torstai 31. joulukuuta 2015

Siitä kesäisestä ryntään turvotuksesta...



Muistatteko Ripelle kesällä ilmestyneen turvotuksen ryntäisiin? Se ei sitten kuitenkaan ollut niin harmiton isku, kuten ell antoi ehkä ymmärtää. Ilmiselvästihän siinä on ollut repeämä ja nyt tilalla on silminnähtävä lommo arpikudoksen kera.. Huomasin sen tänään, kun valo osui karvattomaan ryntääseen sopivasti kulmasta. Että kyllä siitä varmaan kannattaa olla huolissaan jos hevosella on sellainen turvotus. Onneksi Rippe jokatapauksessa sai kipulääkettä ja lomaa meidän reissun takia. 


Joitakin askarrutti ponin lihavuuskunto, tässä nyt todistuaineistoa siitä, että ei ole kyseessä mikään aliruokittu laiheliini. :)

Ripen viereiseen karsinaan muutti ennestään tuttu hevonen aikaisemmalta tallilta, nimittäin Sisu. Rippe tosin ei vaivautunut edes haistamaan Sisua sisääntullessaan, se on kyllä kummallinen erakko. 

Eilen pyörittiin vielä kentällä hakemassa suoruutta, mutta tänään lähdettiin sitten maastoon tuulettamaan päätä. Ratapohja on pehmeä pakkasesta huolimatta ja siinä pääsee oikein hyvin liikuttamaan. Rippe ravasi korvat tötteröllä ja kyseli jatkuvasti laukan mahdollisuutta. Ja lopulta sitten päästeli laukassa aivan innoissaan pitkän pätkän. Loppumatka sitten taas käveltiin kotiin. Rippe jäikin sisään jo syömään, kun hevoset tulevat tänän aikaisemmin jokatapauksessa talliin. 


Lenkin jälkeen syödään puuro

Kateellinen Kassu-poni naapurissa. Hehe.
 

tiistai 29. joulukuuta 2015

Suoristelua pakkasella

Pieniä ajatuksia itselle muistiin:

Tänään Sannan blogikirjoituksen innoittamana raahasin Ripen villaviltin kanssa (kivikovalle) kentälle. Miten tyhmä sitä ihminen voikaan olla? Siitäkin huolimatta, että olin tietoinen, mitä piti tehdä ja miten, niin aloin nyplätä ja näplätä, taivuttaa, asettaa ja nillittää. Poni vastasi siihen kumisuulla ja kuikuilemalla tallille tullutta sora-autoa. Pinna kiristyy, alan vaatia kovemmin huomiota, johon hevonen vastaa viheltelmällä, eikä ainakaan tule kuulolle. Satulakin menee vinoon. Kunnes muijalla selässä välähtää, että mitä pitikään tehdä.

Piti suoristaa, hakea hevosta suoraksi ja hidastaa. En yhtään ymmärrä, mitä sille ajatukselle tapahtui, kun pääsin selkään ja aloin nyplätä. Ärsyttää, nolottaa, kiukuttaa, että meninkin taas sortumaan siihen nykimiseen. Pyysin Ripeltä sata kertaa anteeksi, että olin törppö.

Se siitä. Keskityin istumaan keskellä hevosta ja koetin ajatella sen reisieni väliin yhtä paljon. Ero oli alkuun suuri ja hevonen oli vasten ulkojalkaa, oma sisäreisi ja -jalka oli irti hevosesta, hevonen mutkalla ja haluton liikkumaan, satula vinossa ja kyydissä vaikea olla. Oli yllätys, että korjaukseksi riitti lähes pelkkä ajatus siitä, mihin haluan hevosta siirtää. Nostin oman ngelmakohdan eli lantion ylös, pikkasen pidätettä, vähän pohjetta, vatsalihaksilla ohjailua. Vähän aikaa siinä meni, tuli nykivää kävelyä, aaltoilevaa liikettä pois suoruudesta ja takaisin. Sitten kuolaimen mukeltamista ja rentoutuminen.
Satula suoristui, hevonen alkoi kävellä ja mulla oli hevosta yhtä paljon kummallakin jalalla ja ohjalla. Pätkittäin, mutta oli kuitenkin. Mentiin pari kertaa puomien yli, se olikin melko haastaavaa. Ripen oli selkeästi hankala säilyttää suoruutta puomeilla, mutta todella hyvin se tsemppasi ja malttoi miettiä ja kuunnella ohjeita. Lopetin siihen tältäerää.

Samalla taisin päästä ongelmien ytimeen; helpompi suunta onkin vaikeampi. Oikea kierros on näennäisesti helpompi, mutta todellisuudessa Rippe tuo siinä persusta liikaa sisälle (koska se on muutenkin sinne oikealle) ja pullauttaa ulkolavan ulos. Tässä vaiheessa se ranka menee vinoon ja satula keikahtaa mukana. Ja minä olen korjannut ongelmaa painalla sisäpohkeella kylkeä vielä enemmän ulos (tavallaan olen yrittäny siirtää hevosta satulan alle, heh..), kun olisikin pitänyt pyytää ulkokylkeä suoremmaksi ja hevosta enemmän molempien pohkeiden väliin. Huoh.

Mutta taas hetken tunsin sen hyvänolon tunteen, kun olimme hevosen kanssa samaa mieltä ja onnistuttiin. Miksi aina pitäää ruveta vääntämään, vaikka tiedän, ettei se tee meistä kumpaakaan onnelliseksi? Kai se on se sisäsyntyinen suorittamisen pakko, mikä kummittelee. Mikään pakko ei ole mitään. Tärkeintä on, että kaikilla on kivaa.

Tässä suoruuden hakemisessa riittääkin meille tekemistä siksi aikaa, kun kelit ovat koppurat (ja sen jälkeenkin). Välillä voidaan sitten käydä ratapohjan pehmeällä osuudella laukkaamassa. :)


Huomenna jatkamme harjoituksia.

