lauantai 17. marraskuuta 2018

Mistä on marraskuu tehty?

Saatte marraskuun kuulumiset huonolaatuisina kuvina. Toisaalta kuvista välittyy loistavasti tämä harmaa marraskuun eka puolikas. Aivan tajuttoman synkkää. 
Ripeltä on jätetty pois se uusi täysrehu. Sillä oli epämääräistä levottomuutta, jota ihmettelin. kun jätin kokeeksi ruuan pois, niin tilanne rauhoittui parissa päivässä. Ehkä siinä on joku yrtti tai ainesosa, joka ei sovi Ripen mahalle. 
Siirrytään siis tuttuun heinäpelletti-pellava-hiveplex-ADE-E-vitamiini-merilevä-magnesium-suola -komboon.
Kurailua on myös jonkin verran edelleen, mutta luulen sen olevan yhteydessa cushingiin ja tasoittuvan itsekseen myöhemmin, seuraillaan siis.


Leikittiin Ripen kanssa heinäpiiloa. Tuntui olevan mieleinen leikki, kunhan Rippe ensin hoksasi jutun juonen. Nyt tarha on rajattu väliaikaiseksi pienemmäksi ja kahdella puulla ei paljon piiloa leikitä. :D

Ensimmäinen irtokenkä kaiketi kolmeen vuoteen. Tämän takia tarha on nyt rajattu pienemmäksi, jotta pahin rapakko on poissa käytöstä. Meinasin kyllä ottaa metsää lisää joku päivä, kun jaksan alkaa puuhaamaan.

Psylliumkuurin nauttimista

2kg olkea on yllättävän paljon!

Ollaaan me käyty ratsastuksellakin muutaman kerran. Haaveilen ostavani ride-on-padin piakkoin.

Black Horsen Greenmix, Rippe siirtyy syömään tätä.

Bon appetit vaan

Mutaa on riittänyt. Onneksi on hyvä vesiboksi.

Herranjumala - olen jaksanut satuloida Ripen!

Tallin lähimaastossa lenkillä ja kerankin valoisaan aikaan. Kai puoli tuntia maastoiluakin on tyhjää parempi.

Taavin lopetuksesta tuli eilen kuluneeksi neljä vuotta. Mietin Taavia edelleen melkein päivittäin.
Terveisiä sinne pilven reunalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.