Mitä minä oikein haluan harrastukseltani?

Mie olen taas henkisesti kipuillut oman harrastamisen kanssa. Eilinen kentällä ratsastus päättyi siihen, että lähdin kotiin itku kurkussa. Ei siitä sen enempää, ei vaan asiat taas kentällä sujuneetkaan, kuten olin alkuun suunnitellut. Sitten minä olin epäreilu ponille, vaikkei sekään toki asiassa yhtään auttanut olemalla hidas tahmatassu. Siltikään en olisi saanut suuttua - ja kuitenkin suutuin taas.
Jonkun mielestä se voi olla jopa jolloin tavalla hyväksyttävää, että raippa käy ja pohje pamputtaa. Mutta minä en halua olla sellainen. Minä en halua, että hevonen tekee, koska sen on pakko ja koska minä haluan. Se sotii niin pahasti mun ajatusmaailmaa vastaan. Olen sitten jonkun mielestä kukkahattutäti, olen sitä puhtaalla omallatunnolla.
Olen tämän saman tien käynyt Taavinkin kanssa - itkenyt omaa käyttäytymistä ja päättänyt olla parempi. Nyt aika on ilmeisesti kypsä tähän uudelleen.

Kotona illalla purkauduin asiasta K:lle. Kerroin siitä, että kaipaan sitä aikaa Taavin kanssa, kun tehtiin yhdessä ja yhteistuumin. Ja kun Taavi kuoli ja kaikki menetti merkityksensä. Sitten tuli Rippe ja vaikka mulla oli kova aikomus, että jatkan siitä mihin Taavin kanssa jäin, niin ei mikään mennyt niin. Ei Rippe toiminutkaan samoin, ei osannut lukea minua ollenkaan, enkä minä sitä. En jaksanut opettaa sille mitään temppuja tai muutakaan. Pikkuhiljaa lipsuin monessakin mielessä ns. vanhoihin tapoihin. Menin siitä mistä aita on matalin, koska en jaksanut alkaa alusta.

Kun muutettiin isommalle tallille, niin kynnys harrastaa oman mielensä mukaan kasvoi liian suureksi. Ehkä poni sitten näennäisesti kulkee nyt "kauniimmin", mutta miettiessäni asiaa taaksepäin, en ole juurikaan nauttinut siitä, mitä teen. Teen, koska niin kuuluu tehdä. Asetella, taivutella, jumpata ja hinkuttaa. Mitä ihmettä mun oikein tarvitsee muille todistaa? Tai itselle? Että osaan edelleen ratsastaa? Että Rippe osaa, kuten muutkin?
Myönnän, että olin tavallaan heikko ja menin muiden mukana. Enkä jaksa selitellä, miksi haluan tehdä asiat, kuten teen. En jaksanut selittää, miksi saatoin vaan nysvätä kentällä käynnissä ja pään asennosta välittämättä, kun hain niitä tasapainon askelia. En halunnut selittää, miksi palkkaan hevosta kesken ratsastuksen. En halunnut leimaantua.

K:lla oli tähän hyvinkin yksinkertainen vastaus; Mitä se kellekään kuuluu? Eikä sitä tarvitse kellekään selittää.

Ja hän on niin oikeassa. Hän antoi mulle synninpäästön. Saan olla kukkahattutäti - saan tehdä ponini kanssa just niinkuin itse haluan. Ja päätin etten enää koskaan lähde tallilta niin, että olisin kohdellut ponia huonosti tai epäreilusti. Pyysin Ripeltä tänään anteeksi. Ei sen tarvitse vanhoilla päivillä enää pingottaa. Eikä pingottaminen tee hyvää minullekaan - minusta tulee kärttyinen ja kireä - suorittaja.

Tänään taskut pakattiin täyteen kivennäisnappuloita, raippa jätettiin talliin, poni sai kaulaansa narun ja päähänsä suitset. Palattiin kentälle ajatuksena harjoitella vähän kaulanarun kanssa, palkitsin ponia jokaisesta oikein menneestä asiasta, jokaisesti ravisiirtymisestä ja laukannostosta. Ponin jurnuttaessa käännöksissä, pysäytin ponin, laskin kymmeneen ja ohjasin ohjasta oikean suunnan. Ja palkitsin. Ja kiitin itseäni myös. Ja lopussa mentiin sujuvasti raviympyröitä molempiin suuntiin. Käytiin vielä taluttaen kiipeämässä läheinen ylämäki.
Lopuksi tallin käytävällä venyteltiin, jumpattiin selkälihaksia ja pusuteltiin.