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Uuden opettelua, nauttimista ja maastolaukkaa



Joulun vapaisiin on kuulunut nautiskelua Ripen seurassa, ihmettelyä uudessa tallissa, klippausta ja yleistää löhöilyä. Nyt ainakin tuntuu siltä, että päätös muutosta oli todellakin tarpeen. En ole ikävöinyt vanhasta tallista mitään ja Rippekin tuntuu viihtyneen ihan hyvin. Sen maha on pysynyt hyvänä, vaikka olen tehnyt pikkuhiljaa vaihtoa tallin esikuivattuun.
Tottakai kaikki uusi jännittää taas papparaista ja kaikille hevosille se huutelee kovasti. Mutta kun ruokapalvelu toimii, niin poni tuntuu olevan tyytyväinen. 




Itselle on ollut opettelemista uuden tallin tavoissa ja paikoissa. Ja suurin totuttelu on tietenkin ollut se täyshoito.. Hassulle tuntuu, että tallilta voi selvitä alle kahden tunnin kotiin ja energiaa sekä aikaa jää kaikkeen muuhunkin. Ensimmäisenä päivänä menin suoraan töistä tallille, ratsastin hevsen ja kotiintullessa oltiin miehen kanssa molemmat yhtä hämmentyneinä ovella "joko sie tulit?" "joo-o...". :D Huvittava tilanne.

Eikä minun ole edes tarvinnut huolehtia Ripen hyvinvoinnista pätkääkään, se on ollut niin pirteä ja hyväntuulinen, että olen huoletta jättänyt sen tallin vastuulle.

Ripelle on löytynyt maastoseuraakin, kun naapuritallissa asuu tutun suomenhevonen. Käytiinkin jo kunnon lenkillä aatonaattona ja Rippe sai ottaa yhden spurtin kunnon laukkaakin ekaa kertaa sairastumisen jälkeen. Voi, miten se nauttikaan! :)

Aattona en lähtenyt ratsastamaan ja joulupäivänä klipattiin. Tapaninpäivänä käytiin serkkuni kanssa nostalgiaratsastuksella; ollaan aikanaan heppasteltu yhdessä täällä tallilla poneja ajaen. Hän sai lainaan ihanan ja kiltin suokkiruunan ja siellä me maastossa heitettiin sellainen perusvauhtinen lenkki, pari pätkää hölkkää ja yksi laukkapätkä. Kivaa oli ja Ripessä virtaa riitti. Eikä tullut hiki. Kyllähän tuo klippaaminen ihan huomattavasti helpottaa omaakin hommaa, kun hevosen saa melkein heti lenkin jälkeen normiloimissa takaisin pihalle.




Tänään käytiin Ripen kanssa lenkillä ihan kahdestaan ja suurinosa teistä oli jäässä. Onneksi vanha ratapohja oli ravi-ihmisten lanailun jäljiltä pehmeä keskeltä, joten päästiin ottamaan vähän ravia ja laukkaakin. Laukassa Rippe paahtoi menemään ja pärski jokaisella askeleella tyytyväisenä. Koukkasihan se kerran yhdelle peltotiellekin, kun en ollut varuillani, vanha ketku! Hah.

Se tuntuu saaneen klippauksen jälkeen lisää virtaa ja puuskutuskin on loppunut, raukalla on ollut vain todella kuuma.

perjantai 25. joulukuuta 2015

Takki auki!

Ripeltä lähti tänään karvat. Sen talvivilla on taas niin paksu, että se hikoaa lenkillä litimäräksi ja kuivuu erittäin huonosti. Esimerkiksi kaulan alta karva oli niin tiheä, että hevonen oli seuraavanakin päivänä vielä kostea.. Ja öisin sillä oli varmasti sisällä kuuma, se on sanomattakin selvää.

Klipperikin meinasi vähän yskiä, kun terät upposivat turjakkeeseen, mutta hyvin saatiin ajeltua. Selkään jätin ainakin toistaiseksi karvat, ettei tarvitse lenkille loimitella. Karvan alta paljastuikin hoikkasempi poni, kun oletin sen olevan. Kyllä se karva päällä antaa yllättävän paljon pyöreämmän kuvan olomuodosta!

Nyt kelpaa lenkillä juosta, kun ei tule heti hiki! Huomenna mennään Tapaninpäivän ratsastukselle!



keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua!




"Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta,
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä,
Joulumaa, jos jokaiselta löytyy sydämestä.

Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä,
Mutta sepä kätkeytyy tai narraa etsijäänsä.
Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha -
Itsestään on löydettävä ihmisen vain rauha."




Hyvää joulua kaikille blogin lukijoille 
ja kiitos, kun olette pysyneet matkassa mukana!

maanantai 21. joulukuuta 2015

Muutto suoritettu


 
Pienet stressihiet itse kullekin saatiin pintaan tänään, kun aamusta pakattiin kiireellä tavarat ja muutettiin etuajassa. Ei siitä sen enempää, mutta Rippe on nyt siirtynyt uuteen talliin. Silmät pyöreinä se katseli ja huuteli laskeuduttuaan traikusta. Ja talliin se piti houkutella leivällä, hahahah. En ymmärrä, miten se pelkäsi sisääntulemista niin paljon. Iltapäivällä se pääsi vielä ulos, kunhan tarhaan oli viritetty sähköt. Se oli kuulemma viettänyt aikansa syöden heiniään, vaikka muut hevoset rallasivat kovastikin.

Pieni kaaos on nyt tavaroiden kanssa, niitä on jokapaikassa ja mun auto pursuaa, mutta tärkeintä, että hepalla kaikki hyvin.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Ristiheijastin

Näin pimeän aikakautena heijastimien tarve taas korostuu. Vaikka lähtisi käymään maastossa valoisalla, olisi hevoselle hyvä pukea päälle edes jotain heijastavaa. Ihan siltä varalta, että hevonen jostain syystä pääsee lenkillä karkuun ja pimeä ehtii laskeutua.

Kaikenlaisia heijastinloimi on markkinat pullollaan. Minua ne ahdistavat. Usein ne ovat sadeloimia fleecevuorella ja mahdottoman paksuja talvikarvaisen hevosen päälle. Tai sitten ne ovat ohuita ja valuvat sinne sun tänne tai takertuvat verkkomaisen ominaisuutenssa takia karvaan kiinni kinnaten vauhdissa.

