Tänään annan minulla olla ikävä

"annan ajatusteni 

tuudittautua muistoihin sinusta
-enkä pyyhi kyyneleitä
kasvoiltani"

Vuosi ilman Taavia. Välillä minusta tuntuu, että Taavi oli vain ohikiitävä hetki elämässäni, uni, jota ei koskaan oikeasti eletty. Se ei tunnu todelliselta ollenkaan ja sen kanssa vietetyt vuodet tuntuvat jotenkin kaukaisilta. Toisaalta, en ole halunnut edes muistaa. Olen sysännyt ajatukset siitä kauas ja välttänyt miettimästä niitä. En ole uskaltanut, koska se tekee edelleen melko kipeää. Sinä iltana, vuosi sitten, minä menetin parhaan ystäväni. Matkalla ampumapaikalle minä kävelin elämäni raskaimmat metrit. Sinä iltana sieluani raastoi valtava tuska.

Maailmassa tulee vastaan monta kivaa hevosta, monta mukavaa ja mieleenpainuvaa. Mutta tulee vain yksi Taavi. Se hevonen, joka kääntää kaiken päälaelleen, opettaa paljon ja vie lähtiessään vielä enemmän. Se hevonen tulee elämäämme tarkoituksella. Juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsemme.
Sellaiseen hevoseen törmää vain kerran. Ja senjälkeen mikään ei koskaan ole enää entisellään.
Minä näin unta Taavista jo ennenkuin se tuli elämääni. Kuvan nähdessäni tiesin, että tässä on minun hevoseni. Mutta en tiennyt millainen matka minua odotti.

Minä opin Taavin myötä ajattelemaan asioita hevosen kannalta. Opin, että kehu on aina moitetta parempi. Ja sen, että yleensä epäonnistumisen kohdalla kannattaa vilkaista peiliin. Sen jälkeen pitää etsiä uusi tapa toimia. Oivalsin, että kaikki epäonnistuvat joskus ja tekevät virheitä. Vain sillä on väliä, oppiiko virheistään. Hevonen antaa usein anteeksi.

Opin, ettei kaikki hevoset ole samanlaisia ja joskus joutuu käyttämään hassujakin keinoja asioiden ratkaisemiseksi. Opin, ettei vihainen hevonen testaile. Sillä on syynsä käytökseen ja valitettavan usein sen takana on kipu.
Taavi on purrut minua, jyrännyt ylitseni, karannut käsistäni ja murtanut sormeni. Se on nolannut minut monta kertaa ja pistänyt minut itkemään silkasta häpeästä. Ja minä todella ansaitsin sen kaiken.

Jouduin mukautumaan Taavin rauhalliseen elämäntahtiin väkisin ja se teki minulle todella hyvää. Opin laskemaan kymmeneen, joskus sataankin. Opin katsomaan lenkin varrella maisemia. Opin olemaan kiirehtimättä kokoajan ja elämään enemmän tässä hetkessä. Nauttimaan pienistä hyvistä asioista.

Ainut asia, jonka haluaisin vielä oppia on, että osaisin antaa itselleni rauhan lopettamispäätöksen kanssa. Vaikka tiedän, että tein oikein. En olisi vielä halunnut päästää Taavia lähtemään. Rakkaus Taavia kohtaan ei katoa koskaan.

Kiitos Taavi kaikesta, mitä annoit. Minun kaunis sinisilmä-enkelini.

Oispa kaikki hyvin siellä
Ja sulla hyvät oltavat
Kun me nähdään sillä tiellä
Toivon että tunnistat

Ponin huoltoa, ohjasajotehtäviä ja mahahuolia

Ponia on huollettu loppuviikosta urakalla. Nyt taas kelpaa päästellä ja alkaa kunnonkohotukseen.