Palautin ponin tarhaan ja kun otin riimun pois päästä, se jäi eteeni odottamaan, vaikka sillä oli päiväheiniä jäljellä astiassa. Tätänykyä se on yleensä poistunut samantien paikalta. Pieniä askelia, mutta niin tärkeitä.

Ja minä poistuin tallilta mieli keventyneenä ja ilman päänsärkyä - kuten kuuluukin.

Ruokalistan uudistusta pohtimassa

Nyt kun Ripen mahan ongelmat tuntuivat rahoittuvan, olisi aika hieman suunnitella talven ruokintaa. Meillä ei ole heinästä analyysia, koska tallinpitäjä ei niitä ota. Eikä yhdestä paalista itse otettu kerro oikein mitään, lohkojen välillä näyttää olevan jonkin verran eroa. Tiedän, että pelaan tässä vähän upporikasta ja rutiköyhää, mutta niiden edellisistä heinistä otettujen analyysien perusteella Rippe ei ole sokerille kovinkaan herkkä. Se on syönyt heinää, jossa analyysin mukaan oli sokeria yli 200..
Olen itse tullut siihen tulokseen, että sokereita tärkeämpää on katsoa hevosen lihavuuskuntoa ja merkkejä insuliinitason noususta.

Siirryttyämme viimetalvena nykyiselle tallille alkoi poni melkein samantien lihoa ja pyöristyä. Ja aiemmin olin tuskaillut sen kanssa, ettei se pysy lihassa kunnolla! Tästä seurasi se, että pyysin vähentämään hiukan sen heinämäärää ja jätin valkuaisen pois. Rippehän on syöny kokoajan pientä annosta proteiinia, edellisen paikan heinien kanssa se joutui syömään sitä suuriakin määriä, jotta ylälinjan lihakset pysyivät mukana menossa.
Voihan se olla, että lääkityskin auttaa pitämään lihat päällä, mutta muutos näkyi jo ennen lääkitystä. Eli olettaisin, että valkuaista heinässä kuitenkin on ja heinä on hyvin sulavaa. Se onkin pääasiassa ollut melko hienokortista ja lyhyttä sekä erittäin maistuvaa.

Ripen ruokinta on ollut sillätavalla vähän haastavaa, että se ei kelpuuta suurinta osaa sille sopivista rehuista. Ja minä haluaisin syöttää ruuan kuivana. Melkein mikään mysli (mysliä mietin siksi, että se on usein maistuvampaa) ei käy, koska niissä on järjestään korkeat tärkkelyspitoisuudet. Tai jos ne sopivat IR-yksilölle, niin ne koostuvat lähinnä heinäsilpusta ja siitä en halua maksaa. Marstallin yhtä rehua kokeilin, eikä Rippe suostunut yhtä suullista enempää sitä syömään.
Tähän mennessä maistuvimmiksi on todettu kaura (ei käy), Krafft Pluss Protein, Racing Protein ja Mineral Plus. Proteiinirehut on kyllä siitä hyviä, että niissä on lähes järjestään matala tärkkelys, mutta niiden kanssa joutuu olemaan tarkkana, ettei tule valkuaista liikaa. Tähän mennessä ne ovat ajaneet asiansa, mutta nyt valkuaisen tarve on selkeästi pienempi. Pieni lisä säkistä on kuitenkin paikallaan, kun Rippe liikkuu sen verran paljon, eikä heinää voi syöttää määräänsä enempää (koska sokerit).
Kivennäisen kanssa taas toive olisi, että se sisältäisi enemmän sinkkiä ja kuparia, joista yleensä on eniten vajetta. Esimerkiksi Makanan Mineral Futter oli tällainen - poni jätti sen kuppiin. Samoin Umpi Namino Anion -lehmäkivennäinen ennen uudistusta, mutta kuppiin meinaa sekin jäädä. Black Horsen kivennäinen maistuisi, mutta jauhomainen osuus (eli 70%) jää kupin pohjalle. Eikä sillä - sen sinkkipitoisuus taitaa olla Mineral Plussaakin onnettomampi.