Päivölän Tila vastasi ongelmaani ja tilasinkin sieltä heti Ripelle oman ristijheijastimen, minusta hintakaan ei ollut paha. Se on roikkunut kaapissa odottamassa käyttöä, sillä se saapui samana päivänä, kun Rippe sairastui.



Idea on hyvä ja tuote on helppokäyttöine. Ripen kohdalla vain on käynyt joku pieni mittavika (tuote tehdään mittatilauksena) tai sitten sen pylly on mittauksen jälkeen suurentunut. Heijastin on aavistuksen turhankin ylhäällä (se on tarkoituskin sovittaa melko ylös jotta hevonen ei häiriinny alhaalla roikkuvasta remmistä).
Toimii kuitenkin erittäin hyvin ja ihana pikkulisä oli tuotteeseen valmiiksi kirjailtu Ripen nimi. Värit sai valita itse.

Olen käyttännyt tätä myös loimivyön kanssa ja sillätavallakin toimii hyvin. Pysyy paikallaan ei valu tai hankaa.






tiistai 15. joulukuuta 2015

Suurien päätösten ja muutosten aika

Olen tehnyt ison päätöksen viimein valmiiksi. Pelottaa, vähän ahdistaa. Toisaalta olen loputtoman helpottunut ja innoissani. Me muutamme uudelle tallille täyshoitoon.

En ole voinut kirjoittaa asiasta blogiini aiemmin, vaikka olisin halunnutkin. Blogiani lukee melko paljon minulle oikeasta elämästä tuttuja henkilöitä joille en halua tällaisen tulevan yllätyksenä. Siksipä kirjoitan asiasta vasta nyt, kun tallipaikka on irtisanottu ja asiat käsitelty loppuun. Vuodenvaihteessa meidän elämässä alkaa uusi jännä aikakausi. Toivon, että se tuo meille vain hyvää ja kaikki menee hyvin. Ja, että olen tehnyt kaikkien kannalta oikean ratkaisun. 






Olin jo pidempään hiukan miettinyt vaihtoehtoa siirtää Rippe täysihoitoon. Näin saisin itselleni mahdollisuuden välillä hengähtää. Taavin kohdalla poltin lopulta itseni loppuun henkisesti, enkä halua suistua siihen suohon enää uudelleen. Siihen suohon, jossa kaikki muu jää hevosen hyvinvoinnin jalkoihin. Alan tunnistaa itsestäni taas niitä piirteitä.

Oli myös monia vähän pienempiä syitä tallipaikkamietinnälle, mutten niistä avaudu blogissa. Mikään niistä ei yksinään ollut niin suuri tekijä, kun oma jaksaminen ja aika.

Jarruna mietinnälle on ollut yksinkertaisesti pelko. Suurimpana pelko siitä, että Rippe sairastuu jos hellitän otettani ja lievennän valvontaani. Viimekertainen visiitti muualla ei tietenkään pienentänyt pelkoani.
Olen tykännyt siitä, että saan tehdä itse. Olen jokaikinen päivä ollut tietoinen siitä, paljonko heinää poni on saanut, millainen lanta on ollut, kuinka paljon poni on pissinyt, paljonko se on juonut, onko se syönyt normaalisti jne. Vastapainona tälle on juurikin se uupuminen ja ylistressaaminen. Ja ylianalysointi.
 

Kaiken uhallakin aion kokeilla. En ruoki pelkoani enää lisää. Luotan siihen, että minulle ilmoitetaan jos jotain epätavallista on ollut ja että säännöllisellä liikunnalla sekä säännöstellyllä heinällä Rippe voi pysyä terveenä muuallakin. Onhan se pysynyt ennen minuakin!





Ongelma tallipaikan valinnassa on ollut myös se, etten ole löytänyt kriteereihini sopivaa tallia. Tallipaikassa minulle on tärkeää:

1. Riittävä korsirehun syöttö (tätä tuskin tarvitsee erikseen perustella)

2. Kokopäivätarhaus, mieluiten kaverin kanssa (Ripen tapauksessa myös yksin käy, pitää kuitenkin saada koskettaa aidan yli)
3. Hyvät maastot (se on sitä, mitä tulee pääasiassa tehtyä)
4. Kenttä (koska joskus on kiva kuitenkin vähän jumpata)
5. Hiekkapohjaiset tarhat (nyt, kun olen päässyt sen makuun.. Ja koska sädemätä ja sateiset talvet)
6. Kesälläkin mahdollisuus täyshoitoon ilman laidunnusta (Rippe ei voi mennä laitumelle)


Yksi tällainen paikka on, mutta sinne on meiltä jonkinverran matkaa. Pitkään jahkailin, josko olisin mennyt katsomaan, mutta en sitten koskaan päässyt niin pitkälle. Ajattelin järjellä sitä matkaa, ajansäästö-kortti menisi siinä samantien.. Ja jos ongelmia olisi tullut, niin pitkä matka ei houkuta jokapäiväiseen ajeluun töiden päälle. Kuivikevalinta oli myös tällä tallilla Rippeä ajatellen vähän huono, koska Rippe syö olkea.

Sitten K keksi ehdottaa yhtä lähellä olevaa tallia, josta olen aikanaan kysellyt Elmolle paikkaa. Minä kysäisin ja olihan siellä yksi paikka vapaana. Tänne talliin on meiltä sama matka, kun nykyisellekin, mutta se on työmatkani varrella. 

Pitkään minä tätäkin pohdin sillä oletin siellä olevan mutatarhat, mutta paikanpäällä käynti muutti ajatukseni. Tallille on viimevuosien aikana rakennettu hiekkapohjaiset tarhat! Siinä vaiheessa tiesin, että tämä päätös on taputeltu. 

Ripellä on tällä tallilla mahdollisuus saada tarhaan kaveri. Itseasiassa tallilla on yksi erittäin nössö suomenhevonen, joka voisi ollakin Ripelle sopivaa seuraa. Taitavat olla papparaiset samaa ikäluokkaakin.
Maastot ovat hyvät ja kenttäkin löytyy. Tallilla on pienehköä tuntitoimintaa, mutta ei se juuri yksityishevosten elämää mitenkään häiritse.

Tietenkin plussaa sisävessasta, lämpimästä vedestä, vesiboksista jne. Oman harrastuksen mielekkyys pääsee ihan uusiin lukemiin, mikä varmasti nostaa motivaatiota.

