Kuvahaaste

Sain haasteen Takaisin Lähtöruutuun -blogista ja sen tekeminen on vähän venynyt. Piti kaivaa kaapista vanhat kovalevytkin esiin, sillä olen "pyyhkinyt" historian tältä koneelta Taavin kuoleman jälkeen. Kuvien laatu ei aina päätä huimaa, kun ei ole ollut sitä kunnon kameraa aina oikealla hetkellä käsissä. Mutta tunnelmat puhukoon puolestaan.

Yritin valita myös kuvia, joita tässä blogissa ei ole aiemmin nähty ja jakaa kuvia kaikkien hevosten kesken. Taavistahan on otettu eniten laaduikkaita kuvia ja niistä olisi jo yksinään saanut tehtyä tämän. Minusta on kuitenkin kivempi jakaa tässä muistoja ja kuvia myös muista hetkistä. 

ONNELLISUUS

Ihan varmasti yksi elämäni onnellisimmista hetkistä. Vaikkei kumpikaan kuvassa ole ihan hehkeimmillään. Kuvassa on itseasiassa kaksi haaveilemaani asiaa, jotka ostin samalla reissulla; Hai-saappaat ja Rippe.

RAUHALLISUUS

Kaulanarun kanssa pellolla. Elmon kanssa miettimistauolla 2011.

YSTÄVYYS

Tämä on yksi lempikuvistani Taavin kanssa.

MUISTOT

Isäni ja Elmo, vuosi taitanee olla jotakin 2007? Iskä on ollut mun heppahommissa kiinteästi mukana kokoajan. Nyt ei ole tosin vuosiin enää kiivennyt selkään asti. ;)

YRITTELIÄISYYS

Ekat lännenkisat molemmille, eikä oikein kokemusta koko asiasta. Hyvin me vedettiin. Taavi sai monta ruusukettakin ja oli todella pätevä lännenheppa!

LOHIKÄÄRMEYS

Kiireisen viikon monet tapahtumat

Kiirettä on pitänyt, huh! Vuorotyöläisenä ja hevosensa itse hoitavana (koska Ripen tarhakaveri Pipsa karkasi ja siirtyi toistaiseksi takaisin laitumeen...) alkaa olla päivät aika täynnä varsinkin iltavuoroviikoilla. 

klo 7.30 maanantai-aamuna. Onneksi on ollut vielä kauniita aamuja.

Olen pääasiassa käynyt aamuisin liikuttamassa Ripen ja sitten illalla käynyt tallilla uudelleen laittamassa lisää ruokaa, täyttämässä vesiastiat, loimittamassa yötä vasten jne. Ja sitten taas seuraavana aamuna herännyt kukonlaulun aikaan ratsastamaan, riisumaan loimea, laittamaan ponille ruokaa. Ja kiiruhtanut suihkun ja syömisen kautta töihin ja taas illalla tallille.
Keskiviikkona tallikaveri halusi ottaa hevosensa yöksi sisään ja pyysi Rippeä seuraksi. Hän heitti hevoset aamulla takaisin pihalle, joten minä sain nukkua. Teki todella hyvää!

Kävin vain illalla laittamassa heinäverkot täyteen ja syöttämässä iltaruuan ponille. Laitoin sille W-healing loimen ja kotiin päästessä katsoin sääennustetta.. Hitto. Sade alkaa aamuyöllä ja jatkuu reippaana koko päivän. Ajettiin sitten vielä äsken uudelleen tallille vaihtamaan ponille sadeloimea niskaan.

Josta päästäänkin siihen tärkeimpään uutiseen: Ripelle saapui postissa uusi sadeloimi! Hieno monsteri-kuvioinen loimi 50g toppauksella on juuri passeli syksyn lämpimiin sateisiin. Kun ei klipattua ponia viitsi kauaa sateessa seisottaa.

Kun nyt shoppailun makuun pääsin (ja tilillä oli muutama ropo rahaa ilmeisen ylimääräisena...), niin ostin myös käytettynä hackamoret, kun kohdalle sattui sopivat kohtuuhinnalla. Halusin nimittäin vähän lisää jarrua maastolenkeille, mutta kuitenkin mahdollisuuden mennä ilman kuolainta. En ole vielä päässyt testaamaan, koska tänään Ripellä oli vapaapäivä.