Nyt Rippe on oikeastaan syönyt pois vanhoja rehuja ja olen koettanut tukea sen vatsan toimintaa hyväksi havaituilla ruuilla (esim. vehnälese). En ole uskaltanut tehdä mitään ennenkun vatsa rauhoittuu ja samalla olen miettinyt sitä syksyn ruokintaa. Se saa ruuan aamuin-illoin nykyään ja siihen lorautetaan tallin puolesta vettä, koska mukana on turpoavia ainesosia.

Lisäksi olen ruiskulla antanut sille Black Horsen Yeast Boosteria, oluthiivaa ja nyt syksyn tullessa aloitin kurkuma-inkivääri-MSM:n. Ruiskulla siksi, ettei niitä muuten saa alas.

Tälle vuodelle ruokinta pitääkin siis muokata uudelleen. Kokeilen jättää valkuaisrehun pois ja muutenkin yksinkertaistaa ruokavalion. Ilokseni sain huomata, että Black Horsen valikoimista löytyy nyt myös Ripen ruokavalioon sopivia rehuja, joissa on matalahko tärkkelys ja matalat sokerit (yleensä sokeri ei olekaan se ongelma näissä rehuissa, vaan tärkkelyksen suuri määrä, se pitäisi olla noin 10% pintaan).

Olen päättänyt, että Ripen ruokavalio koostuu  Black Horse Classic+ -rehusta.

Kuva Biofarmin kotisivuilta

"Black Horse Classic +  sopii normaalissa harrastuskäytössä ja treenissä oleville hevosille ja poneille.
Black Horse Classic +  sisältää suoliston bakteerikannan hyvinvointia ylläpitävää mannaanioligosakkaridia (MOS), jota saadaan hiivan soluseinämästä. Mannaanioligosakkaridi sitoo ruoansulatuskanavan haitallisia bakteereja vähentäen niiden kiinnittymistä suolen seinämään, samalla suoliston hyödylliset mikrobit saavat elintilaa.
Tärkkelys 12,8 %
Sokeri 3,8 %
Muuntokelpoinen energia 10,6 MJ/kg ka"

 
Se mikä tässä rehussa minua ilahdutti eniten, niin se ei sisällä pellavaa, eikä sinimailasta. Sen pääraaka-aine on kaura. Muuten se koostuu juurikin niistä raaka-aineista, joista olin miettinyt koostavani ruokinnan (melassileike, vehnälese, kauralese, viherjauho, kasviöljy). Mutta paljon helpompi jos sen kaiken saa yhdestä pussista. Ja siinä on tuo hiiva valmiiksi mukana. Kaurasta huolimatta tärkkelyspitoisuus on ihan maltillinen liikkuvaiselle Ripelle ja tärkkelys on hyvinsulavassa muodossa kypsennettynä. Uskoisin, että tämä rehu on kauran vuoksi maistuvampi, kun moni noista matalatärkkelyksisistä rehuista.
 
Koska Rippe ei syö tätä litratolkulla, niin rinnalle olisi hyvä saada joku maittava kivennäinen. Olisin nyt kallistumassa siihen, että kokeilen Marstallin Forcea. Siinä on hyvät pitoisuudet sinkkiä ja kuparia ja vitamiinitkin täydentyvät siitä kivasti. Maistuvuus mietityttää, mutta ainakin annostus on pieni. 

Kuva Zooplussan sivuilta

Eli tällöin uusi ruoka tulisi sisältämään päivässä yhteensä: 

1 litra Black Horse Classic+
80g Marstall Force (veikkaisen alle desiä)
2 mittaa maitohappobakteeria.

Melko simppeliä. Rehut ovat myös kohtuuhintaisia, eikä niitä myydä ihmeellisillä korulauseilla. Lisäksi niiden saatavuus on hyvä jopa tänne tuppukylään. Tänne avattiin Puuilo, josta saa helposti Classicin (ja sitä saa myös K-maataloudesta), Marstallin voin tilata kotiovelle Zooplussalta ja maitohappobakteerin saa maatalouskaupasta.

