keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Ötökät 0 - Rippe 1

Meillä ei ole tarhoissa juurikaan ötököitä, hevoset saavat olla melko rauhassa. Hiekkatarhat ja kuiva maa ei varmaan houkuta ötököitä paikalle.

Laidun sensijaan kuhisee ötököitä, eikä Rippe tai Sisu viihdy siellä tuntia kauempaa, senkin aikana karvaton Rippe on keretty kupata ryntäistä ja nivusista verille asti. Minä sitten taas kirppiksiä selaamaan, kun en millään raaskisi ostaa ihan uutta loimea tähän hätään. Olen tehnyt kirjanpitoa Ripen kuluista koko vuodelta, eilen laskin puolen vuoden kulut yhteen kaikkineen ja tulos oli melko jäätävä.

Onneksi yhdessä Facebookin kirpputorilla joku myi 135-kokoista loimea posteineen 25e! Minä siihen heti tartuin ja otin riskin koon puolesta. Rippe on kahden koon välissä, joten mahdollisuus loimen sopivuuteen on kiinni tuurista.

Tälläkertaa onnisti!



Loimi istui päälle ihan hyvin, toki lapalakos olisi saanut olla isompi, mutta ei se näinkään mitenkään mahdottoman huonosti istu. Mahaläppä oli ihan sopiva pienimmällä asetuksella. Lisäksi loimessa on ihana iso häntäläppä, nylonvuoraus harjan, hännän ja lapojen kohdalla sekä tuo jousto-osa kaulakappaleen alussa. Ei kurista eikä kinnaa syödessäkään. Tämä oli joku Hööksin pari vuotta vanha malli. 
 
Käytiin tänään katsomassa ponia päivällä, eikä sillä tuntunut olevan loimen kanssa yhtään kuumakaan. Ihan tyytyväisenä se seisoi ja loimi oli pysynyt melko hyvin paikallaankin. Pikkuisen piehtaroidessa mennyt sivuun.

Kyllä tämä nyt pahinta tuskaa helpottaa ja ajaa oikein hyvin asiansa. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.