Rippe on liikkunut nyt kranion jälkeen lähes joka päivä. Se on ollut todella pirteä ja hyväntuulinen. Vielä en ole kokeillut sitä sileällä sen kummemmin. Maanantaina oltiin maneesissa ratsain, mutta silloin keskityin laukkaharjoitteluun, joka on ehdottomasti eniten päivityksen tarpeessa.
Ripen laukka on toiseen suuntaan melko haastava, sillä se heittää takapäätään oudosti tai jotenkin kiepauttaa sen eri tavalla. Se outous on ollut sillä pienestä pitäen ja siksi on syytä epäillä, että vinous on synnynäinen.

Se hassu ylimääräinen ponne laukassa aiheuttaa sen, että on hyvin vaikea samalla ohjata ja istua. Hah. Ratkaisin ongelman nyt toistaiseksi sillä, että nousen hieman ylös satulasta kiinnitarraamisen sijaan. Ja sitten koetan vain saada pidettyä laukkaa yllä ja nostaa ponia vähän suoremmaksi pikkuhiljaa.

Tiistaina käytiin laukkamaastossa Suskin ja Hela-suokin kanssa. Ripellä on sen verran isot askeleet, että se pystyy loistavasti laukkaamaan ja ravaamaan kärjessä olematta tukkeena. Hevosilla tuntui olevan todella hauskaa. Hela alkoi jo väsyä, kun Rippe tuntui vasta lämpiävän. On kunto kyllä ponilla kohonnut huimasti. Ja onhan se muutenkin saanut paljon lihasta. 

Yksi mielenkiintoinen lisä tälle viikolle oli heinäepisodi. Episodi tosiaan. Kesällähän heinää on kuluttanut lähinnä Rippe, mutta nyt laitumet alkavat olla niin syötyjä, että muutkin tarvitsevat lisäruokintaa. Lisäksi elokuun lopulla alkaa sisäruokintakausi. Meillä on ollut hevosilla syötössä kuivaa heinää, ensin oli muovissa, sitten pyörössä ilman muovia ja viimeisin satsi eri paikasta oli pikkupaaleissa. Erittäin hyvää heinää on ollutkin.

Heinät alkoivat uhkaavasti lähestyä loppumistaan ja onneksi viimehetkellä tallille saapui uusi kuorma heinää. Piti olla kuivaa heinää muovissa, mutta olikin esikuivattua. Hajusta ei voinut erehtyä. Nyt ei sitten ole auttanut muu, kun alkaa totuttamaan uuteen heinään, onneksi olin laittanut muutaman pikkupaalin kuivaa säästöön uuden heinäerän saapumiseen asti. Ruuan seassa menee maitohappobakteeri ja kalkki ensiapuna, josko tilanne tasaantuisi ja mahakin tottuisi. Tallinpitäjä koettaa etsiä meille myös kuivaa lisäksi, mutta toistaiseksi on mentävä tällä mitä on. Todella kiva yllätys ihan kaikille.

Rippe oli keskiviikkona vatsastaan lievästi kipuileva. Herkät tuntosarvet värähtelivät heti, kun poni oli tarhasta hakiessa normaalia vaisumpi. Se tuppasi irtojuoksutuksessa pysähtelemään jatkuvasti ja piereskeli. Kakka sentään vielä muistutti melko normaalia.
Vatsavaivojen suhteen olen hysteerinen, tiedän sen. Mutta syystäkin.

Totutussarja kuivasta esikuivattuun

Minulla on haastekin odottamassa, ehkä viikonloppuna kerkeän paneutua siihen tarkemmin!

Kraniointia

 

Rippe sai eilen toista kertaa kraniota. Itse olen vakuuttunut sen tehosta ja kaikki hevoseni ovat sitä saaneet. Se on hellä ja tehokas hoitomuoto, jolla päästään kuitenkin vaikuttamaan syvälle. 