Omaan päätöseen vaikutti myös melko paljon se, että kesä tulee olemaan itselleni helpompi. Viime kesänä hoidin Ripen kesän yli itse, koska muut hevoset menivät laitumeen. Nyt se on täysihoidossa ympäri vuoden, joka vapauttaa minut tekemään vapaasti lomamatkoja tmv. jos haluan.

Oma kengittäjämmekin lupautui tulemaan kengittämään Rippeä myös uudelle tallille. Se poisti viimeisenkin stressinaiheen mielestäni, sillä tämä kengittäjä on tehnyt nyt muutaman kerran aikana suorastaan ihmeitä Ripen kavioille. Hän myös tulee sovittuna aikana (joka on sovittu jo edellisellä kerralla valmiiksi) ja käsittelee hevosia hyvin.





Sen lisäksi kyseessä on talli, josta kaikki on lähtenyt. Täällä olen pyörinyt pikkutyttönä poneja ajamassa ja tänne myös Rippe myöhemmin Virosta saapui. 

Tuntuu hassulta ajatella, että me palaamme aivan kirjaimellisesti lähtöruutuun. 

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Epäonnen viikko ja ensimmäistä kertaa maneesissa

Niin hirveä viikko takana, ettei aikaa tai energiaa kirjoittamiselle ole jäänyt. Meillä oli jo tutuksi tulleen hoitokoiran hoitoviikko, mutta se päättyi koiran lopetukseen jo keskiviikkona. Vanha koira, kasvain ja nopeasti romahtanut kunto. Ei siitä sen enempää. Sitten sairastui marsu, sekin piti viedä lääkäriin. Onneksi paranee kovaa vauhtia ja on jo oma itsensä. Empä ole koskaan joutunut marsulle pistämään lääkettä. Kokemus sekin.. Rippe on sentään ollut ok ja kompuroinnista tullut haavakin paranee hyvää vauhtia.

Hevosihmiset varmaan ymmärtävät, miksi tämä pullo sai minut nauramaan.

Kevyttä on ollut liikutus tällä viikolla, mutta olen pyrkinyt edes vähän liikuttamaan. Olen käynyt aamuisin ja aikaa on ollut todella rajoitetusti tarjolla. Viikonloppu on mennyt sängynpohjalla sairastaessa. Eilen en jaksanut edes olla koneella ja se kertoo, että oltiin oikeasti kipeänä. ;) Tänään on jo parempi päivä, mutta mitään urheiluuorituksia on turha varmaan yrittää.

 Perjantaina koettiin taas yksi sairastumisen jälkeinen etappi. Ratsastin maneesissa ekaa kertaa. Ilman satulaa, ehkä 20 minuuttia, mutta ratsastin. Omalla ihanalla Ripelläni ja mentiin oikein raviakin. Ensin käynnissä notkisteltiin ja hain sisäpohkeen sekä ulko-ohjan hyvin läpi. Menin kahdeksikkoa pääty-ympyrällä, jossa laitoihin tuli aina muutama askel loivaa väistöä (lähinnä siis ajatuksena siirrellä takapäätä, mikä on ollut Ripellä vaikeaa), sitten keskelle pysähdys, perutuus ja liikkeellelähtö. Jokainen askel tarkasti ratsastettuna, poni kuulolla. Otin sitten ensin päätyihin hiukan ravia hyvän asetuksen jälkeen ja lopuksi ravasin sitten molempiin suuntiin ympyrällä muutaman kierroksen. 

Mikään ei ole pitkään aikaan tuntunut niin hyvälle.



Kuvituskuva


Muuten tuntuu, että kaikki asiat ovat vähnä rempallaan. Aika ei riitä kaikkeen, kokoajan on joku asia tekemättä ja silti tallilla kuluu mahdottomasti aikaa, osittain ihan siksi, että jään kokoajan suustani kiinni kaikkien kanssa. Pitäisi kerätä uusia havuja tarhaan, pitäisi siivota tarhaa useammin, pitäisi vaihtaa ulkona oleva vesi useammin, pitäisi sitä sun tätä. Ja pitäisi se hevonenkin liikuttaa mahdollisimman monipuolisesti tietty. Meidän vähäisistä maastoistakin osa on myllätty metsäkoneilla liejuksi, eikä sinne näiden sateiden aikaan taida olla mitään asiaa. On tässä tullut vähän mietittyä..

Onneksi tämä loputon pimeys alkaa pian taas väistyä ja päivät pikkuhiljaa pidentyä. Ehkä se kevät sieltä taas tulee kunhan joulusta selvitään.

(PS: Voi olla sattumaakin, mutta viikon verran Ripen karsinasta on tullut puolet vähemmän tavaraa mm. kusen muodossa, vaikka se juo aivan yhtäpaljon kun ennenkin.. Mielenkiintoista. Jatkan eläinkoetta.)


maanantai 7. joulukuuta 2015

Onni on oma hiekkatarha



Joku kyseli viimeisimmän postauksen kommeteissa, että miltä Ripen tarha näyttää tällähetkellä. Tässä ihan tuore kuva tältä aamulta, koko yön roimi vettä aivan kaatamalla. Kuivana se on pysynyt ja hyvässä kunnossa. Kakatkin on tarhasta helppo siivota, sillä sora menee juuri ja juuri talikosta läpi.
Mitä luksusta se onkaan, kun hevosella on aina puhtaat jalat, kun tuot sen tarhasta! 
 

(ja jos joku ihmettelee tekstin keskitystä, niin blogger ei suostu siirtämään sitä sivun vasempaan laitaan)

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Lenkillä nurin ja eläinkokeen aloitus


En ole kerennyt blogin pariin ollenkaan ja nytkin kirjoittelen tätä hoitokoiran kodissa tabletilla. 

Ripelle kuuluu ihan hyvää. Yskä on laantunut ja hengitys helpottunut. Ponilla on varmaan jonkin sortin syysmasennus. Se on ollut vähän alamaissa ja olen ollut vähän huolissani. Yllättäen liikunnan lisääntyminen on piristänyt kummasti. Ehkä sitäkin on ärsyttänyt jatkuva jarruttelu ja hissuttelu.

