Minua harmittaa todella paljon, etten kerennyt opettaa Taaville hanskannostotemppua loppuun asti. Se oli juuri älynnyt mitä haluan, kun minä olin keksinyt miten sen opetan. Se osasi jo nostaa hanskan maasta ja melkein aina antaa sen minulle.
Lisäksi kesken jäi kielen näyttäminen, se oli jo melkein valmis.
Ihan hassuista asioista sitä saakin itselleen harmistuksen aikaiseksi. Yksi päivä minulla oli muutenkin todella ikävä omaa sinisilmääni. Sitten menee taas päiviä, kun asia ei ole niin pinnalla.
Itse hevostelua en ole juurikaan kaivannut, eikä ilmat ainakaan ole auttaneet asiaa. Monena pimeänä tuulisena iltana, vesisateesssa, olen ollut todella onnellinen, kun voin työpäivän jälkeen palata suoraan kotiin.
Sitäkään ei käy kieltäminen, että parisuhde voi paljon paremmin, kun on aikaa enemmän keskittyä siihen. Minä en ymmärrä, miten ihmiset yhdistävät hevosen, työn ja parisuhteen niin, että kaikki voi hoitaa täydellisesti. En vain ymmärrä. Aina joku jää vähemmälle ja kokoajan väsyttää, kun koettaa suorittaa ja olla kaikille mieliksi.
Minusta tuntuu, että hevosharrastus omalla kohdallani meinaa kaatua ihan sulaan mahdottomuuteen. Monessakin asiassa on ristiriitoja. Aika ei meinaa riittää kaikein hoitamiseen hyvin ainakaan niin, etten olisi kokoajan aivan kuolemanväsynyt. Olosuhteet eivät ole monessakaan paikassa niinkuin haluaisin, olen lopen kyllästynyt toisen nurkissa hevosen pitämiseen. Niistä ei koskaan seuraa mitään hyvää, vaikka kaikki alkuun sujuisikin hyvin. Ja erikoishoidosta tottakai maksat, tai teet itse ja maksat silti täysihoidon verran. Jos teet itse, pääsee taas kohtaan aika ja parisuhde.
Sen lisäksi koko aika harrastuksen parissa menee siihen, että tarkkailen miten hevonen voi, liikkuuko se hyvin, onko sillä joku hätänä. Ja jos en löydä mitään, niin mietin jääkö minulta jotain huomaamatta. Voiko sellaisesta sitten nauttia ollenkaan? Toiset pystyvät katsomaan läpi sormien, minä en.
Lisäksi en edes tiedä, mitä koko harrastukselta haluaisin. Olisin ehkä eniten kiinnostunut tällähetkellä lännenratsastuksesta, mutta taloustilanne ei anna myöten käydä valmennuksissa jatkuvasti, eikä nitä kyllä lähimäin paljon olekaan. Ja valmennukset taas ovat melkein pakollisia, kun on koko elämänsä ratsastanut "tavalliseen tyyliin". Ja toisaalta, ei sekään tunnu miltään kauhean intohimoiselta asialta tällä hetkellä. Kyllästyisin varmaan hetkessä jos edes jaksaisin aloittaa.
Ja jostain syystä lännenratsastukseen linkittyy aika vahvasti kaikki pyöröaitausjuttu ja sitä minä en taas halua opetella.
Toinen minua kiinnostava asia on temppujen opettaminen ja hevosen kouluttaminen, mutta kannattaako maksaa monta sataa kuussa siitä, että opettaa hevostaan tekemään temppuja? Toisaalta, jokainenhan harrastaa niinkuin parhaaksi näkee, mutta silti.
Pitäisi kai hankkia se oma piha ja miettiä sitten uudelleen. ;)
Lisäksi kesken jäi kielen näyttäminen, se oli jo melkein valmis.
Ihan hassuista asioista sitä saakin itselleen harmistuksen aikaiseksi. Yksi päivä minulla oli muutenkin todella ikävä omaa sinisilmääni. Sitten menee taas päiviä, kun asia ei ole niin pinnalla.
Itse hevostelua en ole juurikaan kaivannut, eikä ilmat ainakaan ole auttaneet asiaa. Monena pimeänä tuulisena iltana, vesisateesssa, olen ollut todella onnellinen, kun voin työpäivän jälkeen palata suoraan kotiin.