Omilla hevosillani kranion avulla onhoidettu mm. jännetupen repeämisestä aiheutuvaa turvotusta, jäykkyyksiä, laukan pyörimättömyyttä, vinouksia jne. Ja jokaisella kerralla olen kokenut, että hevonen on saanut hoidosta avun ongelmaansa tai ainakin se on lievittynyt.

Ripelle pyysin kraniohoitajan oikeastaan vain tekemään "välihuoltoa" ja samalla vähän nähdään missä mennään. Viimeksihän se oli koko hevonen vähän yksi-risti-kaksi -mallia nikamiltaan.
Mitään suurempia ongelmiahan meillä ei ole ollut. Ehkä laukka ei aina pyöri kunnolla, mutta muuten Rippe on mennyt selkeästi vain kokoajan eteenpäin ratsastuksellisesti. 

Hoito tulikin tarpeeseen. Ripellä oli selässä pari jumikohtaa, niska oli jumissa ja vasen takajalkakin oli tukkoinen kauttaaltaan, oikea taasen polvi-kinner alueeltaan (liekö seurausta siitä potkusta). Kaikenkaikkiaan poni oli vähän oudosti kierossa.

Jumit aukesivat hyvin ja se näkyi autuaallisena ilmeenä ja venyttelynä. Rippe uskalsi tällä kerralla paremmin rentoutua ja huojui pari kertaa jo melko vakuuttavasti käytävällä.
Tänään Ripellä oli vapaata. Sitten palaillaan taas liikutuksen pariin ja katsotaan, onko poni yhtään erituntuinen. Kahden viikon päästä Rippe saa uuden käsittelyn.

Ja niin on kaukana maailma, joka väsytti painollaan

Tiedättekö sen tunteen, kun voisi vain leijailla siellä pilvilinnoissa? Minulla on nyt sellainen, enkä aio laskeutua. Palaset vaan loksahtelevat kohdalleen ja poni paranee jokaisella sileän ratsastuksella. Hitaasti, mutta varmasti. Se muovaantuu, pehmenee ja notkistuu, jopa sinne oikealle.
Lyhyttä ohjaa Rippe ei siedä, eikä vetämistä ohjista, mutta kun sitä ratsastaa pehmeästi ja pitkällä ohjalla, se antaa kyllä parastaan. Ja yrittää niin kovasti.
Luulen, että Healing Rugilla on ollut osuutensa tähän, sillä hevonen tuntuu selkeästi aikaisempaa pehmeämmältä ja hakeutuu helpommin pyöreämmäksi.

Kunhan joku teippaisi ton mun vasemman olkapään alas tai nostaisi oikeaa. Tai ylipäätään onnistuisi suoristamaan rankaa. Se on onnistunut silloin, kun joku on alkuun taukoamatta huutamassa siitä minulle maneesin/kentän laidalla. Ehkä me kohta jo uskalletaan johonkin istuntapainoitteiselle tunnille mukaan.

Huomenna Ripellä on tiedossa kranio-hoito ja sitten sillä onkin ansaittu vapaapäivä.

W-healing Rug pääsi taas käyttöön!

Aamusella mulla oli heinienlaittovuoro ja pyrähdin tallille ennen kahdeksaa. Siellä olikin vastassa ruokaa kärsimättöminä odottavia naamoja. Ripen ollessa yksin, sillä oli aina verkoissa jämät jäljellä. Nyt kaverin kanssa verkot on syöty kokonaan tyhjiksi aina. Ilmeisesti kaveri on kovempi syömään.

Karvaton poni tuntui yön jäljiltä ristiselästään melko viileälle, vaikka sillä oli ollut yön päällään ötökkäloimi. Mietin hetken, että mitä keksisin, sillä ei  ole kiva sitten hoidella selkään kylmän takia tulleita jumeja. Sittenhän minä keksin, että mulla on tämän W-healing -loimi laatikossa. Nyt se pääsee kunnolla testiin ja ensimmäisten hipelöintien perusteella tuntuu toimivan aivan erinomaisesti. Rippe saa nyt toistaiseksi pukeutua siihen yön ajaksi ja päiväksi pääsee nakuilemaan. Yöt alkavat kuitenkin jo olemaan viileitä, mutta esim. sadeloimi olisi minusta liikaa. Tietysti yksi hyvä voisi olla sellainen ötökkäloimi, jossa selässä sadekangas... Ei vain nyt raaskisi.

