torstai 18. helmikuuta 2016

Elämä potkii



Olin aamulla matkalla tallille, kun talliristeyksessä vasemmalle kääntyessä rysähti. Takaatuleva oli jostain syystä pättänyt lähteä vasemman kautta ohittamaan ja pamautti kupeeseen. Oma auto meni ojaan ja löin pään ikkunaan. Ambulanssilla sitten lähdettiin sairaalalle tarkistamaan tilannetta. Pää ja kaularanka kuvattiin viipalekuvauksella ja keuhkot röntgenillä, mutta onneksi kuvissa ei näkynyt mitään. Aivotärähdyksella ja niskan kiputilalla selvittiin. Auton mies hoiti hinauksella korjaamolle - sillä ei saa ajaa, koska turvatyynyt eivät lauenneet. Luultavasti se menee lunastukseen, koska koko kuve on kasassa.

Nyt olen jo kotona, mutta tallireissu jäi tältä päivältä. Siitä puheenollen - poni sai eilen aamulla lääkettä 1/4 ja illalla tallilta tuli viesti, että se oli taas meinannut mennä pyllylleen.. Kävin paikalla toteamassa, että se on taas aivan ulapalla koko poni. Lisäksi sen maha oli taas aivan sekaisin, kun se vielä aamulla oli alkanut normalisoitua.

Eläinlääkäriin en ole nyt kerennyt olla yhteyksissä ollenkaan, mutta jokatapauksessa olen päättänyt jättää lääkkeen tauolle ainakin 4-5 päiväksi. Haluan poissulkea mahdollisuuden, ettei horjunta sittenkään johtuisi lääkkeestä ja varmistaa, että lääkeaine on kokonaan poistunut elimistöstä ennen seuraavaa kokeilua. Sitten kokellaan vielä kerran..

Nyt aamulla poni oli ollut tallityntekijän mielestä taas pirteämpi ja huudellut ruokaa normaalisti. Eikä ollut horjunut.

Lääkkeellä olisi paljon hyviäkin vaikutuksia, mutta tässä tapauksessa haitat todellakin ovat hyötyjä suuremmat.


Jokohan kohta taas alkaisi onni kääntymään?

14 kommenttia:

  1. Hui kauhea tuota kpolaria! Onneksi olet vielä kirjoittelemassa.
    Onjko noista PPID lääkkeistä tietoa, että miten ne vaikuttavat jos diagnoosi onkin pielessä? Ripen arvothan oli jotenkin poikkeavat kai siitä mikä sen habitus on, niin voiko tässä olla nyt joku kertakaikkinen poikkeustila hevosen metabolomiikassa, joka sitten reagoi lääkkeeseen huiman vahvasti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin olen tässä miettinyt, ett voisiko kyse olla jostain muusta.. Lääkärinkin kanssa oli asiasta senverran puhetta, että jos siellä on jotain, mihin lääkeaine sitten voimakkaasti reagoi.

      Oman kokemuksen ja lukemisen mukaan terveelle hevoselle ei pitäisi olla suurta haittaa Prascendista ja tiedän ihmisten syöttäneen sitä koemielessä myös normaaleilla arvoilla varustetuille hevosille.

      Niitä arvoja olen myös miettinyt. Mietin, että olisiko pitänyt ottaa vielä useampi koe, koska tulos vähän epäilyttää minu. Se ei jotenkin yhtään korrelisoi ponin kunnon kanssa...
      Ell tulee ensiviikolla ottamaan siitä taas uudet kokeet jos se vielä tauon ja rauhallisen uudelleenaloituksen jälkeen reagoi lääkkeeseen voimakkaasti. Puhelimessa äskettäin juteltiin, niin pidetään nyt se neljä päivää taukoa ja maanantaina kokeillaan uudelleen jos oireita ei ilmene ilman lääkitystä.

      Sitten asiaa on ruvettava tutkimaan tarkemmin jos se lääke ei kolmannen yrityksensään jälkeen tunnu sopivan.