Piristystä räntäsateeseen

Kerrassaan ihanassa talvisäässä aloiteltiin syysloman viettoa. Mut ei masenna, kun posti toi Ripelle uuen ja lämpimän loimen. Koska monsterikuvio on jo niin last season. Hehe. 

Kyseessä on siis "Shires Highlander Original 200 Combo" -loimi. En voinut vastustaa tota kuviota ja oikeastaan tuollaiselle loimelle olikin tarvetta. Posti toi sen eilen, mutta me oltiin lähdössä yöksi reissuun, joten tänään sitten soviteltiin ja loimi jäikin suoraan käyttöön.
Tämä on kokoa 145cm (6'3" tai 75") ja juuri sopiva. Kaulakappale minua vähän jännitti ja aavistuksen siinä olisi saanut olla enemmän säätövaraa isommaksi, mutta menee kyllä noinkin. Jalkalenkkejä ei ollut, vain yksi lenkki hännän takaa. Edessä ei ole pikalukkoja, sitä varmaan moni tallityöntekijä kiroaa. Meillä se ei ole ongelma, kun loimet puetaan tallin puolesta pään yli. Se on muuten mitä mahtavin juttu; nopeuttaa loimen pukemista ja säädöt on aina samallatavalla.

Kolmen päivän vapaa näkyi kyllä ylimääräisenä hörhöilynä ja vauhdin huumana, mutta menköön. :D Parempi virkeä, kun haluton. Vaikkakin sitten jouduin kerran jalkautumaan ja kiskomaan ponini pellolle karkuun pelottavaa kuorma-autoa. Jonka olemme tainneet nähdä ennenkin....

Tänään tuli katsottua kalenteriakin ja hupsista; kengitys olisi pitänyt olla jo. Kuudetta viikkoa mennään. Toisaalta - kavio ei selvästikään ole kasvanut ihan yhtä paljon, kun en ole kokenut aiemmin tarvetta soitella kenkääjää.

Pitkä postaus verikokeista, ratsastusfiiliksistä jne.

Eipä ole tullut pitkiin aikoihin kirjoiteltua mitään! Olen vähän kasannut ajatuksia, eikä nyt liiemmin toisaalta ole mitään mistä kirjoittaa. Pääosin kaikki on ihan hyvin. Poni on pysynyt terveenä edelleen ja verikokeet antoiva viitteitä siihen suuntaan, että ruokinta ja liikunta on tasapainossa. Insuliini on viitearvoissa, kuten ennenkin, mutta glukoosin ja insuliinin suhde on parantunut, se oli Ripellä muistaakseni 4,75. Viimeksi se taisi olla jotain yhden luokkaa ja sellainen tulos puski vähän hikeä allekirjoittaneen otsalle. Prascendilla lienee tähän myös oma osuutensa.

"Glukoosi:Insuliini suhde lasketaan kertomalla mmol/l ilmoitettu glukoosiarvo kahdeksallatoista ja jakamalla se insuliinituloksella. Tuloksen pitäisi olla yli 10. 4,5–10 oleva tulos kertoo kompensoidusta insuliiniresistenssistä. Jos tulos on alle 4,5 on kyseessä kompensoimaton insuliiniresistenssi."

Se ACTH-arvo elää edelleen omaa pirullista elämäänsä ja on tätä nykyä 160.. Viimeksi puolikkaalla lääkkeellä tulos oli 137. Ei käy järkeen, ei. Ja kaikkien mielestä poni näyttää ulkoisesti niin paljon paremmalta, kun aikaisemmin.
Ell oli sitä mieltä, että lääkitystä olisi ehkä syytä nostaa. Mutta itse jäin asiaa vielä pohtimaan, varsinkin ponin ollessa ripulilla edelleen.

Siitä päästäänkin kätevästi siihen ripuliasiaan. Siitä minulla on sentään iloista kerrottavaa teille! Ripuli on loppunut. Tässä nyt kävi taas sellainen juttu, että bentoniittisaven aloituksen jälkeen heinä vaihtui toisen lohkon heinäksi. Se olikin reilusti kuivempaa ja selkeästi omaan silmään "parempaa". Sitä syötetään nyt alkuun puoliksi vanhan kanssa. Kaksi päivää tästä ihme ja kumma oli tapahtunut.

Se on kuiva! Kuiva!

