Vuosi vierähti todella nopeasti. Paljon on ollut kaikenlaista. Siltikin voisin kliseisesti sanoa, että päivääkään en vaihtaisi. Niin monta päivää olen kaivannut, niin monta päivää olen etsinyt, että jokainen päivä yhdessä on onnea.
Vaikka Rippe on sairastellut, niin en ole hetkeäkään pelännyt. Jostain syystä mieli on ollut kokoajan tyyni. Luotan, että elämä kuljettaa. Ja olen sinut sen kanssa, että joku päivä kaikki päättyy. Siihen asti taistellaan ja nautitaan ihan kaikkien menetettyjen päivien edestä. Yhdessä.
Kaiken keskellä mielessä on kuitenkin ne vaaleanpunaiset päivät, pitkät laukkapätkät ja onnistumiset maailman parhaan ponin seurassa.
Jokaikinen päivä, kun saavun tallille ja näen Ripen tarhassa, niin tunnen valtavaa lämpöä sisälläni. Ja vieläkin mietin, että onko kaikki unta.
Vuosi sitten Ripestä tuli viimein minun. Senjälkeen on kaikki ollut täydellistä omassa elämässä.
Mitään ei puutu. Minä olen kokonainen.