      Poista
  2. Auts. Kylläpä nyt vastustaa! Voimia teille kaikille, Rippe on ollut ajatuksissa noiden reaktioidensa takia paljonkin. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei tästä nyt varmaan voi olla, kun suunta ylöspäin uudella tarmolla.

      Poista
  3. Voi teitä! Kaikki sanat varmaan tuntuu ihan turhanpäiväisiltä mutta haluan silti toivottaa teidän porukalle jaksamista ja voimia lähteä taas eteenpäin. Onneksi autokolarissa ei tullut mitään vakavampaa, jos tässä yhteydessä nyt onnesta voi puhua. Toivon kovasti että Rippen tilanne selkiää ja oikea lääkitys löytyy. Miksei ole mahdollista että hevonenkin reagoisi johonkin lääkkeeseen yksilöllisesti. Kovasti tsemppiä sinne! Ootte mielessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja tsempeistä. Minä toivon, että nyt olisi tärähtänyt karmat taas nousuun. :) Poni on taas parempi, kun se on ollut vuorokauden ilman lääkettä. Toisaata se on myös piristynyt, että lääke tavallaan toimii ja tavallaan ei.

      Poista
    2. Sitten vähän sama vaikutus kuin rauta lääkkeellä ihmiseen. Hemoglobiini
      arvot paranee mutta samalla voi tulla tosi huono olo.
      Meillä sairastetaan kanssa. Heppa ollut jo toista kuukautta koppihoidossa ja loppua ei vielä näy. Sisällä seisoo ei pääse edes sairastarhaan.Kavioluun murtuma kestää parantua puolesta vuodesta vuoteen. Mäkin toivon että tärähtäisi täälläkin karmat nousuun...

      Poista
    3. No juuri näin. Tässä tapauksessa vaan sivuoireet on niin vaaralliset, että hyöty jää niitä pienemmäksi. Mutta kokeillaan vielä pienemmällä murulla saada elimistöä tottumaan... Sitten luovutan.

      No huh! Ei teilläkään sitten hyvin mene. :( Toivottavasti kavioluun murtuma paranee ja pääsette normaaliin arkeen kiinni aikanaan. Kauanhan se vie.. Miten kavioluu murtui?

      Poista
    4. Tuli kärry onnettomuus kun lähdettiin ajelemaan. Lensin kyydistä, kärryt vinoon nurin ja tamma sai hepulin. Juoksi pitkin tanteretta vähän sieltä sun täältä kunnes kärry irtosi ja sain hepan kiinni. Pitkä murtuma kavioniveleen asti. Täytyy vaan toivoa ettei tule kaupan päälle nivelrikkoa. Nyt vaan ollaan kärsivällisiä ja yritetään hoitaa tamma kuntoon.

      Poista
    5. No huh! Kaikkea sitä voikin sattua! :( Toivottavasti jalka tokenisi, eikä tulisi rikkoa. Tuollaiset on kyllä kurjia, kun toipumisaika on pitkä ja ennustetta liki mahdoton sanoa.

      Poista
  4. Miten voikin elämä ihmistä koetella! Toivottavasti toivut kolarista nopeasti. Ja löytyisipä Ripenkin tilanteeseen joku hyvä ratkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet itkut minä siellä ojanpohjalla autossa istuessa tirautin, osittain säikähdyksestä ja siitä, että miten voi mennä tämäkin pieleen. :D Mut hymy ei hyydy niin kauan, kun henki pihisee. Ambulanssissa minä jo hoitajille totesin, että oon aina sanonu, että pitäs laittaa puhtaat ja ehjät kalsarit jos joutuu ambulanssiin. Ja nyt minä makaan siellä paskasissa tallivermeissä ja -saappaissa, enkä ole käynyt edes suihkussa. :D

      Poista
  5. Pikaista toipumista, sinulle ja ponille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan vaan aurinkoista kevättä. :)

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.