Sitten kävi niin, että jostain syystä tarjolla oli vain vanhan lohkon heinäpaali ja seuraavana päivänä kannikat olivat märkänä ja poni piereskeli holtittomasti. Hain ystävältä muutaman paalin kuivaa, ettei mahan tilanne pääsisi enää pahaksi. Nyt on taas molempia heiniä avattuna, joten seuraan mielenkiinnolla, mitä tapahtuu.
En ole uskaltanut kuitenkaan vielä lopettaa sitä bentoniittisaveakaan, vaikka vahvasti nyt näyttäisi, että heinä auttaa. Jännää sinällään, että mikä siinä sen lohkon heinässä sitten oli vikana. Sama säilöntäaine (maitohappo), sama heinäseos, sama korjuuaika, vain eri lohko. Märempää se ainakin jostain syystä oli. Tämä nyt oleva heinä on lähes kuivaa. 

Verikokeissa paljastui myös sellainen asia, että poni on jonkin verran aneeminen.. Alkuun olin asiasta melko ahdistunut, mutta sittemmin sitä on tallilla naureskeltu ja mietitty. Totesin nimittäin, että jos poni on nyt aneeminen, niin mitä se sitten on ei-aneemisena. Tallinpitäjä totesi, että taiat arvita turvavyön. ;)
Rippehän oli aneeminen lievästi myös keväällä, kun ekat kokeet otettiin ja tilanne on edelleen siis melko samanalainen. Mietittiin myös vaihtoehtoa, että se onkin tälle yksilölle ihan normaali tulos. 

 

Fengshuit kohdallaan. :D Oli pakko ottaa kuva, kun alkoi naurattaa sattumalta sävysävyyn osuneet tavarat.

Liikunnassa on ollut viimepäivinä kentällä jumppaamista. Poni on taas päässyt vähän jäykäksi, kun olen liian laiskasti sitä kentällä jumppaillut. Toisaalta olen itse ollut jonkin aikaa niin kipeä jaloista, että ratsastus on ollut jopa aavistuksen epäukavaa, kun lonkkiin koskee. Turhaudun sitten omaan vinouteen ja siihen, etten kykene korjaamaan ongelmaa. Eikä turhautuminen ainakaan paranna ponin liikkumista. Sitäpaitsi tuntuu, että silläkin on jotain syksyn kolotuksia. Niskojen jumituksen takia nöyrryin pitkästä aikaa ottamaan kuurin lihaksia rentouttavaa öiksi.
Tänään sitten olikin ihan eri fiilis hevosen selässä. Sain lonkat kunnolla auki ilman kipua ja jalat kiinni hevoseen. Rippe ei keskittynyt yhtään, vaan suurinpiirtein vihelteli ja katseli maisemia. Mie koetin nätisti sille monta kertaa vihjata, sitten sanoin rumemmin, enkä saanut vieläkään vastakaikua. Sisuunnun niin, että keräsin ohjat kunnolla käteen ja aloin ratsastaa. Ja taas kerran se toimi. Poni totesi, että tehdään sitten. 

Tein ravi-käynti siirtymisiä ja taivuttelin kaulaa. Oikealle oli vaikeaa ja jäykkää, poni olisi mielellään jättänyt päänsä kannateltavaksi ja kun pyysin nostamaan, niin se vastusti apua jäykistymällä. Olisi pitänyt aiemmin ottaa laukkaa mukaan.
Kun sitten otin laukkaa ja tunsin ponin perän sisällä, niin pyysin sitä pitkillä sivuilla lievään avoon. Alkuun se hetken kyseli onko pakko, mutta kun kerran raipan kanssa napautin, niin takapuoli löysi oikealle paikalle. Laukka lyheni hienosti ja poni suoristui. Toiseen suuntaan laukka olikin sitten aikamoista säätämistä, mutta enemmän kai kyse oli oman kunnon loppumisesta. Ei olla kumpikaan totuttu tekemään tällaistä reipastempoisempaa treeniä, vaikka ilmiselvästi olisi tarvetta. Laukkojen jälkeen sain sitten nauttia muutaman kierroksen hyvää ravia myös oikealle. Pysäytin, kiitin ja pomppasin samantien pois selästä.