Kuka onkaan tuo nuorekas ja komea ruuna?

 
Nyt on poni saatu ajeltua kokonaan. Puolet päästä jätettiin ja jaloista vuohisesta alaspäin, koska niiden ajamiseen pieni kone olisi kätevämpi. Samalla vuohiset saavat suojaa märillä keleillä.

Terät tosiaan tylsyivät eilen aivan totaalisesti, joten tänään koetettiin sitte etsia a) teroittajaa b) teriä. Teroittajaa ei täältämain löydy, vaan terät pitää lähettää teroitettavaksi. Sensijaan meillä kävi aivan älytön mäihä terien kanssa. Konehan on ostettu Saksasta ja siihen on olemassa vaihtoteriä, mutta ei Suomessa.
Kävin ostamassa Agrimarketista karvankiilloketta ja K samalla kysyi heiltä teristä. Erittäin ystävällinen myyjä lähti kanssamme vertailemaan teriä ja kappas vaan - Delavalin terien kiinnitys oli tismalleen samanlainen! Saatiin terät vielä kotiin kokeiltavaksi koneeseen palautusmahdollisuudella.

Hyvinhän ne paikalleen istuivat ja saatiin poni ajeltua loppuun. Ihan mahtavaa! Onhan nuo Delavalin terät aivan superisti laadukkaammatkin, kun koneen mukana tulleet, joten ne eivät luultavasti niin helposti tylsykään.

Ponikin nuortui vuosia ja on nyt niin siisti. Sille on ötökkäloimikin varattuna ja viimeyönä se sillä olikin. Nyt jätin sen päiväksi nakuilemaan, että saa iho tuulettua. Se todella on tuuletuksen tarpeessa.
Ripen klippauskäytös on aivan priimaa! Olin todella yllättynyt, se ei konetta juuri jännittänyt ja sen sai ajaa ihan jokapuolelta hyvin. Se seisoi kiltisti paikallaan, vaikkei tänään ollut edes heinää edessä, kun viimeistelin eiliseltä jääneet kohdat.

Kova pala purtavaksi

Kaljurotta

Poni pääsi eilen karvoistaan. Ainakin melkein. Voitteko uskoa, että kone lopetti yhteistyön loppuvaiheessa ja sen terät ilmeisesti tylsyivät, koska se alkoi tukistaa. Argh! Konetta kyllä huollettiin ajon aikana useammin, kun ohjeessa oli ja puhdistettiin se välillä sisältäkin.

Rippe turkkeineen oli sille ilmeisesti liikaa. Eikä paketissa tullut vaihtoteriä, eikä näin aloittelijalle tullut mieleen sellaisia myöskään samaan lähetykseen tilata.

Nyt ponilla on toisessa kankussa ja mahan alla osittain vielä pidempää karvaa ja jalat ovat ajamatta.

Yritettiin toki nyrsiä ponia vielä kaverin pienellä leikkurilla (jolla tein Ripelle kupeeseen raidat), mutta sekään ei ollut ihan parhaassa terässä. Ei tullut siis oikein mitään siitäkään. Ja siihenkin on terät loppu läheisestä liikkeestä. Tuurit kohdallaan.

Klipperi juuri saapuneena perjantai-aamuna

Jokatapauksessa siihen tukistamiseen asti jälki oli todella siistiä ja hyvää. Ja ah, miten nopeaa! Kone leikkasi moitteetta. Ääntähän siitä toki lähtee, mutta Ripelle laitettiin tollot korviin. Kuitenkin tiheän ja paksun turkin seassa oli edelleen likaa, vaikka poni oli pesty. Eihän sinne mikään yllä. Ja ilmeisesti siksi ne terätkään eivät kestäneet.