Sitäkään ei käy kieltäminen, että parisuhde voi paljon paremmin, kun on aikaa enemmän keskittyä siihen. Minä en ymmärrä, miten ihmiset yhdistävät hevosen, työn ja parisuhteen niin, että kaikki voi hoitaa täydellisesti. En vain ymmärrä. Aina joku jää vähemmälle ja kokoajan väsyttää, kun koettaa suorittaa ja olla kaikille mieliksi.
Minusta tuntuu, että hevosharrastus omalla kohdallani meinaa kaatua ihan sulaan mahdottomuuteen. Monessakin asiassa on ristiriitoja. Aika ei meinaa riittää kaikein hoitamiseen hyvin ainakaan niin, etten olisi kokoajan aivan kuolemanväsynyt. Olosuhteet eivät ole monessakaan paikassa niinkuin haluaisin, olen lopen kyllästynyt toisen nurkissa hevosen pitämiseen. Niistä ei koskaan seuraa mitään hyvää, vaikka kaikki alkuun sujuisikin hyvin. Ja erikoishoidosta tottakai maksat, tai teet itse ja maksat silti täysihoidon verran. Jos teet itse, pääsee taas kohtaan aika ja parisuhde.
Sen lisäksi koko aika harrastuksen parissa menee siihen, että tarkkailen miten hevonen voi, liikkuuko se hyvin, onko sillä joku hätänä. Ja jos en löydä mitään, niin mietin jääkö minulta jotain huomaamatta. Voiko sellaisesta sitten nauttia ollenkaan? Toiset pystyvät katsomaan läpi sormien, minä en.
Lisäksi en edes tiedä, mitä koko harrastukselta haluaisin. Olisin ehkä eniten kiinnostunut tällähetkellä lännenratsastuksesta, mutta taloustilanne ei anna myöten käydä valmennuksissa jatkuvasti, eikä nitä kyllä lähimäin paljon olekaan. Ja valmennukset taas ovat melkein pakollisia, kun on koko elämänsä ratsastanut "tavalliseen tyyliin". Ja toisaalta, ei sekään tunnu miltään kauhean intohimoiselta asialta tällä hetkellä. Kyllästyisin varmaan hetkessä jos edes jaksaisin aloittaa.
Ja jostain syystä lännenratsastukseen linkittyy aika vahvasti kaikki pyöröaitausjuttu ja sitä minä en taas halua opetella.
Toinen minua kiinnostava asia on temppujen opettaminen ja hevosen kouluttaminen, mutta kannattaako maksaa monta sataa kuussa siitä, että opettaa hevostaan tekemään temppuja? Toisaalta, jokainenhan harrastaa niinkuin parhaaksi näkee, mutta silti.
Pitäisi kai hankkia se oma piha ja miettiä sitten uudelleen. ;)
Tällä hetkellä, varsinkin näillä säätiloilla minäkin olisin tyytyväinen jos omistaisin marsuja hevosten sijasta. :) Välillä todella miettii ottaako tämä hevosharrastus enemmän kuin antaa. Aina on jotain ongelmaa. Ja kun ei tavoitteellisesti valmentaudu ja kilpaile niin onhan hevonen tavallaan lemmikki, ja aika kallis sellainen.
VastaaPoistaNo juuri näin. Minä mietin ja pohdin näitä jo silloin, kun Taavi oli vielä täällä. Mutta ei sitä raaski sillätavalla lopettaa. Enkä minä tietenkään halunnut siitä luopua mistään hinnasta. Alkaa taas sydäntä raastaa.. Nyt, kun tilanne ratkesi ikäänkuin itsestään, niin en tiedä haluanko vangita itseäni enää uudelleen. Niin paljon kun se antaa, mutta kyllä se ottaakin. Paljon.
PoistaMinä haluan tehdä kaikki täydellisesti, siinä se ongelma kai on. Enkä osaa myydä hevosta (yhden olen mynyt ja ostanut myöhemmin takaisin). Kun ostan hevosen, se on minulla loppuelämän kodissa. Ja ei minusta ole laittamaan tervettä pois jos/kun tulee hetki, että tekisi mieli lopettaa. Sitten sitä vaan kärvistelee.