Mulla on kai liikaa tapana jäädä junnamaan sitä samaa tehtävää ja hioa käyntiä loputtomiin. Pitäisi vaan uskaltaa rohkeammin ottaa ravia ja laukkaa, vaikkei poni tunnu täysin hyvältä käynnissä. Kun lopulta saattaakin olla enemmän kyse siitä, että poni on alkuun niin jäykkä, että lihakset pitää saada lämpimiksi. Ja sitäpaitsi ravissa on helpompi pistää poni töihin jos se alkaa keskittyä muualle.
Ja toisaalta haluaisin aina olla niin kevyt, enkä oikein raaskisi käskeä. Ja jotenkin aina annan ponille ohjaa lisää, etten vaan vedä suusta ja koetan henovaraisesti neuvotella, ettei poni nyt vaan koe minua epämukavaksi. Ja poni antaa ymmärtää, että puhu sinä kädelle vaan.
Olisi helpompi, kun alusta asti ottaisi ohjat käteen ja selkeästi kertoisi, että nyt mennään näin. Nyt mulle käy lähes aina niin, että ensin koetan olla kohtelias ja kysellä, että josko tehtäisiin tätä ja poni kyselee, että mitä tuolla tiellä tapahtuu. Sitten pyydän, että voisitko keskittyä, kääntäisitkö päätä tänne, voisitko kuunnella, olisiko mitenkään mahdollista tehdä näin tai niin. Ja sitten lopulta kyllästyn ja puhun ISOILLA kirjaimilla. Ja jälkikäteen on paha mieli. Vaikka poikkeuksetta minun ei tarvitse koskaan kahdesti puhua isoilla kirjaimila, niin en haluaisi joutua kertaakaan tekemään niin.

 

Ja loppuun vielä pieni asia, jonka olen huomannut Freeformin myötä: Rippe on saanut sään taakse selkään lisää lihasta. Lisäksi klippauksen jälkeen sen selkälihakset ovat (vastoin ennakko-odotuksia) olleet todella pehmeät, eikä selkä enää arista yhtään. Ilmeisesti se pitkä karva ei ole kovinkaan hyvä lämmöneristäjä ja jatkuva loimius on ainakin selän lihaksistolle parempi.

Pyjaman tuunaus

Eilen oli klippauspäivä! Ainut päivä, kun K lähtee mukaan tallille ihan vapaaehtoisesti.

Karvaton poniini sai yllensä kesällä ostetun ohuen talliloimen, jossa on liukas nylonvuori. Olen sellaista etsinyt pitkään ja kesällä löysin Hankkian verkkokaupasta ja vieläpä ihan sopuhintaan. Tällaisella kelillä ihan sopiva alusloimeksi, kun tallissa on yöllä ovet kiinni ja reilusti plussaa.
Ainut ongelma oli, että lottosin taas kokoarvonnassa väärin ja loimi oli reiluhko. Kaula-aukko oli ihan valtava ja se olikin yhdessä yössä valunut aika ikävästä sään taakse.

Tänään sitten tallilla askartelin todella laadukkailla käsityötaidoillani loimesta umpinaisen. Nyt pysyy, eikä valu. :) Tallilla on muutenkin tapana pujotella hevosille loimet pään yli suoraan ja olen itsekin jo tottunut käyttämään sitä tyyliä. Voisi kyllä tehdä saman useammallekin loimelle, varmasti mukavampi hevosellekin ilman eturemmejä.

(Rippe on eilen myös madotettu, tämä itselle muistiin)

Heijastinaika on täällä (ja mainos yhdestä blogista!)

Inhoan pimeää ja kylmää, mutta sisäinen heijastinaddiktini kuitenkin myhäilee. Heijastinpussi on kaivettu taas esiin laatikosta! Pyysin tänään tallityöntekijää ottamaan meistä kuvan maastolenkin päätteeksi ja siitäpä tulikin liki vahingossa oivallinen esimerkkikuva. Sisu oli jäänyt lenkillä ilman heijastimia, joten ero kahden hevosen näkyvyydessä on valtava (vaikka Rippe vaaleana loistaa muutenkin enemmän)!