Nyt täytyy alkaa metsästää terille teroittajaa ja tilata lisäteriä ulkomailta, hohhoi.

Ne pienet erot

Hevonen on vähän sama asia, kun lapsi. Joku tietää aina paremmin, miten se kasvatetaan, miten sitä ruokitaan, kuinka kannattaisi toimia jne. Ja koska joku on onnistunut jossakin omansa kanssa, on sen pakko onnistua muillakin. Viis siitä, että jokainen on yksilö.

Minä sain aikanaan paljon neuvoja Taavin lihavuuden kanssa (ja paljon muidenkin asioiden). Lopulta kyllästyin koko aiheeseen ja pyysin ohjeita suoraan sähköpostiin. Yhtään ohjetta ei tullut. Osa kommenteista sai aikaan todella pahan mielen. Koska kukaan neuvoja antavista ei ollut kyseistä hevosta nähnyt. Sitä miten se suhtautuu ruuan vähyyteen tai mitä sen kanssa on olla lenkillä.

Ihan vain pari vertailukohtaa näin esimerkkinä:

1. Yritin laihduttaa Taavia laittamalla sen heinät tiheäsilmäiseen tuplaverkkoon, aloitin 10kg (joka ei edes ole laihdutettavan hevosen annos), mutta idea ei toiminut. Taavilla ollut ruoka-agressio nosti heti päätään ja sen käsittely muuttui vaaralliseksi. Sen lisäksi sen mahakin reagoi, koska hevonen ei viitsinyt tuplaverkoista ruokaansa nyppiä. Yksi verkko taas ei hidastanut tarpeeksi.
Rippe syö parhaillaan samalla tuplaverkko-systeemillä 8kg päivässä ja se on erittäinkin tyytyväinen ratkaisuun, se pysyy mitoissaan, eikä sillä ole vatsavaivoja. Voisin kuvitella, että tämän hevosen voisi melko kylmästi tarvittaessa laihduttaa melkoisen pienilläkin heinämäärillä. Onneksi siihen ei kuitenkaan ole tarvetta. 

2. Liikunnan tärkeyttä jaksettiin aina korostaa. Kuinka pitää kävellä kilometritolkulla päivässä, jotta saa hyvän omistajan leiman otsaansa ja pääsee kiillottamaan sädekehäänsä. Ja joka päivä pitää liikuttaa.
Taavin keskinopeus kävelylenkillä 4km/h. Ripellä vastaava luku helposti 6km/h.
Lisäksi ylipäätään ratsastamaan lähtemisen motivaatioon vaikuttaa melko paljon se, miten hevonen asiaan suhtautuu. Jos ensimmäinen puolikas lenkistä menee keskusteluun siitä, käännytäänkö kotiin ja madellaan niin, että rollaattorimummokin pääsee kevyesti ohi, niin ei siinä lähdetä kovin kiireellisellä aikataululla liikenteeseen. Ja siinä ei ole väliä sillä, miten paljon raippaa käytät tai kannustat. Sensijaan portille vastaan laukkaavan ja lenkille reippaasti lähtevän hevosen kanssa voi pikaisellakin aikataululla käydä heittämässä nopsan lenkin, josta jää käteen muutakin kun paha mieli. 

3. Tallipaikkaakin kehotettiin vaihtamaan ja poistumaan omalta mukavuusalueelta. Siitä en sitten tiedä, miten kukakin järjestäisi asiansa, kun hevonen on mahahaavaherkkä, suolistovaivainen, sillä on ruoka-agressio ja se pitäisi laihduttaa, lisäksi pihatto on sille sopivin paikka nivelien takia. Tavallinen hevonen on tosi helppo sijoittaa melkein talliin, kun talliin. Se on sitten eria asia paljonko tallipaikan muutoksesta aiheutuva stressi pahentaa taas mahan tilannetta.
Mukavuusalueelta poistumisesta: Minä olen nyt koko kesän hoitanut hevoseni ihan itse, koska se ei mennyt laitumeen. Se on onnistunut ihan hyvin verkkoruokinan ja erilaisen hevosen kanssa. Siihen en kuitenkaan voi vaikuttaa, ettei Taavin maha kestänyt pienempää korsirehuruokintaa, eikä täällä tunnu olevan tallipaikoilla mahdollisuutta lisäruokintakertoihin edes kohtuullisesta lisämaksusta. Ainakaan sellaisella tallilla, jossa muut puitteet olisi ok. Sillä ei ole mitään tekemistä mukavuushalun ylityksen kanssa.

