Näprääjä tahtoo hevoseen ryhtiä

Ralliponi ei mahtunut kokonaan kuvaan...

Minusta on tullut näprääjä, ei siitä mihinkään pääse. Senlisäksi, että me maastoillaan yli puolet ratsastuksista, me tehdään myös voimistelua. En näe syytä ravata kenttää ympäri kierrostolkulla saadakseni ponia ravaamaan hyvin, kun useimmiten Ripen kanssa käy niin, että se alku oli kuitenkin se paras hetki. Sitten koko pakka vaan sortuu pikkuhiljaa palapalalta. Vältän siksikin turhaa ravaamista kenttää ympäri, että haluan säästellä jalkoja. Jos haluan ravata pitkään, vien hevoseni maastoon.
Sensijaan voin käyttää vaikka kuinka kauan siihen, että siirtelen hevoseni taka- ja etuosaa sivuille, pyydän ristiaskelia, taivuttelen ja asettelen käynnissä. Nyplään ja näprään jotakin pientä ja haen sitä pientä onnistumista.
Olen myös huomannut, että saan paljon paremman fiilikset itselle (ja hevoselle), kun me tehdään sitä kaikkea pientä näpräystä, jolla sitten tähdätään siihen muutaman metrin hyvään, tasapainoiseen ravipätkään. Saatan lopettaa ratsastuksen siihen, hypätä alas ja kiittää hevosta hienosta yrityksestä.

Ripen kanssa tämä on aivan tajuttoman hauskaa, koska se on niin yritteliäs ja positiivinen hevonen.

Olen alkanut nostaa Rippeä edestä ylös ja pyrkinyt saamaan sen ryhtiin. Hitaaksi ja edestä ylös. Olen ratsastanut näin vasta pari kertaa ja se todella tuntuu olevan ratkaisu ongelmiin, joita meillä on viimeaikoina ollut.

Aluksihan yritin tätä samaa, mutta silloin Rippe oli niin lihakseton, ettei se yksinkertaisesti kyennyt kantamaan itseään niin ylhäällä ja ravi meni aivan sotkotukseksi. Silloin aloin ratsastaa sitä enemmän eteen-alas ja pitkäksi, kunhan se ravasi. Nyt ongelmaksi on tullut se, että sillä isolla ravilla Rippe ei meinaa mahtua kentälle, mutten myöskään ole pystynyt hidastamaan sitä hajottamatta ravia. Ja kaikkihan on kiinni siitä, ettei siitä vauhdista ja etupainoisuudesta voi kukaan hevonen itseään nostaa tasapainossa ylös. Ensin on mentävä hiljaa ja löydettävä voima ja tasapaino. Vasta sitte voi mennä kovempaa.
Toisaalta, aluksi vapaampi ravi on kyllä kehittänyt Ripelle myös sitä lihaksistoa, jota se tarvitsee noustakseen ylös. Rippehän on luonnostaan melko matalassa muodossa liikkuva.

Ideoita tähän mun projektiin olen saanut Penaponi -blogista jo aiemmin ja sittemmin uuden sysäyksen Salaman ja Marjutin uusimmasta valmennuspostauksesta.
Se tuntuu toimivan, että yritän saada Ripen ravaamaan aavistuksen hiljempaa, kun se itse menisi. Silloin se jää odottamaan minua, kantaa itsensä paremmin ja pysyy silloin myös tasapainossa. Toistaiseksi hyvin lyhyitä pätkiä, mutta jostain se on lähdettävä.
Ennen ensimmäistäkään ravipätkää, rakennan ryhtiä ja tasapainoa tekemällä avoja, väistöjä jne. siinä uudessä ryhdikkäämmässä olemuksessa. Kun minusta alkaa tuntua siltä, että ryhti lössähtää ja kaula alkaa taas valua, tarkastan oman istuntani, otan Ripen seis, pyydän sitä taaksepäin vain senverran, että paino siirtyy takaisin takapäälle. Pyydän uudelleen eteen. Nyt tämä alkaa jo toimia niin, että tehdessäni ohjalla pienen pidätteen, Rippe korjaa heti kaulaa ylöspäin ja sitämyöten koko etuosaa ylös. 

Omasta istunnasta senverran, että olen joutunut todella keskittymään siihen, että istun persuksellani penkissä, enkä nojaa eteen. Vatsalihakset ovat päässeet töihin ja niiden löytyminen toi ratsastukseen heti uusia ulottuvuuksia. ;) Lisäksi olen pyrkinyt pitämään käden elävänä, etten vain jäisi vetämään tai kannattelemaan Rippeä. Liikuttelen sormia, jotta käsi pysyisi rentona.

Olen saanut niin mahtavia ahaa-elämyksiä meidän näperrys-tuokioilla, että voi jestas sentään!