Torstaina aamulla Noora kävi kranioimassa Ripen läpi. Etupää oli jumissa, samoin kavionivelet. Myös selästä löytyi jäykkyyttä ja lantiokin taisi olla hieman vinossa. Ei kuitenkaan mitään kauhean hälyyttävää. Iltapäivällä eläinlääkäri kävi tallilla ja kurkkasi samalla Ripen hampaat. Itse en päässyt paikalle työvuorojen takia, mutta onneksi ihana tallikaveri hoiti Ripenkin.
Ripeltä löytyi joitain pieniä piikkejä, ei mitään dramaattista. Voivat kuulemma olla seurausta siitä, ettei Rippeä ole varmasti pitkiin aikoihin raspattu ennen viimekevättä. Ell suositteli tarkistamaan suun tilanteen puolen vuoden kuluttua. 

Rippe-parka oli mennyt rauhoitteesta kovaan känniin, eikä meinannut selviytyä hoitotilasta omaan karsinaan. illalla kävin katsomassa sitä ja se oli myös hikoillut voimakkaasti. Eikä ollut edes saanut isoa annosta. Annoin sille ämpärillisen lämmintä lesevettä, että suolisto ainakin toimisi.

Olisi kiva jos ponimittaisille 145-loimia käyttäville olisi omat loimet.. Sellaisella lyhyellä helmalla.

Olen nyt joka päivä kävelyttänyt Rippeä 20-30min reippaalla tahdilla. On tehnyt itsellekin hyvää ja onneksi Rippe on melko kiitollinen taluteltava - tulee reippaasti mukana. Kranion jäljiltä etupään liike muuttui selkeästi paremmaksi ja jäykkyys katosi!
Tänään laitoinkin pitkästä aikaa sille ohjasajovermeet kyytiin ja marssittiin maneesiin.

Alkuun tein avoja pitkillä sivuilla ja päädyissä ympyrät, joissa koetin saada takapään astumaan vähän ristiin ajoittain. Onnistui melko hyvin, mutta jonkinverran Rippe vastusteli kättä; kiskoi päätään ja pysähteli. En heti tajunnut mistä se johtuu.

Peiliinhän se oli katsottava - käsi oli liian kova ja kuollut. Pidätin liikaa ja jäin vetämään. Aloin liikutella sormia jatkuvasti (se auttaa rentouttamaan käden) ja pään kiskominen loppui siihen! Myös avot alkoivat sujua ilman vastustelua.

Tein pitkällä sivulla Ripen kanssa tehtävää, joka osoittautui todella hyväksi ja tehokkaaksi. Pyysin avoa pitkällä sivulla, viimeisen kirjaimen kohdalla käännyttiin voltille edelleen ajatuksella se avomainen taivutus, puolikkaanv oltin jälkeen palattiin väistöä uralle, siitä avoa toiseen suuntaan ja sama kuvio.

Rippe teki tehtävää todella keskittyneesti, tehtiin noin kolme kertaa putkeen koko kierros. Sitten annoin levätä, koska tehtävä oli selkeästi vaikea. Välissä ei tule lepojaksoja, vaan joutuu kokoajan keskittymään.

Lopuksi vielä vähän aikaa hidasteltiin kirjainten kohdalla käyntiä ja otettiin pysähdys, joissa hain vielä painon takajaloille. Sitten muutama kierros reipasta käyntiä vapain ohjin loppuun.

Tuntui todella kivalle taas näperrellä ja puuhata jotain. Ei sen aina tarvitse olla vauhdikasta, yllättävän paljon saa kulumaan aikaa ihan vaan käynnissä näpräämiseen.

Pieni huoli Ripen mahan kunnosta on alkanut taas kalvaa. Sen maha rauhoittui heti kotiinpalattuamme, mutta nyt muovissa ollut heinä loppui ja Rippekin siirtyi syömään kokonaan kuivaa. Ja eilen vastassa oli kurapaskahäntäinen poni. Ääk! Totutus on tehty varoen ja pikkuhiljaa, sokeria ei pitäisi olla enempää, kun vanhassakaan heinässä, hygieeninen laatu aistimääräisesti erittäin hyvä. Mikää muu ei ole ruokinassa nyt muuttunut. Mutta perse kuraantuu ja kasat löystyvät, myös kikkareiden laatu on hajoavaa ja kuituista.
Rippe ei pääse nyt käsiksi edes mihinkään savimaahan tai kuralätäköihin, koska se on omassa soratarhassaan.