4. Mukavuusalueen ylityksestä vielä sen verran, että liikutusapua olisi kuulemma voinut hankkia. Olen itse tullut siihen tulokseen, että paljon halvemmalla ja pienemmällä mielipahalla pääsee, kun hoitaa hevosensa itse ja samalla näkee siinä tapahtuvat muutokset heti. Kaikki, kun eivät niitä näe. Sitäpaitsi; harvassa on ne ihmiset, jotka haluavat lähteä kävelemään hevosella, joka on vielä hankalampi vieraan kanssa ja kävelee vieläkin hitaammin eikä ole hoitaessakaan mikään enkeli.. Ripen kanssa asia ei olisi ongelma, mutta siitä ei riitä jaettavaksi muille. ;)

Ei aina ole kyse siitä, että "kyllä minä siihen pystyin, mikset sinäkin" tai "Ihminen, joka haluaa, keksii keinot. Ihminen, joka ei halua, keksii selitykset.". Se on helppo hevosta tarkemmin tietämättä näin väittää. Ja "koska minun hevoseni", niin kyllä sinunkin hevosesi pitää.
Harvalla meistä on loppujen lopuksi käytössä loputtomasti tunteja hevosen ongelmien ratkaisuun. Yleensä hevosen lisäksi on parisuhdetta, töitä, muutakin elämää jopa. Harvalla se talli on edes omassa pihassa. Ja lopulta, kuka vain meistä voi väsyä. Minä väsyin, ensin henkilökohtaisen elämän puolella muista syistä, sitten sairaan hevosen kanssa, lopulta yritin vain pitää kaikkea edes jotenkin kasassa. Myönsin sen jopa blogissa, johon sain yllämainittuja vastauksia ja kehotuksen olla hankkimatta hevosta. Ihmiset ovat joskus julmia. Ja surullista on, että moni on sitä ihan tarkoituksella.

Sain hetkeksi palasia kohdalleen, hevonenkin laihtui (anonyymien mielestä ei kuitenkaan tarpeeksi, huolimatta ell mielipiteestä), sitten se alkoi taas sairastaa, lihoi uudelleen, muuttui huonommaksi ja lopulta minun oli myönnettävä tappioni. Laitoin hevosen pois. Ja sen asian kanssa en vieläkään ole sinut. Pikkuhiljaa räätälöin itseäni kasaan ja koetan elää asian kanssa. Onneksi edes siitä anonyymit ovat osanneet olla hiljaa. Minulla on vieläkin Taavia aivan raastava ikävä, aivan raastava.

Siltikin minun on myönnettävä, että olen nauttinut viimeisestä puolesta vuodesta todella paljon. Vaikka kaikki ei ole ollut ruusuilla tanssimista, niin silti. Sen kuitenkin olen oppinut, että jokainen on yksilö, eikä niihin päde samat ohjeet.

Palat pienet nuo, edessäni nään
Joita paikoilleen en saanut milloinkaan
Sen jo tiedän miten synnytään ja miten täältä lähdetään
Vaan tärkeintä en tiedä kuitenkaan

 

Vielä lisää fiilistelyä ja kuvia

Päivällä oli niin kuuma, että päätettiin tallikaverin kanssa pestä Pipsa ja Rippe. Sai Rippekin vähän kiiltoa karvaansa, joka tosin saa kyytiä, kunhan klipperi kotiutuu. En jaksa enää tuota turjaketta. Täytyy jossain välissä soittaa eläinlääkärille ja ottaa siitä ACTH-testi. Vahvasti vaikuttaa siltä, että PPID on kiusana.