Ihana Tossavainen!
VastaaPoistaTuli heti hyvä ratkaisu mieleen, facebookissa kun on näitä ihan mahtavia temppuminiponeja, jotka tekevät ihan mitä tahansa temppuja. Ajattele, miten paljon helpompaa minikokoiselle kaviokkaalle on järjestää sopivat olot, isolle hevoselle pienehkö tarha on koiran kokoiselle kaverille jo valtava pläntti, karsinavuokrakin lienee edullisempi, kun heinää ja kuivikkeita menee ehkä vähän vähemmän kuin isolle hevoselle. :D Unohdetaan ne kaviokuumeet ja mahaongelmat, jotka tuntuu kiusaavan shettiksiä... Hmm, ehkä pitäisi itselläkin siirtyä kokonaan minikokoisiin, Maisa voisi olla lauman suurin... :) Moneen kuukauteen en ollut edes haaveillut ratsastamisesta, ennen kuin eilen päätin, että huomenna käydään Nestan kanssa vauhdikas maastolenkki, kun ruuna on joutunut himmailemaan ponin vauhdeissa. Ja olihan sekin ihan kiva... :)
Tähän aikaan vuodesta hevosettomuus ei tuntuisi niin pahalta ajatukselta kuin kevään korvilla, räntää tulee vaakatasossa ja valoisan aikaa on kolmisen tuntia päivässä. Silti, on ne omat kavio-otukset sellainen päivän pelastus, ettei sitä ilman enää osaisi ollakaan. :)
No minun pitää myöntää, että esim. russi(varsa) on käynyt mielessä. ;) Ja sellaiselle minulla olisi tallipaikkakin jo tiedossa, koska se mahtuu pienempään tilaan. Mutta... En nyt oikein tiedä siitäkään sitten. :D Mun tuurilla saan jonkun sairaan yksilön ja toisaalta, pitäisi kai sekin jotenkin liikuttaa sitten..
PoistaKyllähän ne paljon antaa. Mutta nyt jotenkin tuntuu siltä, etten vaan kykene. En tiedä itsekään tarkalleen mistä kiikastaa. Ei vaan tee mieli minkäänlaista hevosta ylipäätään. Kun en jaksa sitä kaikkea alkurumbaa, ennenkun hevonen tulee tutuksi jne. Ehkä tämä vuodenaikakin tosiaan osittain vaikuttaa tähän tunteeseen. Onhan tässä aikaa. Josko ensikesän varsoista katselisi itselle sopivan. ;)
Itsekin olen aika vakuuttunut siitä, etten Ukon jälkeen enää hevosta itselleni hanki. Vaikka se antaakin paljon, hevosen pitäminen on kuitenkin monessa suhteessa niin kovin työlästä, aikaa vievää ja vaativaa. Enkä toisaalta usko, että voisin hevostella muulla tavalla kuin oman hevosen kanssa, koska en loppujen lopuksi edes ole hevosihminen. :D Tykkään Ukosta, mutta en sen takia, että se on hevonen, vaan koska se on Ukko.
PoistaTotta puhut ja kaikenlisäksi hevosenpito on myös kallista!
PoistaHauskaa tuo, ettet ole hevosihminen. Se oli minulle ihan uutta. :D
Eikö olekin? :D Luulen, että olisin lopettanut koko ratsastusharrastuksen, jos Ukko ei olisi tullut minulle ja ystävälleni. Sen jälkeen olen vain vakuuttunut entistä enemmän siitä, että en loppujen lopuksi edes tykkää hirveästi hevosista. Mua ei siis voisi vähempää kiinnostaa hoitaa tai ratsastaa muiden hevosia. Sama juttu oikeastaan muissakin eläimissä.
PoistaMarsu video pelasti päivän! <3 Itselläni oli vuosien mitttaan 6 marsua. Aivan mahtavia otuksia :)
VastaaPoistaKiva, että piristi! :) Nää marsut on kyllä ihan parhaita lemmikkejä, mitä voi olla. Yllätyin oikein itsekin marsun hauskuudesta, kun Tossis muutti meille.
Poista