Eilen käytiin maastossa ensimmäineniin reippaampi ravilenkki. Rippe oli innoissaan ja suorastaan liiteli eteenpäin. Yhdessä kohtaa se kompastui pieneen puroon tiessä, mutta korjasi hyvin ja ravasi senjälkeen normaalisti. Sitten se vaan tippui polvilleen ja kuulemma näytti siltä, kun se olisi jatkanut ravia polvillaan. Siinä meni useampi metri ja olin jo varma, että Rippe kaatuu. Kyllä sen sitten onnistui nousta ylös ja oltiin kaikki ihan yhtä ihmeissään.
Toiseen polveen tuli ruhjevamma ja haava, mutta muuten selvittiin lähinnä säikähdyksellä toivottavasti. Oma niska illalla vähän kiusasi.

Jatkettiin vielä ravia ja ihan puhtaasti Rippe ainakin ravasi. Tallilla putsasin haavan ja kylmäsin jalat. 





Illalla kylmäsin jalat uudelleen ja käärin ponin W-healing rugiin ja pintelöin etuset BOT-patjoilla. Mulla sattui olemaan aamutalli tänään, joten pääsin näkemään ponin heti aamusta. Hyvin se karsinasta ulos kömpi ja kylmäsin vielä jalan. Onhan siinä polvessa vähän turvotusta, mutta poni ei vaikuttanut ontuvan sitä.

Asiasta kukkaruukkuun, veronpalautusten kunniaksi ajattelin suorittaa pienen eläinkokeen. Agrimarketista heräteostoksena mukaan tarttui niitä niin vihattuja ja rakastettuja chiansiemeniä. Hahaa! Oma fiilis niistä on, että taitaa olla vähän turhan hypetetty tuote. 
Taavi niitä aikanaan mahaansa söi. Se oli silloin ennen chian kultakautta. Hiekanpostoon minä niitä silloin ostin. Taavi kipeytyi niistä alkuun vaan lisää, sitten tilanne palasi ennalleen, eikä niistä mitään mainittavaa hyötyä ollut. Ei vakuuttanut siis. Taavi ei kuitenkaan ollut ihan paras koekaniini, koska sen ongelmat olivat niin vaikeita.






Rippe kokeilee nyt yhden kaksi kiloa ja kerron sitten, että onko ne nyt niin superruokaa, kun väitetään. Minähän odotan rasvan sulavan sen metaboliakohdista, mielen virkistyvän, kavioiden ja karvan parantuvan jne. mitä kaikkea ne hyt lupaavat. ;) Suhtaudun hieman skeptisesti, vaikka tietysti avoimin mielin.



sunnuntai 29. marraskuuta 2015

tekohengitystä


Tähän se on taas mennyt. Ponilla on kylmäyssuojaa, keraamista loimea, höyryhengitystä.. Mutta eikös tämä ole sitä normaalia hevosenomistajan arkea? Olisihan se nyt ihan liioiteltua jos voisi vain käydä ratsastamassa ilman huolta. ;) Saati, että olisi itselle aikaa. Mitä se on?

Yskä on ponilta kokonaan kadonnut, samoin kirkkaan liman tulo on loppunut (sitä tuli kaksi päivää yrttien aloittamisen jälkeen), mutta ei hengitys edelleenkään priimaa ole. Sieraimet ovat turhan helposti levällään ja hengittäminen näyttää varsinkin ennen liikuntaa vähän raskaalta. Eilen sitten aloin ensiavuksi antaa höyryhengitystä, sehän on tunnetusti hyvä keino saada lima liikkeelle ja röörejä auki. 

Rippe oli alkuun höyryhengityksestä sitä mieltä, että aion vähintäänkin tappaa sen. Mutta äkkiä se antautui kohtaloonsa ja hengitteli kiltisti omistajan tekemiä yrttihöyryjä. Ja ehkä siitä on ollut apuakin, poni vaikutti tänään paremmalta, kun eilen.
Jos ei ala olo helpottua alkuviikosta, niin soittelen tohtorille. Toistaiseksi tilanne on kuitenkin ihan hallinnassa ja Ripen olo on aina helpompi lenkin jälkeen. Rasitus ei ainakaan pahenna oireita, eikä poni hengästy mitenkään normaalia enempää tai pumppaa. Parasta olisi, että pääsisi kerran heittämään oikein kunnon lenkin, että saisi limat sitten liikkeelle, mutta toipilaisuus estää sen.




Eilen ohjasajoin Ripen maneesissa ja se tuntui pientä vetämättömyyttä lukuunottamatta tosi kivalle. Se oli yritteliäs ja ravasi varsinkin vasempaan todella kivasti. Oikea onkin sitten melkoinen murheenkryyni. Sairasloma on tehnyt sen, että vinous on palannut. Tunnustelin sitä viimeksi autotien laitaa kävellessä, että persus on taas siirtynyt oikealle. Se taas ympyrällä tarkoittaa sitä, että etupää osoittaa vasemmalle eli oikeassa kierroksessa ulospäin.

Kierros on selvästi ponille todella hankala. Lopulta laitoin sisäohjan silarenkaasta kuolaimen kautta käteen, jolloin sain vähän vipuvaikutusta. Senjälkeen minun ei tarvinnut, kun pitää ulko-ohjalla ponia pystymmässä ja pää hakeutui sitten lähes automaattisesti asettumaan sisään. Kunnollisesti ja rehellisestä myötäyksestä sai palkaksi kävellä. Tuntui toimivan ja Rippe yritti aina vain enemmän tehdä oikein. Ravi on hidasta, mutta olkoon; tärkeintä on, että asetus menisi läpi.
Lopuksi tehtiin vielä vähän jyrkkiä ristiaskelia siihen vaikeampaan suuntaan, lopetettiin hyvin menneeseen suoritukseen ennenkun poni kyllästyy.