Se on liian karvainen vuodenaikaan nähden ja kasvattaa sitä kokoajan lisää. Oli ehkä toiveajattelua, että karvankasvu ja -laatu muuttuisi pelkällä hoidolla ja ruokinnalla, eiköhän tämä vaadi jatkossakin klipperiä ja mahdollisesti lääkityksenkin (joka kuulemma valitettavasti harvoin vaikuttaa karvankasvuun).
Sitten ajellaan ja lääkitään. Se on pientä jos saan pitää ystäväni täällä vielä pitkään.

Illalla käytiin K:n kanssa vielä tallilla laittamassa hepoille heinää ja samalla nappasin Ripen iltajumpalle. Ihan oikeasti jotain on muuttunut. Rippe tuntuu jo järkyttävän normaalilta hevoselta! Ja miten se sopiikaan omaan käteeni, kun Wonder Grip (parhaat hanskat ratsastukseen).

Jumppaa, jumppaa, väännä ja käännä

Nyt, kun Ripellä alkaa olla vähän voimaa ja tasapaino (sekä paremmat kaviot), olen ottanut koulujumpan vähän aktiivisemmin sen ohjelmaan mukaan. Tai siis tarkoitus olisi. Meidän koulujumppa pitää siis sisällään rennossa muodossa tehtyjä harjoitteita kropan suoristamiseksi ja voimistamiseksi.

Ohjasajoa tein kesälomani aikana melko paljon, jumppasin takapäätä, hain voimaa ja ristiaskelia oikein ajan kanssa. Loppuaika samoiltiin metsäpoluilla ja päästeltiin laukkaa hiekkateillä.
Ohjasajo on selvästi ollut avainsana suorempaan poniin, joka pätkittäin alkaa tuntua ja ilmeisesti myös näyttää ihan kelvolliselle. 

Se on tietysti hyvä suoristella ponia, kun itse on kieroakin kierompi.. heh.

Mennessäni viikonloppuna pitkästä aikaa maneesiin (satoi vettä), yllätyin erittäin positiivisesti tuntemuksistani. Sain kääntää ympyröitä, ratsastaa kulmia ja tehdä jopa vähän ristiaskeli ravissa ilman, että Rippe sekosi ravissaan ja alkoi "nytkyttää". Se myös haki kivasti alaspäin ja pyöreämmälle selälle, kun minä vaan muistin olla vetämättä edestä. Saan ratsastaa sitä melko hiirulaisen käsillä, mutta se sopii minulle. Pohkeita se kuunteli herkästi ja siirsi runkoaan mukisematta myös vaikeampaan suuntaan.

Sunnuntaina maneesipäivän jälkeen hinku kokeilla uudelleen on ollut kova. Toisaalta olen tallilla vitsaillut, että jos se oli vahinko, en halua pettyä. Siispä torstaihin asti maltoin leijailla sillä sunnuntain ratsastuksella. Eilen Ripellä oli vapaa, mutta tänään mentiin uudelleen maneesiin. Pystyin vain toteamaan, ettei sunnuntain onnistuminen ollut vahinko. Siitäkin huolimatta, että tälläkertaa maneesissa oli toinenkin hevonen, Rippe malttoi keskittyä melko hyvin omaan tehtäväänsä. 

En ole vielä ratsain tehnyt mitään sen kummempaa, molemmat kerrat ovat menneet lähinnä fiilistelyyn. Käynnissä olen hakenut vähän väistöjä ja pientä sulun alkua, se olisi niin hyvä jumppaliike. Mutta niin vaikea Ripelle.
Ravissa olen lähinnä antanut Ripen ravata, korjannut sitä pystympään tai suorempaan tarpeen mukaan, vähän ympyröillä taivutellut ja välillä pyytänyt muutaman askeleen ristiin. Lyhyitä pätkiä, koska en koe tarpeelliseksi ravata kierrostolkulla päättömästi. Yritäin tehdä vähän ja tehokkaasti. 

 

 

 

 

Laukat on aian levällää, mutta olkoon. Kyllä sitä kerkeää. Meillähän on vain aikaa.

