tiistai 15. huhtikuuta 2014

Verikokeet otettu ja saatu taas uusi arvio kunnosta (+ ruoka-agressiota pitkästä aikaa)




Taavilta on nyt eilen illalla otettu laajat verikokeet ja nyt odotellaan tuloksia. Lääkäri lupasi soitella loppuviikosta. :) Hän otti kolme putkea verta ja vielä lisäksi yhden putken seerumiverta(?) jos tarvitsee tutkia jotain jatkossa. Keskusteltiin myös nopeasti Taavin aiemmista ongelmista, Cushing-epäilyistä, hampaista jne. Lääkäri kerkesi todeta jo ennen kysymistäni, ettei Taavi ei ole mitenkään erityisen lihava. Kyselin asiasta vielä  lisää ja hän sanoi, että hänen mielestään se ei ole epäterveellisen tai vaarallisen lihava eikä sillä ole vaarallisia rasvakertymiä. Eli nykyinen kunto on hyvä.

Hän halusi vielä mitata Taavin painomittanauhallaan ja sai tulokseksi 608kg, kuulemma tämä mittanauha on melko tarkka, kun sitä on vaa'an kanssa vertailtu. Omani näyttää alakanttiin, niinkuin olen veikannutkin, mutta nyt on helppo verrata tuloksia keskenään! Tärkeintä on toki seuranta, että mihin suuntaan paino kehittyy. Ell sanoi, että 50kg voisi vielä laihduttaa, mutta nytkään ei ole mitään hälyyttävää. Sanoi, että on nähnyt paljon tuollaisia hevosia, jotka painavat helposti sen 700kg. Lisäksi sanoi, että kylmän alueen rotuna Taavi varmasti kerää rasvaa helpommin ja tasaisemmin ympäri kehoa ja se kuuluu asiaan.

Olen niin tyytyväinen ja onnellinen siitä, että Taavi on nyt kahden eläinlääkärin mielipiteen mukaan ok-kunnossa. Suurin apu on ollut verkkoruokinnasta, joka viimein saatiin toteutumaan ja mistä olen kokoajan haaveillut ja puhunut. Se tosiaan tuntuu toimivan hyvin Taavin kohdalla, se ei tunnu olevan nälkäinen, eikä ahmi ruokaa, koska sitä on ihan kokoajan tarjolla. Ilmeisesti myös yrteillä on ollut jotain vaikutusta, koska syljeneritys on parantunut ihan huomattavasti ja sään ympäriltä on sulanut paljon rasvaa.

Vatsavaivojen helpottuminen on myös tuonut Taaviin ihan uuttaa virtaa ja eloa, kuinkahan kauan se mahakin on oikein vaivannut. Ja onko se ollut oikeasti suurin syy liikkumishaluttomuuteenkin (itse ajattelin aina, että polvet on se suurin ongelma)? Koska samaan aikaan, kun hikoilu kupeista loppui, alkoi liikkuminen maittaa ja mieli kirkastua. 





Eilen Taavilla esiintyvä ruoka-agressio pääsi taas melko pahasti esiin, kun käytiin porukalla laittamassa verkkoja illalla roikkumaan. Joka päivä hevosia käsittelevillä ihmisillä ei ole Taavin kanssa ongelmaa, koska säännöt on tehty selväksi. Nyt, kun mukana oli Taaville vieraampia ihmisia, se alkoi taas kiertää ja kaartaa heidän ympärillään korvat luimussa, eikä uskonut komennusta. Jouduin itse yhdessä vaiheessa käyttämään aikalailla kovia otteita  (joka harmittää tietenkin jälkikäteen) sen poistamiseen ihmisten ympäriltä ja siltikin se jäi pyörimään liian lähelle, eikä uskonut enää minuakaan kovin hyvin. Todettiin, että jatkossa vieraampien on syytä ottaa raipat mukaan matkaan, koska niitä Taavi kunnioittaa. Nytkään kyse ei ollut nälästä, sillä Taavi oli juuri syönyt heinää vapaasti odottaessaan pääsyä ell:n piikitettäväksi.
Kävin vielä yksin antamassa sille iltapuuron, eikä sen kanssa ollut mitään ongelmaa. Sain silitellä samaan aikaan ja työntää käden kuppiin (kun puuro tarttui kupinpohjaan kiinni), eikä se aiheuttanut yhtään luimimista. Jopa vähemmän kun normaalisti.

