perjantai 26. helmikuuta 2016

26.2.2016




Vuosi vierähti todella nopeasti. Paljon on ollut kaikenlaista. Siltikin voisin kliseisesti sanoa, että päivääkään en vaihtaisi. Niin monta päivää olen kaivannut, niin monta päivää olen etsinyt, että jokainen päivä yhdessä on onnea.

Vaikka Rippe on sairastellut, niin en ole hetkeäkään pelännyt. Jostain syystä mieli on ollut kokoajan tyyni. Luotan, että elämä kuljettaa. Ja olen sinut sen kanssa, että joku päivä kaikki päättyy. Siihen asti taistellaan ja nautitaan ihan kaikkien menetettyjen päivien edestä. Yhdessä.

Kaiken keskellä mielessä on kuitenkin ne vaaleanpunaiset päivät, pitkät laukkapätkät ja onnistumiset maailman parhaan ponin seurassa.

Jokaikinen päivä, kun saavun tallille ja näen Ripen tarhassa, niin tunnen valtavaa lämpöä sisälläni. Ja vieläkin mietin, että onko kaikki unta.

Vuosi sitten Ripestä tuli viimein minun. Senjälkeen on kaikki ollut täydellistä omassa elämässä.
Mitään ei puutu. Minä olen kokonainen.




Ootetaan, aina vaan, jotain
jonka jälkeen ei jää enää mitään puuttumaan


2.

3.

4.

5.

6. vauhtinakki!

7.

8.

9.

10.

11.

12.

13.

14.

15.

16.

17.

18.

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Pieni tilannekatsaus



Pieni tilannepäivitys Ripen tilanteeseen; vielä on mennyt ihan hyvin! *kopkop* Poni on ehkä aavistuksen vaisu, mutta ratsastaessa vauhtia on löytynyt jopa enemmän kun ennen ja riemua on riittänyt. Ei ole horjunut tai ollut tasapaino-ongelmia. Ollaan Sisun ja Elinan kanssa kolme päivää maastoiltu oikein kunnolla, hevoset ovat saaneet juosta oikein sydämensä kyllyydestä. Hiki on tullut kaikille. On hypitty tielle kaatuineiden puiden yli, kahlattu hangessa kaikissa askellajeissa ja kiihdytelty ylämäkiin.

Toivottavasti kaikki jatkuu yhtä hyvin, keho tottuisi lääkkeeseen pikkuhiljaa ja päästäisiin palaamaan "normaaliin" arkeen. Itse olen nyt lomalla pari viikkoa, joten aikaa on ollut maastoilusta nauttia ja tallilla puuhata ilman kiirettä. Ilmat ovat ainakin suosineet.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Hengissä ollaan!



Rippe on ollut ihan kunnossa kaikki nämä neljä ja puoli päivää ilman lääkettä. Eilen ja tänään on käyty jo lenkilläkin, kun omat niskat vähän tömäyksestä tokeentuivat (ja sain sijaisauton, jolla kulkea). Sisu omistajineen on ollut meille seurana ja vahtimassa.

Eivät ole päästäneet meitä yksin maastoon ollenkaan. Ehkä ihan hyväkin, että on seuraa, kun pää on saanut tällin ja poni on ollut lääkkeestä sekaisin - ihan turvallinen ratsukko.




Rippe ei meinaa lenkeillä pysyä nahoissaan ja on nauttinut suunnattomasti laukkapätkistä ja lumihangesta. Huomasin harjatessa, että sillä on selkä kipeä sään molemmin puolin, niiaa oikein kunnolla, kun painelee. Hieroin lenkin jälkeen lihaksiin lämpölinimenttiä ja Rippe oli jonkin aikaa myös W-healing -loimen alla. En tiedä, että painaako satula(t) vai onko lääkekokeilu kipeyttänyt mahaa ja sitäkautta selkää. Seurataan siis tilannetta ja koetan mahollisuuksien mukaan mennä ilman satulaakin.

Ponissa vaan on virtaa, kun pienessä kylässä. Eilen se peljästyi lumilinkoa, pomppasi takajaloillaan 180-astetta ja sinkosi laukalla kotiinpäin. Onneksi Sisu nuorempana oli fiksumpi.. Heh. Ei ollut tietoakaan ataksia-oireista.

Tänään alkoi lääkekokeilussa taas uusi yritys. Huoh. Rippe on saanut tänään noin 16-osan siitää pienestä pilleristä. Pillerinpuolittajalla tein siitä todella pieniä osasia. Katsotaan, miten meidän nyt käy. 



Täällä on tupruttanut niiin valtavasti lunta viikonloppuna, että tallipitäjältä ostamani Polarpadit pääsivät oikein tulikokeeseen. Sain ne hyvin asennettua paikoilleen ja ihan saksillakin leikkaaminen onnistui jotenkuten, nopeampaa se olisi ollut jollain järeämmällä työkalulla. Eipä ole tullut otettua kuvaa niistä lärpäkkeistä. 

Ovat toimineet erittäin kiitettävästi ja voin suositella!

Ripen vesiastia oli muuttunut avannoksi. :D