Voisiko joku teipata tuon vasemman olkapään alas?

Hetken jo luulin, että kaikki on tässä (uusi tarhakaveri + kolmijalkaepisodi)

Eilen Rippe sai tarhaansa seuralaisen. Se oli vanha tuttu Pipsa, jonka kanssa olisi tarkoitus syksyllä jakaa pikkupihatto. Yhdistäminen meni parilla haistelulla ja vinkaisulla ja lopulta hevoset söivät samalta heinälaatikolta sulassa sovussa.

Käänsin selkäni ja katselin hetken kentällä juoksutettavaa hevosta. Tarhasta kuuluu vinkaus, senjälkeen kova pamaus ja heti tiedän, että johonkin osui. Käännyn katsomaan ja näky salpaa hetkeksi hengityksen, ennenkun parahdus pääsee ilmoille "voi v***u!". Rippe seisoi keskellä tarhaa takajalka ylös nostettuna ja se pomppi kolmella jalalla.
Mielessä kerkesi jo käydä kaikenlaista. Nytkö se sattui omalle kohdalle, huomenna olisi ensimmäinen työpäivä, kuka tulee ampumaan. Tässäkö kaikki nyt oli.

Onneksi, luojan kiitos, Rippe hetken päästä astuu jalalle ja könkkää portille. Minä juoksen hakemaan sen ja vien suoraan letkun viereen. Kylmään jalkaa ja mietin, että kuinka pahasti kävi. Juuri, kun palaset alkoivat loksahdella kohdalleen.
Kädet tutisi ja sydän hakkasi, tuli huono olo säikähdyksestä. Pikkuhiljaa kuitenkin valkeni, ettei tilanne onneksi ole niin paha, kun aluksi kuvittelin.

Kylmäyksen jälkeen koetettiin etsiä sitä potkukohtaa, mutta mitään jälkeä ei jalassa näkynyt. Kinner oli ehkä sisäsyrjältä vähän lämmin, joten päädyttiin siihen. Rippe varasi painon jo normaalisti, eikä aristellut painelua. Juoksutin sen pihalla liinan päässä. Hetken katselin sen menoa ja totesin, ettei se ole ikinä näyttänyt näin hyvältä varsinkin siihen vaikeampaan suuntaan. Heh.
Ilmeisesti ohjasajojumppa on tuottanut toivottua tulosta, sillä Rippe oli aiemmin illalla maneesissakin todella kivantuntuinen ratsastaa ja tahtikin välillä löytyi ja sain hetkittäin nauttia suorasta ponista. Mutta siitä enemmän joku toinen kerta.

Kävin vielä aamulla katsomassa, miten Pipsa ja Rippe ovat sopeutuneet ja miltä jalka näyttää. Kaikki vaikutti olevan ok, joten ehkä selvittiin ihan vain säikähdyksellä.

Minä hetken mietin, että mitä tehdään, mutta päädyin katselulinjalle tämän tarhakaveruuden suhteen. Koska tarhassa on rutkasti tilaa väistää ja nyt Rippe myös väistää nopeasti, niin totutelkoon toisiinsa. Sitten aikanaan on helmpompi siirtää ne yhdessä pihattotarhaan, joka on ikävä kyllä vähän pienempi. 
Säikähdin todella eilen, olin varma, että tarinamme päättyy tähän. Hetken olin jo varma, että siirrän Ripen yksin, eikä sen kanssa laiteta enää ketään samaan, koska se joutuu usein tulilinjalle. Mietin asiaa eilen paljon, mutta tulin siihen tulokseen, etten oman itsekkyyteni takia voi riistää Ripeltä kavereita. Vaikka minua pelottaa nyt ihan oikeasti, en halua eristää sitä. Ellei Pipsan ja Ripen välit sitten huonone, sitten mietitään uudelleen. Nyt olen ihan positiivisella fiiliksellä asian suhteen.

Minä pidin aamulla Ripelle puhuttelun. Pyysin sitä käyttäytymään kohteliaasti ja väistämään suosiolla. Minä en olisi vielä valmis päästämään sitä käsistäni.