sillä kuka on huomenna täällä, tämä matka on ohuella jäällä

Suihkunraikas

Minä en tiedä lukeeko näitä kukaan. Haluaisin kovasti kertoa, että meille kuuluu hyvää ja aurinkoista. Mutta ei meille kuulu. Pelko sekä ahdistus on läsnä ja painajaiset riivaavat, välillä olen jo puoliksi luovuttanut, harvemmin täynnä toivoa.
Viidettä viikkoa ontuva hevonen ei todellakaan nostata minussa minkäänlaisia optimismin muruja. Osaavan eläinlääkärin saanti paikalle on ollut työn ja tuskan takana. Tällä alueella olisi tosiaan sellaiselle tarvetta, jolla olisi kaikki pelit ja vehkeet ja taito tulkita näkemäänsä.

Ripelle on nyt varattu klinikka-aika, siihen ainoaan mahdolliseen arkivapaaseen joka mulla on. Se on kahden viikon päästä. Minä nimittäin soitin yhdelle hyvälle eläinlääkärille, mutta hänelläkin kotikäynnit menivät kahden viikon päähän, eikä silloinkaan saatu aikatauluja sopimaan. Hän on tuolla klinikalla silloin töissä, joten tultiin siihen tulokseen, että nopein apu saadaan, kun roudaan ponin sinne. Kyyditkin sain järjestettyä, että edes joku asia oli meidän puolella.
Sitten tutkitaan, tehdään ontumatutkimus, puudutellaan ja etsitään se syy. Pelottaa. Oksettaa. Ahdistaa. Olen itse käynyt läpi kaikki sädeluuontumasta, kaviokuumeesta, karpaalikanavaongelmiin ja kissing spinesiin. Olen varma, että löytyy ne kaikki. Ja varmaan vielä kasa muitakin vikakoodeja.

Blogissa tuskin tulee olemaan kovin paljon elämää ennen sitä. Toivottavasti mulla on sitten jotain kerrottavaa. Tietenkin olen itse varma, että tämä on tässä, loppu. Ja samalla salaa toivon, että ongelma olisi korjattavissa.

Jotenkin minusta tuntuu, että olen välillä niin kovin yksin kaikkien pohdintojen ja ajatusteni kanssa. Tallilla toki ihmiset joutuvat niitä kuuntelemaan ja yksi ihminen on vilpittömästi asiasta kanssani tekstiviestein vaihtanut tilannepäivityksiä. Ja siitä suuri kiitos niille parille ihmisille.
Loput ihmiset joille asioita puhun, eivät ole läsnä. Heistä näkyy kilometrin päähän, ettei kiinnosta. Huoli ja murhe on yksin minulla ja tuntuu, ettei kukaan ole kiinnostunut Ripen kuulumisista, koska menee huonosti. Se on toisaalta vähän surullista, itse kuitenkin olen usein kysellyt toisten hevosten kuulumisia ja auttanut jos suinkin on ollut tarvetta, koettanut etsia apua ongelmiin jne.
Ja sitten taas ei-hevosihmiset eivät asiaa edes tajua. Turha yrittää puhua siitä, mikä huoli mulla on. Koska eihän tuollainen asia ole oikea murhe.

Sellaisilla fiiliksillä mennään, oli kiva saada ajatuksia vähän kirjoitettua ulos. Toivottavasti aurinkokin alkaisi pikkuhiljaa lämmittää ja saataisiin oikea kesä.

Iilimatoja!

Rippe on saanyt nyt kaksi kertaa iilimatoja jalkaansa. Niitä on roikkunut siellä, missä olemme havainneet sitä tuvotusta eli säären yläosassa polven alapuolella.
Olisimme halunneet niitä myös kavioniveleen, mutta madot eivät vain halua tarttua sinne! Ei sitten millään. Kaikenlaista kikkakolmosta kokeiltiin, mutta kun ei maistui, niin ei maistu.

Iilimatohoidosta ylipäätään voi lukea enemmän täältä ja täältä. Niistä löytyy niin hyvät tiedot, etten viitsi niitä tähän alkaa kirjoitella. Lyhyesti sanottuja iilimatojen syljessä on paljon hyvää tekeviä ainesosia. 

Ripellä iilimatoja kokeillaan siihen oletettuun karpaalikanavan ongelmaan tai mikä ikinä sitä jalkaa turvottaa. Lisäksi oltaisiin tosiaan haluttu niitä myös kavioniveleen. Rippeähän ei mielellään voi piikittää kortisonilla, koska sillä on kaviokuumetausta. Toki sinne voisi sitten kai piikittää jotakin muuta..

Lisäksi odottelen edelleen ratkaisua siihen, että saadaanko joku kotiin ultraamaan vai mitä tehdään. Ja että kuka nyt sitten tulisi, kun jokaisella tuntuu olevan oma mielipide eläinlääkäreistä. Toinen tykkää yhdestä ja toinen toisesta. Ja jokaisesta jollain on huonoja kokemuksia. Siinähän sitten koetat valita, että kuka olisi paras sille omalle mussukalle.
Eikä se vika sitten välttämättä edes ole siellä missä epäillään tai edes näy ultralla. Kaikki on yhtä kysymysmerkkiä mun päässä.