Tänään käytiin sitten vastapainoksi ratsain maastossa kiipeilemässä ja otettiin ihan lyhyt pätkä raviakin. Se oli todella lyhyt, sillä mukana ollut hevonen riehaantui, pukitti, ryntäsi Ripen häntään ja sitten Rippe potkaisi. Onneksi ei sattunut mitään ja potku osui ratsastajaa turvakengän kärkeen! Senjälkeen otettiin vielä ihan lyhyt pätkä onnistuneesti ja loppulenkki käveltiin ihan suosiolla. Ravia otin vain kuullostellaksi, että yskiikö Rippe. Ei yskinyt.
Ripelle tuli lenkillä hikikin. Ei sinällään ihme, kun ei se ole mitään kummoista päässyt pitkiin aikoihin tekemään. Ja tuolle karvalle on ilmakin aika lämmin.

Kohta lähden vielä tekemään iltatallin ja samalla katsomaan, että miten se poniini siellä oikein hengittelee.

Sitä kuvahaastetta en sitten näköjään kerennyt tekemään tänäkään viikonloppuna. Miten se aika onkin niin kortilla?


sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Pappahevosen tanssiesitys autotiellä ja yleistä kuulumisten kirjoittelua (mm. taas sädemätää)

Voidaanko mennä jo?

Täällä on lunta! Ei paljoa, mutta kyllä se kummasti valoisuutta lisäsi. Tilsojen muodostuminen kavionpohjiin tosin tuo vähän harmaita hiuksia. Rippe on liikkunut ihan joka päivä kävellen edes sen 20min. Olen pyrkinyt pitämään liikunnan monipuolisena ja parina päivänä on ihan vähän ravattukin.

Ihan selvästi olisi nyt tarvetta päästä ottamaan vähän vauhtia. Tuntuu olevan hengitystiet aikalailla tukossa kostean syksyn ja liikkumattomuuden jäljiltä. Pienenkin ravipätkän jälkeen Rippe yskähtää ja muutenkin hengitys on kuulostanut raskaalle liikkeessä.
Kävin hakemassa sille vähän yskään vaikuttavia yrttejä kaupasta ja koetetaan niitä. Juotin niitä vellin joukossa ja lisäsin myös iltaruokaan öljylorauksen kera, tuoksui aivan sairaan ihanalle! Ja ilmeisesti maistuu myös. :) Lisäksi otan nyt ravin pikkuhiljaa jo mukaan liikuntaan, jotta lima pääsisi liikkeelle.

Ja kai sitä kohta uskaltaisi kiivetä selkään ja lähteä maastoon. Olen ikävöinyt kovasti Ripen kyytiin.


Traktori on juuri kadonnut näköpiiristä ja olemus on muuttunut jo rennommaksi.


Yksi päivä käytiin kävelyllä. Mentiin mastonmäki ylös, metsän läpi voimalaitoksentielle ja sieltä oli tarkoitus tulla autotien vartta takaisin kotiin. En tiedä miten hyvä tuuri vaaditaan, että sillä 500m pätkällä kohdataan kasa henkilöautoja, traktori ja bussi.. Jokatapauksessa lopputulema oli se, että Rippe-pappa pysäytti tanssillaan koko Niskalantien liikenteen. Heh. Olisi naurattanut jos ei olisi hävettänyt.

Voi hyvä ihme sentään sitä lenkkiä. Kaikki meni ihan hyvin aluksi, vaikka Rippe olikin aika virkeä. Sitten vastaan tuli bussi. Kohdalla hieman puhistiin ja pompattiin, mutta selvittiin. Katsoin taakseni ja totesin, että traktorihan se sieltä lähestyy. Aloin tehdä nopeita ratkaisuja ja päädyin ravauttamaan Ripen pihatien risteykseen. Bussin kohtaamisesta riemastuneena se ampaisikin vierelläni laukalle, mutta siirtyi heti käskystä raville. Ravaaminen sujui siihen asti hyvin, kunnes traktroin ohittaneet henkilöautot sujahtivat ohitsemme. Rippe pyörähti kerran ympäri, näki traktorin ja sen kuppi meni täysin nurin. Se alkoi juosta ympärilläni sieraimet levällään.

Totesin, etten enää kerkeä pihatielle ennen traktoria, eikä poni pysy käsissäkään jos koettaisin juosta. Otin käyttöön suunnitelma B:n; poni niin pitkälle ojanpientareelle, että se voi tanssia turvallisesti siellä. Ihana traktorikuski tajusi tukalan tilanteen ja pysäytti! Toisesta suunnasta tullut henkiläautokin pysähtyi ja antoi meille tietä. Siinä sitten talutin häntä tötteröllä tanssahtelevan ponivanhukseni pihatielle. Siihen asti roikuin sen naruissa aivan rystyset valkoisina ja toivoin, ettei mikään remmi petä. Pihatielle päästessa uskalsin huokaista helpotuksesta ja vilkuttaa kuskeille. Rippe tanssi ripaskaa, kunnes traktori katosi näköpiiristä. Sitten se huokaisi syvään ja muuttui taas lauhkeaksi lampaaksi. Ihan käsittämätöntä.


Kiipeilemässä mastonmäessä

Ripen maha tuntui jo rauhoittuneen tässä välissä, mutta tänään se taas vähän kuraili ja oli selkeästi vähän haluton liikkumaan, sekä hiukan hapan. Maha myös möyrysi kovasti, mikä ei ole normaalia. On tietysti paljon mahdollista, että se on taas juonut kuralätäköstä.. Ja minä kannan sille joka päivä vettä tarhaan, ettei tarvitsisi likavettä kitusiinsa imeä. Täytyy varmaan antaa kuitenkin sille pylliumia kuuri jossakin välissä.

Märkä syksy on saanut taas sädemädän aktivoitumaan, se sama jalka haisee taas ja aristihan se myös kaviokoukulle. :( Vesiboksi olisi näillä keleillä todellä kätevä.. Tallin käytävällä vesimpärin kanssa peseminen on hiukan työlästä. Ulkona ei voi pestä, koska jokapaikassa on pelkkää kuraa.

