! Muistatko mistä ostit tuon etupalan?
    Olen tuskaillut kun fleecet eivät tunnu istuvan Penalle vaan valuvat taakse ja jäävät sitten kinnaamaan sään taakse ja ahdistavat lapoja. Täytyy koittaa tuota taitoksen ompelua jos se auttaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on Horzelta! Ei ollut edes kallis. :) Tuo sopii loimiin, joissa on pikalukot edessä. Börjesiltä ainakin saa sellaisen, mikä sopii bucasin loimiin ja jossain näin myös sellaisen normaaleilla remmeillä olevan palasen.

      Tuo taitoksen ompelu ainakin oman kokemuksen mukaan auttaa juuri tuohon valumisongelmaan. Eikä ole vaikea tehdä, itsekin olen ihan käsin parsinut.

      Poista
    2. Ja kiitos siitä tärkkelystiedosta! Se rehu meneekin harkintaan jos lisäenergiaa tarvitaan! ;)

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.