tiistai 27. lokakuuta 2015

Paistaa se aurinko joskus risukasaankin (klinikkakuulumiset)



Rippe sai klinikalta "terveen paperit"! Ei meinaa vieläkään todeksi uskoa, että joskus se onni kolahtaa. Olin miettinyt jo kaikki kauhuskenaariot mielessäni läpi ja oikeastaan tätä terveen vaihtoehtoa en ottanut edes huomioon. Kuvattiin myös se lonksuva etupolvi, mutta siinäkään ei näkynyt mitään. Löysät nivelsiteet kuulemma oireilevat juuri noin; lonksumalla ja naksumalla. Mutta jos niissä olisi tulehdus, se näkyisi turvotuksena eli kyse on vain vanhan hevosen löystyneistä paikoista. :)
Verikokeiden kanssa mietittiin, mutta lopulta jätettiin ne ottamatta toistaiseksi. Ell ei nähnyt tarpeelliseksi, eikä ollut huolissaan karvasta.

"Liikkuu hyvin, ei merkittävää digitaalipulssia etusissa, ei voimakasta kaviopihtiarkuutta pohjissa"

"Rtg-kuvaus mej (LM) ja vej polvi: ei merkittävää rotaatiora kavioluissa, tilaa vielä kavionpohjissa. Etupolvi siisti rtg-kuvissa."

"Jatketaan ruokinta tarkkana sokereiden suhteen ja noin kuukausi levossa kaviokuume-episodin jälkeen. Rtg-kuvat annetaan mukaan. Kengitys naulaten mahdollisimman taakse, ei poisteta materiaalia kavion pohjasta kärjeltä, vaan pelkästään etuseimästä kärjeltä, kannalta voi ottaa reilusti."

13 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Eikös. Vieläkin olen ihmetyksen vallassa, että oikeasti oli hyviä uutisia. :)

      Poista
  2. Hieno homma! Minä kyllä arvelin, että muutoksia ei olisi, koska reagoit niin nopeasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se nopea reagointi taisi pelastaa tälläerää. :) Minä lähinnä pelkäsin, että jos sieltä löytyy vanhoja muutoksia. Koska minulla on vahva epäilys, ettei tämä suinkaan ollut ponin ensimmäinen kaviokuume.

      Mutta joskus näinkin, ettei aina vain huonoja uutisia klinikalta.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Eikös olekin! Aivan mahtavan sikahyperihanaa! ;)

      Poista
  4. Tämä oli kyllä paras uutinen aikoihin <3

    VastaaPoista
  5. Oi kiva kuulla tälläistä välillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Oli itsellekin ihan positiivinen yllätys, kun olin jo kuvitellut kaikki pahimmat skenaariot.. :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Niin minustakin. :) Kun olin jo melkein heittäny pyyhkeen kehään, luovuttanut, ajatellut, ettei toiminyt tämäkään. En uskonut, että onni olisi meidän puolella kerrankin.

      Poista
  7. Kiitos! Yksi vanhakin haaste odottaa tekijäänsä, kun on ollut tätä hässäkkää ihan riittämiin. Josko viikonloppuna kerkeäisin tekemään molemmat haasteet. :)

    VastaaPoista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.