Nyt olen parina päivänä putsannut säteen kunnolla ja kaivanut sen auki. Pesun jälkeen levitän siihen kunnon kerroksen Reducineä. Tänään ei enää tullut aristusta kaviokoukulle, joten ehkä sekin taas siitä.


maanantai 16. marraskuuta 2015

Tänään annan minulla olla ikävä

"annan ajatusteni 
tuudittautua muistoihin sinusta
-enkä pyyhi kyyneleitä
kasvoiltani"





Vuosi ilman Taavia.
Välillä minusta tuntuu, että Taavi oli vain ohikiitävä hetki elämässäni, uni, jota ei koskaan oikeasti eletty. Se ei tunnu todelliselta ollenkaan ja sen kanssa vietetyt vuodet tuntuvat jotenkin kaukaisilta. Toisaalta, en ole halunnut edes muistaa. Olen sysännyt ajatukset siitä kauas ja välttänyt miettimästä niitä. En ole uskaltanut, koska se tekee edelleen melko kipeää. Sinä iltana, vuosi sitten, minä menetin parhaan ystäväni. Matkalla ampumapaikalle minä kävelin elämäni raskaimmat metrit. Sinä iltana sieluani raastoi valtava tuska.

Maailmassa tulee vastaan monta kivaa hevosta, monta mukavaa ja mieleenpainuvaa. Mutta tulee vain yksi Taavi. Se hevonen, joka kääntää kaiken päälaelleen, opettaa paljon ja vie lähtiessään vielä enemmän. Se hevonen tulee elämäämme tarkoituksella. Juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsemme.
Sellaiseen hevoseen törmää vain kerran. Ja senjälkeen mikään ei koskaan ole enää entisellään.
Minä näin unta Taavista jo ennenkuin se tuli elämääni. Kuvan nähdessäni tiesin, että tässä on minun hevoseni. Mutta en tiennyt millainen matka minua odotti.

Minä opin Taavin myötä ajattelemaan asioita hevosen kannalta. Opin, että kehu on aina moitetta parempi. Ja sen, että yleensä epäonnistumisen kohdalla kannattaa vilkaista peiliin. Sen jälkeen pitää etsiä uusi tapa toimia. Oivalsin, että kaikki epäonnistuvat joskus ja tekevät virheitä. Vain sillä on väliä, oppiiko virheistään. Hevonen antaa usein anteeksi.

Opin, ettei kaikki hevoset ole samanlaisia ja joskus joutuu käyttämään hassujakin keinoja asioiden ratkaisemiseksi. Opin, ettei vihainen hevonen testaile. Sillä on syynsä käytökseen ja valitettavan usein sen takana on kipu.
Taavi on purrut minua, jyrännyt ylitseni, karannut käsistäni ja murtanut sormeni. Se on nolannut minut monta kertaa ja pistänyt minut itkemään silkasta häpeästä. Ja minä todella ansaitsin sen kaiken.

Jouduin mukautumaan Taavin rauhalliseen elämäntahtiin väkisin ja se teki minulle todella hyvää. Opin laskemaan kymmeneen, joskus sataankin. Opin katsomaan lenkin varrella maisemia. Opin olemaan kiirehtimättä kokoajan ja elämään enemmän tässä hetkessä. Nauttimaan pienistä hyvistä asioista.

Ainut asia, jonka haluaisin vielä oppia on, että osaisin antaa itselleni rauhan lopettamispäätöksen kanssa. Vaikka tiedän, että tein oikein. En olisi vielä halunnut päästää Taavia lähtemään. Rakkaus Taavia kohtaan ei katoa koskaan.

Kiitos Taavi kaikesta, mitä annoit. Minun kaunis sinisilmä-enkelini.



Oispa kaikki hyvin siellä
Ja sulla hyvät oltavat
Kun me nähdään sillä tiellä
Toivon että tunnistat


sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Ponin huoltoa, ohjasajotehtäviä ja mahahuolia

Ponia on huollettu loppuviikosta urakalla. Nyt taas kelpaa päästellä ja alkaa kunnonkohotukseen.

Torstaina aamulla Noora kävi kranioimassa Ripen läpi. Etupää oli jumissa, samoin kavionivelet. Myös selästä löytyi jäykkyyttä ja lantiokin taisi olla hieman vinossa. Ei kuitenkaan mitään kauhean hälyyttävää. Iltapäivällä eläinlääkäri kävi tallilla ja kurkkasi samalla Ripen hampaat. Itse en päässyt paikalle työvuorojen takia, mutta onneksi ihana tallikaveri hoiti Ripenkin.
Ripeltä löytyi joitain pieniä piikkejä, ei mitään dramaattista. Voivat kuulemma olla seurausta siitä, ettei Rippeä ole varmasti pitkiin aikoihin raspattu ennen viimekevättä. Ell suositteli tarkistamaan suun tilanteen puolen vuoden kuluttua. 


Rippe-parka oli mennyt rauhoitteesta kovaan känniin, eikä meinannut selviytyä hoitotilasta omaan karsinaan. illalla kävin katsomassa sitä ja se oli myös hikoillut voimakkaasti. Eikä ollut edes saanut isoa annosta. Annoin sille ämpärillisen lämmintä lesevettä, että suolisto ainakin toimisi.




Olisi kiva jos ponimittaisille 145-loimia käyttäville olisi omat loimet.. Sellaisella lyhyellä helmalla.


Olen nyt joka päivä kävelyttänyt Rippeä 20-30min reippaalla tahdilla. On tehnyt itsellekin hyvää ja onneksi Rippe on melko kiitollinen taluteltava - tulee reippaasti mukana. Kranion jäljiltä etupään liike muuttui selkeästi paremmaksi ja jäykkyys katosi!
Tänään laitoinkin pitkästä aikaa sille ohjasajovermeet kyytiin ja marssittiin maneesiin.

Alkuun tein avoja pitkillä sivuilla ja päädyissä ympyrät, joissa koetin saada takapään astumaan vähän ristiin ajoittain. Onnistui melko hyvin, mutta jonkinverran Rippe vastusteli kättä; kiskoi päätään ja pysähteli. En heti tajunnut mistä se johtuu.

Peiliinhän se oli katsottava - käsi oli liian kova ja kuollut. Pidätin liikaa ja jäin vetämään. Aloin liikutella sormia jatkuvasti (se auttaa rentouttamaan käden) ja pään kiskominen loppui siihen! Myös avot alkoivat sujua ilman vastustelua.





Tein pitkällä sivulla Ripen kanssa tehtävää, joka osoittautui todella hyväksi ja tehokkaaksi. Pyysin avoa pitkällä sivulla, viimeisen kirjaimen kohdalla käännyttiin voltille edelleen ajatuksella se avomainen taivutus, puolikkaanv oltin jälkeen palattiin väistöä uralle, siitä avoa toiseen suuntaan ja sama kuvio.