Kun mietin asioita taaksepäin, en itse keksi, kun yhden selityksen tälle kurailulle. Heinä ei sula kunnolla eli sitä ei varmaan myöskään pureskella riittävästi. Se muoviin pakattu esikuivattu oli paljon pehmeämpää ja siten helpommin pureskeltavissa. Ja kevät-kesällä kurailuongelma päättyi, kun Rippe siirtyi tarhaamaan yksin kesäksi. Samalla se siirtyi kokopäiväiseen verkkoruokintaan, se nyppi heinänsä lähes korsi kerrallaan ja pureskeli paremmin.

Nyt sitten koetan miettiä, että mitä tehtäisiin. Ainakin nyt ensiavuksi haen huomenna kaupasta jotain suoliston bakteerikantaa tasapainottavaa valmistetta, maitohappobakteeria tai hiivaa.

Loma on lusittu

Eilen menin aamulla käpälöimään ponin jalkoja ja kaviot oli lämpimät, sitten olin jo löytävinäni pulssinkin ja paniikkihin siinä iski. Kylmä hiki pukkasi otsalle. Siitäkin huolimatta, että onhan ne aina olleet välillä lämpimät ja pulssitkin niissä voi haaleasti tuntua. Tiedänhän minä. Ja poni liikkuikin ihan normaalisti.

Oli pakko lähteä töihin ja käskin ystäväni päivällä vilkaista, että poni on paino kaikilla neljällä jalalla yhtä paljon. Sain raportin, että kaikki oikein hyvin. Silti piti vielä illalla mennä katsomaan. Tiedän, etten voi nukkua jos en käy katsomassa. No eihän niissä jaloissa mitään ollut. Lämmötkin liikkeessä laskivat, eikä pulsseja tuntunut. Hohhoi. Josko lopettaisi sen jalkojen kyttäämisen ja keskittyisi vaan olennaiseen.

Jokatapauksessa oman mieleni rauhoittamiseksi aloitin 20minuutin kävelylenkit jo nyt. Perjantaina tulee kuukausi täyteen, mutta koska vointi on jo hyvä, niin tuskin siinä muutamalla päivällä on paljon väliä.
Reipas 20-30 minuutin kävely pitää insuliinin paremmin kurissa sekä edistää aineenvaihduntaa ja näin edesauttaa hevosen terveenä pysymistä. Toki kun toipuminen etenee, niin päästään sitten kunnon lenkeille ja ottamaan se hikikin pintaan.

Tänään minä niitä jalkoja taas käpäilin (vaikka koetan lopettaa), lämpimät on kaviot, mutta pulsseja en löytänyt edes lenkin jälkeen. Poni liikkui mielellään ja hyvin kokoajan. Kylmäsin vielä varmuudeksi lenkin jälkeen.

En tiedä, kumpi oli enemmän innoissaan lenkille lähdössä. Rippe korvat hörössä hapuili suitsia suuhunsa ja oli kovasti menossa. :) Täältä sitä taas noustaan!

Huomenna Ripellä on kraniohoito ja iltapäivällä eläinlääkäri kurkkaa sen suuhun ihan vaan rutiinimielessä, kun oli tulossa tallille yhtä toista hevosta raspaamaan. En itse pääse paikalle, mutta onneksi tallikaveri on luvannut hoitaa.

Rokotusohjelma meiltä jäi kesken, koska nyt ei voi rokottaa. Myös madotusta suosittelevat siirtämään tuonnemmaksi, joten jätetään sekin nyt välistä. En halua ottaa turhia riskejä.