Harmittaa tuollainen käytös, vaikka se onkin nyt kauan pysynyt aisoissa. Taavi kun on muuten niin kiltti ja nöyrä hevonen. Sitähän on vaikea sanoa, että onko sillä ollut tuollaista käytöstä jo aikaisemmin, mutta itse epäilen sen tulleen samassa rytäkässä mahahaavan kanssa. Kun on kokoajan pakkomielli ruokaan, niin sitä myös puolustetaan ja komennetaan kovalla kädellä ja se pääsi vahvistumaan aika pahaksi. Tapa on näköjään tiukassa ja ilmestyy aina, kun tallilla on vieraita ruokkijoita tai käsittelijöitä. Taavin rauha rikkoontuu jos rutiinit muuttuvat, se on aika herkkä muutoksille, mutta myös kova kokeilemaan rajojaan.
Taavin maahantuoja (jonka luona Taavi asui melkein vuoden) sanoikin, että Taavi on sellainen kuuluisa "yhden ihmisen hevonen" ja se tuntuu pitävän aika hyvin paikkansa.





7 kommenttia:

  1. Nonni, sitähän mieki. Ei Taavi läski ole, se on vaan sen mallinen :) Piäis taas tulla teitä moikkaamaan, ois kiva nähdä taas muutos :)

    VastaaPoista
  2. Kuvissa se vain näyttää kovin lihavalta, edelleen. Tosin eläinlääkäreidenkään arvioihin ei paree aina luottaa mutta onneks sentään jotkut uskaltaa sanoa oikeen mielipiteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä näet ihan kuvista hevosen lihavuuskunnon paremmin, kun paikalla hevosen tutkineet eläinlääkärit. :) Minulle riittää se, että kahden ell (joista toinen on hevosiin erikoistunut) mielestä lihavuuskunto on nyt ok. Tuskimpa heillä olisi mitään syytä valehdella, kun asiasta kerran ihan itse kysellään. Molemmat ovat myös todenneet sen, että mahan koko ei tee hevosesta lihavaa.

      Muutkin hevoseni livenä nähneet ovat todenneet sen laihtuneen reilusti ja sitä se tosiaan onkin.

      En tiedä sitten, että millaisessa kunnossa sen pitäisi olla, jotta se sinulle kelpaisi, tosin sillä ei ole mitään väliäkään.

      Poista
    2. Niinpä niin ;)

      Poista
  3. Tiedän hyvin nuo tunteet, minullakin on tällainen yhden ihmisen hevonen. Se ei pelkää juuri mitään, ja on joskus aika röyhkeä vieraille. Lapsia en uskalla päästää edes lähelle. Minulle se on kiltti,enimmäkseen oikein mussukka, mutta mielentilaa täytyy kyllä hiukan tarkkailla. Ja kun sille päälle sattuu, voi Lotta vaikka ohimennessään potkaista....eli varovainen saa olla. Se kyllä harmittaa joskus. Vaikea myös kitkeä pois, kun itselle se on niin kiltti ja kunnioittava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä välillä hankalaa ja kun Taavi vielä niin herkästi reagoi ulkoisiin muutoksiin, niin sen kanssa saa aina olla vähän kummissaan. Ja sama meilläkin on, että tietyssä mielentilassa ihan kaikki (myös minä) olen kuin ilmaa ja saa tosiaan tarkkailla käytöstä. Tänään taas jouduttiin pitkästä aikaa hakemaan raippa avuksi ja sitten vasta Taavi suostui siirtymään kauemmas heinien laitoin ajaksi, kun oikein jukuriksi heittäytyi. Lasten kanssa meilläkin on aina vahtijoita.

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.