Ripellä on kuvassa vain osa kaikista heijastimista, mutta jo tuollakin varustuksella se varmasti näkyy. Sillä on kuvassa rintaremmiheijastin, ristiheijastin pepun päällä, neopreeniheijastinsuojat ja -putsit. Lisäksi jalustimissa on heijastimet, mulla heijastinliivi ja otsalamppu (ja ei ole päällä). 

Verikokeiden tulokset tulivat, mutten jaksa niitä vielä sen enempää täällä avata. Masentaa ja vituttaa, mutta minkäs teet. Lääkitys ei arvon perusteella ole purrut toivotulla tavalla, vaikka kaikki ponin nähneet ovat toista mieltä kliinisten oireiden perusteella. Lopuista arvoista kerron sitten, kun saan tulokset käsiini.
Maha on edelleen yhtä huono. Nyt Rippe saa matolääkkeen ja kokeilen bentoniittisaven ruuan seassa.

Jokin aika sitten maastoreissulla Sisulta pudonnut ja reisiluunsa katkaissut Emmi on avannut bloginsa julkiseksi. Ajatus olisi, että hän saisi vertaistukea ja toisaalta taas joku voisi hyötyä myös kuntoutusprosessin lukemisesta. Emmillä on ollut pitkä syksy ja vaikka kuntoutuminen näin sivullisen silmään on ollut nopeaa, niin ei se tietenkään hänestä itsestä aina siltä tunnu. Tässä linkki blogiin. Käykää lukemassa ja kommentoimassa ajatuksia ja kokemuksia. Ne tulevat varmasti tarpeeseen.

Syksyn kuulumiset (mm. satula-analyysia, karvanajosuunnitelmia ja mahan tilannetta)

Tilanne täysin hallinnassa.. :D

En ole saanut aikaiseksi kirjoittaa kuulumisispostausta pitkään aikaan. Pitkiin aikoihin ei ollut mitään uutta kerrottavaa; maha pysyi samanlaisena, mutta poni virkeänä. Mahahaavalääke ei auttanut mahaan yhtään, eikä ponin käytös muuttunut sen myötä mitenkään, joten tuskin oli kyse mahahaavasta. Tulipahan kokeiltua. Sensijaan samalla jätin hiivat ja muut pois ja kahdessa päivässä oltiin alkutilanteessa.. Eli ne ainakin jonkin verran helpottavat.

Oikeastaan muutama päivä sitten ongelmassa tapahtui selkeä muutos parempaan. Edelleen takajalat ovat joka päivä hiukan ruikussa, mutta kuivat ja harjattavissa. Useampi viikko on nimittäin mennyt niin, että tallille tullessa olen aloittanut hommat takapuolen pesemisestä, pahimpina päivinä kurapaskaliru tippui vuohisia pitkin maahan, kun saavuin tallille..
Se ainoa muutos muutama päivä sitten oli, että tuuppasin puuron sekaan reilulla kädellä vehnälesettä. Sehän oli jossain vaiheessa herkkua, sittemmin tapahtui jotakin ja leseestä tuli inhokkia. Puuron seassa se näemmä uppoaa kuitenkin ja hyvä niin - se tuntu rauhoittavan vatsaa edes jollain tasolla. Ruokavalio koostuu nyt siis kivennäisestä, leseestä, pellavasta (koska se on puuron maistuvin ainesosa) ja proteiininappulasta. Lisäksi ruutalla menee sitten hiivat (Black Horse yeast booster), maitohappobakteerit ja oluthiiva.

Tähän väliin jäniskevennys, kun juoksutin ponia liinassa niiden vaahtrakuvien jälkeen.. Virtaa oli ja homma ei aina ollut ihan hallittua menoa. Mutta joskus näinkin. Aniharvoin tulee liinan päässä juoksuteltua, kun se sitten useimmiten on juuri tätä.

 

Olen nyt liikuttanut Rippeä niin, että 2-3 päivää liikuntaa ja sitten vapaapäivä. Se on tuntunut todella sopivalle tahdille ja poni pysyy virkeänä ja siitä on mukava lähteä töihin. Kaksi päivää liikuntaa jos ei tehdä mitään erityisen rankkaa. Kolmas sitten palautteluun jos tulee mentyä toinen päivä vähän rankemmin.