Minusta myös valitettavasti tuntuu siltä, että vanhan hevosen tutkiminen ja hoitaminen on monelle lääkärille vähän toisarvoista.. Minusta se on omistajan tehtävä määritellä, miten paljon haluaa tutkituttaa ja hoitaa.

"Mikä mun jalassa on?"

Rippe ei tykkää madoista ollenkaan. Sen mielestä ne ilmeisesti tuntuvat jotenkin epämiellyttäviltä ja sillä olisi hirveä tarve kokoajan liikutella jalkaa. Ja se taas ei ole ollenkaan toivottavaa, kun madot sitten helposti irtoavat.
Ekalla hoitokerralla madot olivat todella haluttomia kiinnittymään ja mietittiin jo, että vaikuttaako Ripen cushing-lääkitys siihen. Lopulta pari matoa saatiin tarttumaan ja niistäkin Rippe onnistui ravistamaan toisen irti keskenkaiken, eikä uutta saatu kiinnittymään. Onneksi tuo yksi veijari imi itsensä täyteen saakka ja irrottautui itsestään.

 

Nyt toisella kerralla madot olivat innokkaampia tarttumaan tuohon polven seutuun ja kolme matoa siinä kaikkiaan ruokaili. Eikä Rippe onnistunut irrottamaan niitä tälläkertaa. Veren määrästä olisi voinut kuvitella, että olisi ollut kyseessä isompikin operaatio. Pahoittelen kuvien huonoa laatua, kun jouduin aika tiukasti roikkumaan ponin riimussa ja vahtimaan sen liikkeitä. Samalla tallinpitäjä laittoi vielä neuloja, joiden pitäisi vaikuttaa polveen, kavioon ja mahdollisesti myös siihen karpaalikanavaan.

Veren annetaan hoidon jälkeen valua vapaasti ja sen voi seuraavana päivänä pestä pois. Siinä olikin sitten hommaa kerrakseen...

Kokemuksia en osaa vielä sanoa, mutta lupaan palata asiaan.

Eläinlääkärin visiitti

Eilen lääkäri kävi tallilla katsomassa Ripen hampaat ja antamassa rokotuksen. Samalla otettiin etukavioista kuvat sen varalta, että siellä olisi ollut kaviokuume muhimassa. Vaan ei ollut mitään (edelleenkään) ja sen mitä kerkesin kuvia nopeasti nähdä, niin kavioluut oli ihan omalla paikallaan. Kuvat lähtivät vielä toisen lääkärin katsottavaksi ja annoin mukaan myös helmikuussa (ja lokakuussa kaviokuumeen jälkeen) otetut kuvat.

Puhuin lääkärin kanssa Ripen ontumasta ja kyselin omista epäilyksistäni. Lääkäri sanoi, ettei itse ole kovinkaan hyvä hevosten ortopedisten vaivojen kanssa, mutta jos haluan varmistuksen epäilyyni, niin jalka pitäisi ultrata ja sen voisi tulla tekemään klinikan toinen lääkäri. Koittivat jopa soittaa, josko kys. lääkäri olisi kerennyt tulla käymään samalla, mutta ultra ei ollut mukana. 

Nythän siis oma epäilyni on, että karpaalikanavan kanssa on joku ongelma. Voi olla, että olen myös ihan väärässä. Jokatapauksessa jalka on taivutusarka (tai siis ontuma pahenee kevyestäkin taivuttamisesta) ja välillä siinä on ollut turvotus säären yläosassa polven takana.
Nyt ei ole mahdollista töiden puolesta lähteä oikein klinikallekaan, joten koetetaan saada eläinlääkäri kotiin ultran kanssa asiaa selvittämään.

Rippeä rauhoitettiin vähän kuvausta varten. Muistutin taas, että se ei tarvitse paljon rauhoitetta. Eläinlääkäri antoi sille "hajun verran" ja se oli juuti sopivasti. Hah! Hampaat olivat edelleen hyvät, eikä piikkejä ollut. Ell kehui, että Rippe on hienossa kunnossa. 

Kuvituskuva toissakesältä

Rippe sai myös yksi päivä iilimatohoitoa siihen jalkaan. Tarkoitus oli laittaa vähän enemmänkin, mutta madot ei oikein tykänneet tarttua. Lopulta saatiin pari matoa kiinni, mutta niistäkin Rippe sai toisen tippumaan, kun heilautti jalkaa.
Melko mielenkiintoisia noi madot! Seuraavana päivänä jalka oli melko roisin näköinen, kun verta oli valunut paljon. Meinattiin laittaa uudelleen matoja, mutta ell tulon takia jätettiin laittamatta.

Taidan tehdä tästä tarkemman postauksen kuvien kera myöhemmin.