hyppykoikkaloikkanen

Kokeiltiin tänään meille vähän harvinaisempaa urheilumuotoa. Ystäväni Suvi tuli meitä valvomaan ja kuvaamaan, koska yksin en uskalla hypätä. Iän myötä itsesuojeluvaisto on kaasvanut, enkä ole vuosiin hypännyt kunnolla, nytkin jännitti melko huolelle. Kuvia katsellessa ei uskoisi, että olen joskus hypännyt Elmolla paljonkin, jopa metrin ratoja valmennuksissa.. Ei todellakaan. Onneksi Rippe hoiti homman kotiin, eikä kieltänyt kertaakaan (vaikka aihettakin olisi ollut).
Huomaa, etten ole pitkään aikaan istunut tuossa yleissatulassa, tuntui todella huteralle kaikenkaikkiaan, haha.

Vähän oli vauhti hukassa, eikä tietenkään yhtään auttanut, etten alkuun uskaltanut sitä myöskään pyytää. ;) Ripellä oli lisäksi selvästi kakkahätä suurimman osan ajasta, muttei se myöskään saanut asiaansa hoidettua, kun vasta lopussa. Loppua kohti saatiinkin ihan hyviä hyppyjä, kun Rippe laukkasi tarpeeksi eteen ja uskalsin ratsastaa sen esteelle. Hypättiin lopuksi jopa pientä pystyä ristikoiden sijaan. Jee!

Joo, ei ole istunnat kohdallaan eikä mikään muukaan, mutta ei se haittaa. Uskalsin sentään hypätä ja ihan kivaakin oli. Eiköhän tyyli molemmilla parane jos otetaan asiaksemme sillointällöin jumppailla myös pikkuesteitä. 

Lopuksi Rippe sai piehtaroida ja käveltiin loppukäynnit yhdessä. 

On se vaan niin mahtava ystävä. sydän.

Pienin askelin kohti tasapainoa...

Tänään istuin ekaa kertaa Ripen selässä sellaisessa ravissa, jota olen hakenut. Tunne oli aivan uskomaton ja kantaa varmasti vielä monta huonompaa hetkeä. Sen on siis mahdollista kantaa itseään tasapainossa myös ratsastajan kanssa, edetä ponnekkaasti ja liikkua tahdikkaasti. Ja tämä siis ilman tiukkaa tuntumaa enemmän "lännentyyliin".

Kunhan voimaa saadaan lisää, niin pakka varmasti pysyy koossa pidempiä aikoja. Nyt Rippe alkoi loppua kohti muuttua taas vähän "latteammaksi" ollen silti edelleen ihan eri luokkaa, kun viimeaikoina muuten.

Menin aivan hetken, koska halusin palkata hevosen niin hyvästä yrittämisestä.

Olen käyttänyt Rippeä kentällä hyvin maltillisesti, noin kerran viikossa, joskus jopa kahtena kertana olen ratsastanut sen kentällä. Se on tuntunut melko voimattomalta ja tasapainottamalta ja olen ilmeisesti ollut ihan oikeassa. Sehän alkoi ensin väläytellä sitä hyvää ja tasaista ravia ohjasajaen, sitten vapaana juostessaan ja nyt sillä alkaa olla tarpeeksi voimaa ja tasapainoa ravata samallatavalla myös ratsastajan kanssa.

Lisäksi tein tänään vähän erilaisen ratkaisun ja suoritin alkuverkan pihateillä sekä kävin ravaamassa pitkän mastonmäen ylös ja vasta sateen yltyessä vein ponin maneesiin. Siirsin sen heti selkäännoustuani raviin ja sama "maastoravi" jatkui myös maneesin seinien sisäpuolella.

Vanhemman hevosen kuntouttaminen ei ole kiireisen puuhaa, eikä auta odottaa liikaa ja liian nopeasti. Varsinkin, kun matkassa on muitakin muuttujia. Sama toki pätee kaikkiin hevosiin, kärsivällisyys yleensä palkitaan.

Tästä on hyvä taas jatkaa. Meillä on aikaa.

Muutama kuva ja kuulumiset

Rippe sai alkuviikosta pehmusteen kuolaimettomiin, nyt on tarpeeksi pitkä. Kuvassa näkyy myös uudet lännenohjat!

Viikko meni pitkälti kevyessä kenttähölkässä, kun olin iltavuorosa töissä. En oikein tykkää aamusta tiukalla aikataululla lähteä maastoon jos jotain sattuukin. Rippe ei vesilätäköitä moittinut, vaan juoksi mukisematta.

Ei varmaan tarvitse enää ihmetellä, mikä veti mahan taas vähän sekaisin... Onhan se vesi toki parempaa tuolta paskan seasta, kun puhtaasta saavista. Huoh!

Ripelle saapui jo jokin aika sitten hieno nimikyltti, nyt vasta sain sen paikalleen. Voi sitten tuon väliaikaisen teipin ottaa pois. ;)

On se hieno!

Tänään oltiin vapun kunniaksi pitkällä maastolenkillä ja löydettiin uusi reittikin. Hikikin tuli, mutta ei se menoa haitannut. Mun sydän suli, kun tallille tullessa ja avatessani auton oven kuului tarhasta iloinen hirnahdus. sydänsydän.