Yleistä höpinää ja pohdiskelua (+ uusi eristetty juomaämpäri)

Olen lomalla, mutta tunnetusti lomalaisena on kaikkein kiireisintä. Haha. Nyt mulla on aikaa istua koneen ääreen ja kertoa meidän kuulumisista. Lyhyesti voin sanoa, että meille kuuluu tosi hyvää.
 
Ilmat on olleet aika haasteellisia. Aamut varsinkin on olleet tosi kylmiä, päivällä aurinko jo lämmittää kivasti. Viimeviikolla kova ja todella hyisevä tuuli piinasi meitä, eikä oikein ollut mitään jakoa tehdä mitään. Ponilla oli hieronta alkuviikosta. Nyt pidetään sitten vähän taukoa ja nautitaan tuloksista. Minusta hieronta on auttanut Rippeä tosi paljon ja olen saanut tosi kivoja vilkkejä venytyksiin, pieniin hierontajuttuihin ja jumppiin, joilla voin itse pitää juuri Ripen liikkuvuutta yllä. Ja ne todella on auttaneet sitä! 

Teippi kankussa

Satulana meillä on ollu nyt toi Freemaxin rungoton koulusatula. Sen alla on padi, jossa sisällä on paksua retkipatjaa ja memoryfoamia. Lisäksi olen kokeillut nyt alle myös lampaankarvaa. Yhdellä lenkillä laitoin etukaaren paikoilleen, mutta se oli painanut ja aiheutti taas sitä etujalan pettämistä. Huoh! 
Jalkahan vieläkin välillä ns. lonksuu, mutta poni liikkuu todella vetreästi ja mielellään. tällähetkellä sillä on vielä sitä löysyyksistä johtuvaakin etupolvien lonksumista, jota kerran jo tutkittiin klinikalla. Siihen auttaa vain vahvistuminen. 

Hevosen pukeminen kevättalven pakkasilla onkin astetta monimutkaisempi juttu. Ripen tarha sijaitsee vielä pellon laidalla, jossa tuulee lähes aina. Kuitenkin tähän aikaan vuodesta aurinko jo lämmittää aika reippaasti. Lämpimästi on kuitenkin puettava, sillä Rippe palelee melko herkästi, vaikka sillä karvaa onkin (joka tosin ei tunnu olevan ihan terveen karvan veroista).

Mehän myös taas todettiin, että Rippe ei halua samaan tarhaan muita hevosia. Toinen yritys päättyi langan läpi ja toista yritystä (pieni shettis) Rippe taas ajoi korvat luimussa takaa. Naapuritarhan Siron kanssa se tykkää aidalla jutustella ja hengailla. olkoon sitten niin. Eihän se kaikkein optimaalisin ole ja itse jonkun verran henkisesti kipuilen yksin tarhaamista, mutta ei voi mitään.

Minä tein Ripelle uuden eristetyn astian, kun pakkaset koveni. Aiemmin sillä oli vaan oljilla eristetty kuppi. Sekin toimi ihan hyvin, mutta oljet aina kastui, eikä sitten enää eristäneet.
Uudessa astiassa on 20l ämpäri ja 12l ämpäri, välissä foliota, retkipatjaa ja koko komeus on vuorattu muovilla (jottei eriste kastu) ja päällä kansi. Rippe ainakin osaa juoda tosta hyvinkin. Alla on kolmionmallinen palanen ja sen päällä reiällinen ympyrä.
Tässä viristelmässä vesi pysyi sulana tosi hyvin, kun kerran päivässä vaihdoin siihen lämpimän veden. Esim. illalla lisätty lämmin vesi (ei edes kuuma, kun sellaista ei tule tarpeeksi) oli aamullakin vielä sulaa tai vain reunoilta vähän jäätynyt.

Hevosille viedään päivän aikana lämmin vesi ulos, mutta jäätyyhän sekin nopsaan tolla kelillä. Ja tykkään, että Ripellä olisi heti aamuheinien jälkeenkin vettä saatavilla. 

Rippe on liikkunut nyt melko monipuolisesti, pari kertaa viikossa ratsain ja loput kerrat sitten talutellet, liinan päässä tai ohjasajaen. Vapaita tietenkään unohtamatta. Olen käyttänyt kapsonia juoksutuksissa ja ohjasajoissa, koska minusta Rippe on sillä tyytyväisempi. Lisäksi vaihtamalla ohjan paikkaa renkaissa on mahdollista saada pientä hienosäätöä ohjasotteisiin. Irti en ole uskaltanutt pitää, ettei tule hurjasti mitään riehumista ja laukkaa (tosin kyllä sitä liinan ja pitkien ohjienkin päässä kerkeää kivasti pomppia..). Joskus loppukäyntien ajaksi olen päästänyt ponin vapaaksi.

On ollut hassua huomata, että kun pipoa on löysätty ja on alettu taas elää päivä kerrallaan, niin Ripen suhtautuminen minuun on muuttunut. Sen mielestä on taas kivaa lähteä mukaani tarhasta ja se hakeutuu lähelleni esim. kentällä vapaana ollessaan. Tuntuu myös, että nyt saan taas harrastuksesta enemmän irtikin, kun kokoajan ei tarvitse hikihatussa miettiä liikutusta, ettei poni sairastu ja että se pysyy kunnossa. Olen nimittäin siitä outo, että minusta tärkeintä on se hevonen, ei ratsastus. Se on mun terapeutti ja haluaisin, että silläkin on kivaa mun seurassa.
Kun ruokinta on korjattu kuntoon, niin voin hyvällä omallatunnolla välillä pitää vapaita tai liikuttaa vaan pienen hetken jos poni suorittaa kivasti. Kentällä meidän työskentely onkin lähinnä jumppaa, haen vähemmän, mutta kuitenkin enemmän. Eli vähemmän askelia, mutta ne vähäiset laadukkaampia (venyttäviä ja jumppaavia, rentona ja pitkänä).

Miksi aina pitää käydä reunalla, että oppii arvostamaan vain olemista? Luin kerran hyvän kommentin liittyen siihen, milloin kaviokuumeista saa alkaa ratsastaa normaalisti. Kyseinen kommentti meni kutakuinkin niin, että kaviokuumeen jälkeen on jo voitto jos hevosen saa kivuttomaksi arjessa, kaikki muu on ikäänkuin iloinen yllätys. 

Eikä liiaksi voi korostaa, että tässä asiassa maltti on valttia.