Rakastettu on oikea nimesi ja tulee nimenäsi olemaan

Rivaal II 

5.7.1997 - 22.3.2022

Rakas ystäväni nukkui ikiuneen ähkyn väsyttämänä, kauniin tähtitaivaan alla. 

Niin monia hyviä vuosia,  täynnä iloa ja onnea. Kiitos, että olit. 

Uusi ohjasajovyö ja testiajo

Kyllä nyt kelpaa ohjasajaa, kun viimeinkin raaskin investoida kunnolliseen vyöhön. Pikkasen tosin tuunasin tätä heti alkuunsa, kun minusta selkärangantilan pehmusteet puristivat ikävästi rangan molemminpuolin. 

Tänään testattiin vyötä. Alkuun oli vähän takkuista, koska kentta osoittautui liian pehmeäksi paikaksi ohjasajolle. Se on itselle raskas ja ponille epäreilu (koska pohjan pettäessä alta, ohja kiskaisee ponia suusta). Siirryttiin sitten pihamaalle, jossa olikin pelottava roskis, josta saa hyvää kimmoketta ja komentamiseen reagointi oli taas potenssiin kymmenen. Hetken siellä ohjien päässä hiihdellessä ajattelin jo, että ei tästä taida tulla muuta, kun paha mieli kaikille ja omat otsasuonet alkoi jo uhkaavasti pullottaa perseilyn määrästä. 

Siirryin kuitekin vielä kokeeksi vähän toiseen kohtaan ja päästiin edes alkuun. Ympyrällä oleminen tuotti vaikeuksia, kun toisella puolella poni oikoi ja toiselle punki ulospäin. Ja tietty vähän voi maisemiakin siinä katsella, kun tylsääkin tuntui olevan. Mutta kun oikein aloin ennakoida ja keskittyä itsekin, niin alkoihan se pikkuhiljaa sujumaan edes jotenkin. Rippekin alkoi rentoutua ja keventyä edestä. Ja kuunnella ohjeita, joita olin koettanut sille kertoa.

Kokeilin erilaisia ohjan paikkoja, jotta saisin parhaiten vaikutettua taivutukseen ja kaulan asentoon. Esim. oikealle paras asetus oli laittaa ulko-ohja ylimmästä renkaasta ja sisäohja ilman renkaan läpivientiä suoraan käteen (koska suunta on Ripelle vaikeampi asettua ja se valuu herkästi kuolaimen alle ja liian alas jos sisäohjasta koettaa ottaa). Vasemmalle taas molemmat ohjat saivat mennä keskimmäisistä renkaista.

Lopulta pystyttiin jopa käydä katsomassa sitä roskista ja Rippe pystyi ravailemaan rentona myös lähempänä roskista. Oli kyllä melkoinen voittaja-fiilis, kun oltiin lopussa samaa mieltä suunnasta ja vauhdista, eikä kummallekaan toivottavasti tullut kovinkaan negatiivista kokemusta. 

Lopeteltiin sitten tähän ja päästin ponin tarhaan etsimään heinäpiiloja. Ehkä tämä tästä taas lähtee.

Pulkkaratsastusta!

Blogin kirjoitusta hankaloittaa aika paljon materiaalin puute. Vaikka illat alkavatkin olla jo aavistuksen valoisampia, niin edelleen hämärä tulee aikaisin. Varsinkin, kun työpäivät ajoittuvat yleensä 7-16 tai 10-19 väliin matkoineen. 

Rippe on liikkunut nyt melko säännöllisesti, joskaan ei läheskään joka päivä. lenkkien pituutta olen kasvatellut pikkuhiljaa ja pyrkinyt siihen, että ponin mielestä on hauskaa lähteä lenkille. Toistaiseksi olen onnistunut tässä ilmeisen hyvin. Maastossa ollaan menty sellasia 5-6km lenkkejä, joihin aikaa on kulunut noin 40min. Se tuntuu arkipäivinä ihan sopivalle pituudelle.
Pitkästä aikaa maastoilu on ollut myös todella rentouttavaa, Rippe on kulkenut omalla moottorilla juuri sopivaa hölkkävauhtia (jossain vaiheessa sitä piti jokohoputtaa eteenpäin tai sitten se pinkoi liian kovaa) ja on käyttäytynyt muutenkin hyvin.

Kellekään ei varmaan tarvitse kertoa, että lunta on. Täällä sitä alkaa olemaan jo niin paljon, että on vaikeaa keksiä liikutuspaikkoja muualla, kun umpihangessa. Esimerkiksi Ripen tarhan takaosissa on allekirjoittanutta puoleen reiteen lunta. 

Onneksi kentälle saatiin urakoitua lumettomampaa tilaa edes ohjasajolle tai juoksutukselle. 

Lumihan on toki lihaksistolle hyväksi, mutta liiallisesti tarjoiltuna se alkaa käydä polvien päälle. 

Lumen hyviä puolia on ehdottomasti pulkkaratsastus! Kerättiin vanhasta talliporukasta kasaan jengi ja Rippe sai toimia vetohevosena. Tältä kerralta on ihan järkkärikuviakin, mutta ne eivät kerenneet vielä tähän postaukseen mukaan. Ja jottei nyt videosta tule täysin väärää kuvaa, niin ei me kokoajan menty täysiä. ;) 

Edellisenä iltana ennen pulkkailua kaivoin varusteet esiin muuttokuormasta ja kokeilin, mitä poni pulkasta sanoo. Sehän on ollut pulkan edessä viimeksi kaksi vuotta sitten. Viimetalvena hankin sille tuollaisen vetoköyden, ettei tarvitse kahdella liinalla vetää.

Eihän tällainen yksin toimiminen täytä läheskään kaikki turvallisuuskriteerejä, mutta useimmiten ei ole mahdollisuutta saada apua. Paljon jäisi tekemättä jos aina pitäisi odotella lisäkäsiä. 

Turvallisuudesta puheenollen letitin jo syksyllä Ripen häntään heijastavan kengännauhan. Toki se on hyvä lisä ratsainkin, mutta se tuo myös lisäturvaa mahdollisen karkaamisen aikana. Syksyllä jaloissa olevat heijastimet mutaantuu, riimuja ei hevosilla tarhassa ole (Ripellä on taluttaessa heijastinriimu) ja loimiin heijastimien ompelu tai liimaaminen vaatisi vähän enemmän motivaatiota.  Varsinkin, kun kaupassa ei silloin ollut sitä liimattavaa heijastinpaikkaa.