sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Sitä tavallista ihanaa arkea



Uudet kengät on olleet Ripen mieleen ja se on liikkunut kokoajan mielellään. Myös vasenta kaviota vaivannut lämpöily on kadonnut, vaikka olen pitänyt sillä etusissa putseja kokoajan. Täällä on myös ollut niin hyisiä pakkaspäiviä, että olen etusia käärinyt BOT-patjoin aika herkällä kädellä. Nyt en todellakaan haluasi mitään talvikaviokuumeita tai muita tähän soppaan enää.

Ensiviikon torstaina eläinlääkäri on tulossa tallille raspaamaan ja samalla Ripenkin hampaat katsotaan ja otetaan kavioista vielä yhdet kontrollikuvat. Kengittäjä haluaa nähdä anturan paksuuden ja kyllähän se on mielenkiintoista nähdä, miltä tilanne näyttää nyt ja mitä uskaltaa alkaa tekemään.

Nyt ollaan pääasiassa kävelty maasta tai selästä 30-60min niin usein, kun olen kerennyt. Käytännössä noin 5 kertaa viikossa. Olen käynyt selässä nyt kolmisen kertaa. Viimeisimmällä kerralla vähän pidemmän lenkin, jonka lopussa Rippe vaikutti jo väsähtäneeltä (se tosin häsläsi koko alkulenkin). Kentällä liinan päässä olen pyytänyt ravia jo vähän pidempiä aikoja kerrallaan. Kuitenkin siis koko kenttää käyttäen ja välttäen jyrkkiä käännöksiä.

Ripellä kävi myös viikolla hieroja. Voitin sille arvonnasta ilmaisen käsittelyn! Otin uuden ajan parin viikon päähän, koska minulle jäi hierojasta hyvä vaikutelma. Hän hieroi vatsalihaksia erittäin paljon ja antoi ohjeita takajalkojen venytykseen, mikä on ollut meillä ongelma. Ripellä on tapana kipristellä takajalat mahan alle, eikä se tykkää venyttää niitä taakse. Nyt se on on tarjonnut niitä itse venytettäväksi, kun ollaan edetty sen omilla ehdoilla. Rippe tuntui tykkäävän hieronnasta muutenkin, vaikka alkuun vatsalihasten hieronta vähän epäilyttikin.
Papparaiset juttutuokiolla. Motosta kaavailtiin Ripelle tarhakaveriakin, mutta katsotaan..

Ripellehän lisättiin ennen joulua ruokintaan 0,5kg Amequn heinäpellettiä (siksi, että sen Ca:P-suhde sopi heinän kanssa) vehnäleseen tilalle. Olen käyttänyt nappuloita myös palkkana. Positiivisin huomio oli, että Rippeä lähes jatkuvasti vaivaava on-off-ripuli on pysynyt kokonaan poissa ja takapuoli on kuivaakin kuivempi. Myös pipanat kiinteytyivät. Mikään muu ei ole muuttunut.
Maistuvuus on myös ok. Kelpaa myös juottamiseen, kun sekaan lisää ripauksen yrttejä tuomaan makua. Rippe tykkää tosi paljon Provencen yrttisekoituksesta, jota saa ihan tavan kaupoista. Sen kanssa se juo kokonaisen ämpärillisen mielellään.

Eli meille ei kuulu mitään ihmeellistä. Onneksi. Ihan tavallinen kelpaisi mulle oikein hyvin.

8 kommenttia:

  1. Mukava lukea, että teillä menee hyvin. Siitä tavallisesta arjesta pitäisi hevosten kanssa osata olla onnellinen, sillä niin helposti kaikki muuttuu.

    Meilläkin ollaan täällä palauttelemassa mammahevosta liikkumisen pariin yhdistetyn sairasloman ja mammaloman jäljiltä. Koska edelliset rankemmat liikutukset on syksyltä 2016, niin liikkuminen on aloitettu todella rauhallisesti. Hevosta tämä vaan ei aina tunnu miellyttävän, kun virtaa piisaisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallinen ark on tosiaan ihanaa. :) Sitä oppii arvostamaan, kun sitä ei pitkään aikaan ole.

      Haha! Meilläkään ei oikein arvosteta kävelylenkkejä. Kun mieli tekisi juosta. Eilen liinan päässä kentälläkin ihan nätistä ravista yhtäkkiä pierupukkilaukkaa kierros. :D

      Poista
  2. Ihanaa kuulla että Rippe on parantunut! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa että teillä menee paremmin! Kuka hieroja kävi teillä? :)

    VastaaPoista
  4. Ihana kuulla että teillä eletään seesteisiä aikoja :)
    Mielenkiintoista olisi kuulla minkälainen antura on tällä hetkellä! Kenties jopa koostetta sen "kasvatus"operaatiosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antura on tällähetkellä hyvä ja paksu, kavio muutenkin täysin balanssissa eli rotaatio käytännössä näkymättömissä. :) palaan asiaan, kunhan saan kuvat sähköpostiin. Voisinkin tosiaan tehdä siitä koosteen.

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.