perjantai 6. heinäkuuta 2018

Vähän erilainen syntymäpäivä

Ripellä oli torstaina synttärit ja synttärien kunniaksi paikalle saapui myös eläinlääkäri. Tosin aivan sovitusti tekemään perushuoltoa ja kontrolloimaan vanhoja juttuja. Satuin vaan varaamaan ajan juuri Ripen syntymäpäivälle.
Rippe sai siis jokaisen toivelahjan: Aamu alkoi paastolla, jonka jälkeen Rippe toimi neulatyynynä verinäytteiden otossa, sitten tuli pikkushotti, joka valahti erittäin tehokkaasti jalkoihin, seuraavaksi ronkittiin suu ja lopuksi räpsäytettiin pari röntgenkuvaa kavioista. Tehokasta.

Röntgenkuvat ja verikokeiden tulokset jäivätkin sitten tähän laittamatta, koska sain klinikalta sähköpostiin eilen väärät kuvat (siis vanhat), eikä kukaan soittanut (tai vastannut puhelimeen) perjantaina niistä verikokeiden tuloksista. Olisin samalla pyytänyt uudet kuvat sähköpostiin. Laitan ne tänne myöhemmin.


Hyvää syntymäpäivää rakas heppaseni!

Suu oli hyvässä kunnossa. Se yksi diasteema siellä oli ja se putsattiin. Se on kuulemma malliltaan avoin ja siksi varmasti helppo itsekin pitää puhtaana. Nytkään sieltä ei tullut mitään pahanhajuista mössöä. Olenkin huuhtonut suuta heti jos se alkaa haista tai ponin ilme muuttuu sellaiseksi, että tiedän jotain olevan pielessä.

Kaviot oli kuvissa todella hyvät, eikä niistä juurikaan enää näe, että mitään olisi ollutkaan. Jippii! Sen kunniaksi meillä eilen korkattiin kuoharipullo.

Eläinlääkäri myös kehui Ripen lihavuuskuntoa erinomaiseksi. Joitakin ihmisiä on ahdistanut vilkkuvat kylkiluut, mutta eläinläkäri vahvosti omaa ajatustani. Ripen ruuminrakenne ja rasvan kerääntyminen on syynä siihen, että kylkiluut tulevat herkästi näkyviin. Se ei ole todellakaan mikään keskivartalolihava, vaan Ripellä rasva on kerääntynyt kaulaan, peppuun ja lavoilla.

Puhuimme paljon siitä, miten ihmisten on niin vaikea erottaa lihavaa hevosta ja ottaa niiden laihdutusta vakavasti. Eläinlääkäri totesikin, että hevosen laihduttaminen on kuitenkin tavallaan helppoa, kun sillä ei ole sitä omaa jääkaappia, josta napostella. Ja se on ihan totta. :)

Toki asia ei aina ole niin mustavalkoinen ja tiedän sen kokemuksesta. Mutta suurin osa hevosista on laihdutettavissa kohtuullisen helposti. Jos vaakakupissa on sairas ja kipeä hevonen (tai lopetus), niin kaikki keinot on sallittuja.
Esimerkiksi kaviokuume on niin paljon helpompi estää, kun hoitaa. Sen kun jokainen pitäisi mielessä.




Synttärilahjaksi Rippe sai lisäksi yhden porkkanan ja ihottumaloimen. Loimen se olisi saanut muutenkin. Se nimittäin sai alkuviikosta taas allergiakohtauksen ja tällä kertaa syylliseksi epäiltiin paikalle sateen jälkeen ilmestyneitä polttiaisia. Se ei siis hankaa, eikä kutia, mutta turposi naamasta ja mahan alta.
Kärpäsloimihan sillä on ollutkin, mutta ihottumaloimi itseasiassa tuntuu istuvan kivemmin päällekin.

Viljarshopille on pakko antaa kiitosta, että toimitus oli tosi nopea. Täältä kylästä ei mistään saanut loimea, joten tilasin sen keskiviikkona iltapäivällä, torstaina puoli yhdeksältä se oli noudettavissa lähikaupan noutopisteeltä! Aivan uskomattoman nopeaa.




Kuvassa näkyvät puremat tulehtuivat alkuviikosta, mutta onneksi nyt jo paranemassa hyvää vauhtia.






5 kommenttia:

  1. Moi! Olit kommentoinut Sannan blogiin (Penaponi), että aiot kokeilla Ripelle Amequn rehua, jossa ei ole sinimailasta eikä lisättyä rautaa. Mitä rehua tarkoitit?
    Itsekin olen miettinyt että kokeilisin syksyllä jotain Amequn rehua hevoselleni, haluaisin jonkun vastaavan rehun, kuin Marstallin Faser-Light, en vaan tiedä mikä Amequn rehuista vastaisi sitä parhaiten, niin paljon vaihtoehtoja.. Haluaisin siis vaan jonkun terveellisen ja maistuvan rehun, jonka seassa olisi helppo saada syötettyä kivennäinen ja muut jutut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Rehu on Amequ Metasense. Olen tekemässä siitä ihan omaa postaustakin, mutta maistiaisen saaminen on takunnut. Jos kyseinen ruoka maistuu, niin siitä tulee meidän ensitalven ainut rehu. :)

      Poista
    2. Vaikuttaa kyllä hyvältä rehulta. :) Kuten myös muut Amequn rehut!
      Toivotaan että maistuu Ripelle.

      Poista
  2. Hyvät syntymäpäivät Ripelle!
    Meillä oli vähän samanlaiset juhlinnat Elviiran kanssa, tosin nimipäivien kohdalla, kun neiti piti kaivaa laitumesta rokotukseen ja hammashuoltoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me ollaan oikein huomaavaisia omistajia. :D

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.