Hetken jo luulin, että kaikki on tässä (uusi tarhakaveri + kolmijalkaepisodi)

Eilen Rippe sai tarhaansa seuralaisen. Se oli vanha tuttu Pipsa, jonka kanssa olisi tarkoitus syksyllä jakaa pikkupihatto. Yhdistäminen meni parilla haistelulla ja vinkaisulla ja lopulta hevoset söivät samalta heinälaatikolta sulassa sovussa.

Käänsin selkäni ja katselin hetken kentällä juoksutettavaa hevosta. Tarhasta kuuluu vinkaus, senjälkeen kova pamaus ja heti tiedän, että johonkin osui. Käännyn katsomaan ja näky salpaa hetkeksi hengityksen, ennenkun parahdus pääsee ilmoille "voi v***u!". Rippe seisoi keskellä tarhaa takajalka ylös nostettuna ja se pomppi kolmella jalalla.
Mielessä kerkesi jo käydä kaikenlaista. Nytkö se sattui omalle kohdalle, huomenna olisi ensimmäinen työpäivä, kuka tulee ampumaan. Tässäkö kaikki nyt oli.

Onneksi, luojan kiitos, Rippe hetken päästä astuu jalalle ja könkkää portille. Minä juoksen hakemaan sen ja vien suoraan letkun viereen. Kylmään jalkaa ja mietin, että kuinka pahasti kävi. Juuri, kun palaset alkoivat loksahdella kohdalleen.
Kädet tutisi ja sydän hakkasi, tuli huono olo säikähdyksestä. Pikkuhiljaa kuitenkin valkeni, ettei tilanne onneksi ole niin paha, kun aluksi kuvittelin.

Kylmäyksen jälkeen koetettiin etsiä sitä potkukohtaa, mutta mitään jälkeä ei jalassa näkynyt. Kinner oli ehkä sisäsyrjältä vähän lämmin, joten päädyttiin siihen. Rippe varasi painon jo normaalisti, eikä aristellut painelua. Juoksutin sen pihalla liinan päässä. Hetken katselin sen menoa ja totesin, ettei se ole ikinä näyttänyt näin hyvältä varsinkin siihen vaikeampaan suuntaan. Heh.
Ilmeisesti ohjasajojumppa on tuottanut toivottua tulosta, sillä Rippe oli aiemmin illalla maneesissakin todella kivantuntuinen ratsastaa ja tahtikin välillä löytyi ja sain hetkittäin nauttia suorasta ponista. Mutta siitä enemmän joku toinen kerta.

Kävin vielä aamulla katsomassa, miten Pipsa ja Rippe ovat sopeutuneet ja miltä jalka näyttää. Kaikki vaikutti olevan ok, joten ehkä selvittiin ihan vain säikähdyksellä.

Minä hetken mietin, että mitä tehdään, mutta päädyin katselulinjalle tämän tarhakaveruuden suhteen. Koska tarhassa on rutkasti tilaa väistää ja nyt Rippe myös väistää nopeasti, niin totutelkoon toisiinsa. Sitten aikanaan on helmpompi siirtää ne yhdessä pihattotarhaan, joka on ikävä kyllä vähän pienempi. 
Säikähdin todella eilen, olin varma, että tarinamme päättyy tähän. Hetken olin jo varma, että siirrän Ripen yksin, eikä sen kanssa laiteta enää ketään samaan, koska se joutuu usein tulilinjalle. Mietin asiaa eilen paljon, mutta tulin siihen tulokseen, etten oman itsekkyyteni takia voi riistää Ripeltä kavereita. Vaikka minua pelottaa nyt ihan oikeasti, en halua eristää sitä. Ellei Pipsan ja Ripen välit sitten huonone, sitten mietitään uudelleen. Nyt olen ihan positiivisella fiiliksellä asian suhteen.

Minä pidin aamulla Ripelle puhuttelun. Pyysin sitä käyttäytymään kohteliaasti ja väistämään suosiolla. Minä en olisi vielä valmis päästämään sitä käsistäni.