Lihaksia olen välillä vähän hieronut ja ne ovat pysyneet pehmeinä. Tiistaina meille tulee eläinlääkäri taas ottamaan verikokeet ja jos onnistutaan saamaan suunavaaja ilman rauhoitusta, niin suuhunkin voisi katsoa. Otetaan ACTH-koe ja sitten laajat verikokeet, joissa näkyy mm. maksa- ja munuaisarvot sekä paastoinsuliini. Ihan mielenkiintoista katsoa, että mitä on tässä kevään ja kesän aikana tapahtunut. Poni ainakin voi hyvin mahaa lukuunottamatta ja ulkoiset cushingoireet ovat pienentyneet. Karva kyllä kasvaa edelleen, mutta ehkä se on aavistuksen erilaista. Klipperin terät ovat teroituksessa, joten parin viikon sisään olisi sitten aika taas hurruutella karvat pois.

Aion tänä vuonna olla vähän aikaisemmassa, jotta pakkasille kerkeää kasvaa karvaa. Ja ideana olisi, että nyt klipataan kokonaan ja talvella tarpeen vaatiessa voisi klipata vain osan ponia, jolloin pärjäisi ulkonakin esim. ilman kaulakappaletta ja vähemmällä loimituksella. Nythän se tukalin aika on, kun ilma on päivällä lämmin, mutta karva pitkä. Toisaalta tuo karva ei tunnut olevan kovinkaan lämmin esim. tuulella ja sateella vaan poni palelee. Siksi se on ollut loimitettuna huonommalla säällä.

Tässä yksi kaunis ja harvinainen päivä me eksyttiin Ripen kanssa kentälle jumppaamaan. Huomaa kyllä, että ollaan paljon maastoiltu. Poni on melko vino. Mutta jäykkä se ei ollut ja työskenteli todella mielellään, mitä nyt vähän kyttäili alkuun. Ensin käynnissä pitkään hain ponia suoraksi ja ympyröillä rehellistä taipumista. Ja keskityin myös omaan istuntaan, jotta kyljet on yhtä pitkät ja molemmat istuinluut satulassa.
Kun alkoi tuntua hyvälle käynnissä, otin muutaman kierroksen suuntaansa kevyttä ravia melko pitkällä ohjalla. Sitten laukkaa molempiin suuntiin ja lopuksi muutama ympyrä myös vastalaukkaa. Edelleen melko pitkällä ohjalla, mutta tarkkana ponin kupeista ja asetuksesta. Tuo vastalaukka on tämän ponin paras suoristaja!
Vastalaukan jälkeen mulla oli alla ihan eri poni. Se pyöristyi, nosti selän ylös ja liikkui omalla moottorilla tyytyväisenä ja suorana (minä myös). En mennyt enää kauaa, muutama hyvä kierros ja ympyrä kumpaankin suuntaan. En halunnut väsyttää ponia, kun se työskenteli niin hienosti! Sitten kiitokset, leivät ja alas selästä taluttamaan loppukäynnit. Jäi tosi onnistunut fiilis.

Olen mennyt nyt tuolla Freeformilla kaikki ratsastukset ja ostin siihen alle tuon HAF-padinkin. On se vaan kätevä ja hyvä, ei tarvi säätää kaikkien romaanien kanssa ja satula tuntui asettuvan mukavasti paikalleen. Lisäsin vielä väliin geeliromaanin palat tuomaan lisää vaimennusta ja mukavuutta. Hikijälkikin oli tasaisempi. Jalustimia siirsin vähän taaemmas ja voi hitsi, miten helppo on nyt keventää ja olla.
Vieläkin välillä innotun satuloimaan liian taakse tuon satulan, mutta se kyllä asettuu omalle paikalleen viimeistään ensimmäisessä laukassa. Se ohjeistetaan sovittamaan niin, että istuimen syvin kohta tulee siihen kohtaan, jossa istuisit ilman satulaa. Satula joustaa edestä lähes loputtomasta, joten lapoja se ei kiristä. Tässä mallissa on avoin säkätila, joten se ei painu säkään kiinni.
Kevyt ja mukava käsitellä, pehmeä ja lämmin istua, kaikinpuolin kyllä kiva satula. Ja hyvin siitä oppii pysymään tasapainossa ja käyttämään keskivartalon lihaksia. 
 

Yhteinen evästauko ennen treeniä

Treenin jälkeen talliin lähdössä.