perjantai 22. joulukuuta 2017

Onni on hyvä kengittäjä



Rippe sai kunnian olla meidän kengittäjän tämän kauden viimeinen asiakas. Ja kyllä huolella taas mietittiin ja laitettiin. Välillä kokeiltiin, mitä poni oli mieltä ja taas jatkettiin. Naulaus meni tosi hyvin, vaikka vähän jännitin sitä etukäteen.
Kengittäjä oli pohdinnan jälkeen päätynyt tällaiseen kenkään ja ainakin ensivaikutelma oli ihan myönteinen ja poni lähti kengityspaikalta puhtaasti. Kengän sisäreuna on viistetty kavioluun kohdalta, jotta mikään ei varmasti paina. Väliin nahkaohjallinen suojaamaan anturaa. Alunperin suunniteltu pohjallinen olisi painanut juuri kavioluun kohdalle ja kokonaan kovia ei uskallettu  laittaa (jos sattuu painamaan, niin kova pohjallinen on sitten todella epämukava).



 
Kavio on päässyt vähän vinoon Ripen jalka-asentojen ja puukenkien takia, mutta sen pitäisi kyllä korjaantua. Oli puhetta, että jos vielä yhden kerran kengittäisi ja sitten kuvaisi taas uudelleen, että tietää sen anturan tilanteen. Niistä ei oikein uskalla ottaa jos ei tiedä, miten paljon on varaa. Erittän kovat ne ainakin oli nyt.

Myös taakse laitettiin kengät ja niihin tilsakumit. Nyt ei voi enää kelejä syyttää jos lenkkeily ei miellytä.



Muuten Rippe on voinut todella hyvin. Ruokintaan tein pienen muutoksen, kun löysin meidän heinään sopivan heinäpelletin. Vaihdoin siis vehnäleseen heinäpellettin maistuvuuden takia. Ja onhan heinäpelletti mahallekin kivempi, lisäksi vehnälese saattaa vaikuttaa kivennäisten imeytyvyyteen, joten otetaan varman päälle. 

Sinimailanen on yleensä kaviokuumeiselle sopiva, mutta nyt useamman kerran jalkojen pulssittelu on tullut sinimailaspitoisen ruuan syöttämisen jälkeen. Viimeksi viikko sitten.. Nyt en uskalla enää kokeilla. Alkuun ajattelin sen olevann sattumaa. Sittemmin löysin netistä juttua siitä, että jostain syystä jotkut insuliiniresistenssit hevoset saavat sinimailasesa kaviokuumeen kaltaisia kipuja. Ja koska mikään pakko sitä ei ole syöttää, niin en aio enää kokeilla.

Paljon ei ole liikkumaan päästy kiireiden, oman sairastelun ja säiden takia. Muutamia päiviä päästiin kentällä kävelemään ja annoin Ripen myös vähän hölkkäillä jos itse halusi. Sehän on nyt liikkunut puhtaasti 12 viikkoa, joten pikkuhiljaa mukaan voinee ottaa jo raviakin. Ohjasajovermeet ajattelin pikkuhiljaa kaivella varastosta ja alkaa jumppaamaan.


7 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista, minäkin olen ollut siinä uskossa että sinimailanen olisi kaviokuumeiselle hyvä, onhan siinä matalat sokerit. Ruusahan syö tällä hetkellä suhteellisen reippaita annoksia Greenlineä, koska imettää jo aika isoa varsaa ja yritän päästä vähällä väkirehulla. Tosin en ole huomannut, että oireilu olisi ollut yhteydessä alfalfaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensähän se onkin turvallisena pidetty rehu ja sitä sisältää suurinosa markkinoilla olevvista kaviokuumerehuistakin. :)

      Tässä on se lähde tolle löytämälleni tiedolle. Samassa on hyvin seltetty se, miksi sinimailanen yleensä onkin niin turvallinen. Mutta ei ole löydetty syytä, miksi se sitten joillekin IR-tapauksille aiheutaa kipua.
      https://drkhorsesense.wordpress.com/2016/01/24/alfalfa-and-the-ir-horse/

      Poista
    2. Ainiin, sokerin lisäksi ruuista kannattaa vielä vilkuilla tärkkelysmäärä. Se saisi mielellään olla myös alle 10. :) Mutta Greenlinessa ei tärkkelystä juurikaan ole.

      Poista
  2. Otsikkosi sen kertoo; onni tosiaan on hyvä kengittäjä. Ja teillä kyllä selvästi sellainen on kun noin huolellisesti miettii parhaat ratkaisut! (niinkuin kyllä meilläkin on hyvä kengittäjä :))
    Mielenkiintoinen tuo uusi kenkä. Mikä se on nimeltään? Kerääkö tuo nahkapohjallinen muuten yhtään lunta, vai toimiiko yhtä hyvin kuin tilsakumit?
    Ja onpa kyllä ihana kuulla miten hyvin Rippe on toipunut ja tilanne teillä nyt noin hyvä. Oletko siis liikuttanut ihan vain taluttamalla, vai joko olet kiivennyt kyytiin?
    Oikein hyvää Joulunaikaa Teille ja tietysti parempaa uutta vuotta; multa ja hobutytöiltä!
    -Marjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa kengän nimi jäi arvoitukseksi. Epäilen, että se on jonkinsortin rock'roll-kenkä.
      En tiedä, miten tuo pohjallinen kerää tilsoja vai kerääkö. Lupaan kertoa kokemuksia. Mulla on sellainen haisu, että yleensä pohjalliset olisi lunta keränneet. Jää nähtäväksi, miten meidän käy.

      Rippe on kyllä toipunut tosi kivasti, eikä tapakapakkeja ole tullut (kopkop). Ollaan liikuttu ihan taluttamalla vasta. Selkään menen todennäköisesti vasta keväällä, kun kavio näyttää tarpeeksi vahvalta ja on kasvanut uutta terveempää kasvua puoleen väliin.

      Ihanaa joulua myös teille! :)

      Poista
  3. Hyvää joulua sinulle ja Ripelle!
    Ps jännä kenkä, Saisko siitä jonkun lisäkuva vielä..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa myös sinne. :)

      Voin yrittää ottaa kengästä vielä jonkun lisäkuvankin.

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.