Rippe teki tehtävää todella keskittyneesti, tehtiin noin kolme kertaa putkeen koko kierros. Sitten annoin levätä, koska tehtävä oli selkeästi vaikea. Välissä ei tule lepojaksoja, vaan joutuu kokoajan keskittymään.

Lopuksi vielä vähän aikaa hidasteltiin kirjainten kohdalla käyntiä ja otettiin pysähdys, joissa hain vielä painon takajaloille. Sitten muutama kierros reipasta käyntiä vapain ohjin loppuun.

Tuntui todella kivalle taas näperrellä ja puuhata jotain. Ei sen aina tarvitse olla vauhdikasta, yllättävän paljon saa kulumaan aikaa ihan vaan käynnissä näpräämiseen.

Pieni huoli Ripen mahan kunnosta on alkanut taas kalvaa. Sen maha rauhoittui heti kotiinpalattuamme, mutta nyt muovissa ollut heinä loppui ja Rippekin siirtyi syömään kokonaan kuivaa. Ja eilen vastassa oli kurapaskahäntäinen poni. Ääk! Totutus on tehty varoen ja pikkuhiljaa, sokeria ei pitäisi olla enempää, kun vanhassakaan heinässä, hygieeninen laatu aistimääräisesti erittäin hyvä. Mikää muu ei ole ruokinassa nyt muuttunut. Mutta perse kuraantuu ja kasat löystyvät, myös kikkareiden laatu on hajoavaa ja kuituista.
Rippe ei pääse nyt käsiksi edes mihinkään savimaahan tai kuralätäköihin, koska se on omassa soratarhassaan.

Kun mietin asioita taaksepäin, en itse keksi, kun yhden selityksen tälle kurailulle. Heinä ei sula kunnolla eli sitä ei varmaan myöskään pureskella riittävästi. Se muoviin pakattu esikuivattu oli paljon pehmeämpää ja siten helpommin pureskeltavissa. Ja kevät-kesällä kurailuongelma päättyi, kun Rippe siirtyi tarhaamaan yksin kesäksi. Samalla se siirtyi kokopäiväiseen verkkoruokintaan, se nyppi heinänsä lähes korsi kerrallaan ja pureskeli paremmin.

Nyt sitten koetan miettiä, että mitä tehtäisiin. Ainakin nyt ensiavuksi haen huomenna kaupasta jotain suoliston bakteerikantaa tasapainottavaa valmistetta, maitohappobakteeria tai hiivaa.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Loma on lusittu



Eilen menin aamulla käpälöimään ponin jalkoja ja kaviot oli lämpimät, sitten olin jo löytävinäni pulssinkin ja paniikkihin siinä iski. Kylmä hiki pukkasi otsalle. Siitäkin huolimatta, että onhan ne aina olleet välillä lämpimät ja pulssitkin niissä voi haaleasti tuntua. Tiedänhän minä. Ja poni liikkuikin ihan normaalisti.

Oli pakko lähteä töihin ja käskin ystäväni päivällä vilkaista, että poni on paino kaikilla neljällä jalalla yhtä paljon. Sain raportin, että kaikki oikein hyvin. Silti piti vielä illalla mennä katsomaan. Tiedän, etten voi nukkua jos en käy katsomassa. No eihän niissä jaloissa mitään ollut. Lämmötkin liikkeessä laskivat, eikä pulsseja tuntunut. Hohhoi. Josko lopettaisi sen jalkojen kyttäämisen ja keskittyisi vaan olennaiseen.

Jokatapauksessa oman mieleni rauhoittamiseksi aloitin 20minuutin kävelylenkit jo nyt. Perjantaina tulee kuukausi täyteen, mutta koska vointi on jo hyvä, niin tuskin siinä muutamalla päivällä on paljon väliä.
Reipas 20-30 minuutin kävely pitää insuliinin paremmin kurissa sekä edistää aineenvaihduntaa ja näin edesauttaa hevosen terveenä pysymistä. Toki kun toipuminen etenee, niin päästään sitten kunnon lenkeille ja ottamaan se hikikin pintaan.

Tänään minä niitä jalkoja taas käpäilin (vaikka koetan lopettaa), lämpimät on kaviot, mutta pulsseja en löytänyt edes lenkin jälkeen. Poni liikkui mielellään ja hyvin kokoajan. Kylmäsin vielä varmuudeksi lenkin jälkeen.

En tiedä, kumpi oli enemmän innoissaan lenkille lähdössä. Rippe korvat hörössä hapuili suitsia suuhunsa ja oli kovasti menossa. :) Täältä sitä taas noustaan!

Huomenna Ripellä on kraniohoito ja iltapäivällä eläinlääkäri kurkkaa sen suuhun ihan vaan rutiinimielessä, kun oli tulossa tallille yhtä toista hevosta raspaamaan. En itse pääse paikalle, mutta onneksi tallikaveri on luvannut hoitaa.
Rokotusohjelma meiltä jäi kesken, koska nyt ei voi rokottaa. Myös madotusta suosittelevat siirtämään tuonnemmaksi, joten jätetään sekin nyt välistä. En halua ottaa turhia riskejä.

lauantai 7. marraskuuta 2015

Loimen etuosan lisäpala

Ostin Ripelle kesällä Thermo Masterin sadeloimen, se on kokoa 135 ja osoittautui Ripelle vähän naftiksi. Sitten keksin, että minulla on jossain varastossa Taaville ostamani loimen etuosan levennin. Se löytyi käyttämättömänä paketissaan ja osoittaitui käytössä erittäin hyväksi! 




Erittäin helppokäyttöinen ja tekee loimesta moneltakin kantilta istuvamman. Lisätila edessä toi loimelle sopivasti pituutta taakse. Samalla etuosaan tuli lisää liikkumatilaa. Loimi roikkuu edestä melko löysällä, eikä se koko päivän aikana valu taaksepäin, Ripellä on siis koko päivän lavoilla tarpeeksi tilaa. Tässä loimessa pala olisi saanut olla jopa aavistuksen lyhyempi.

Ihan paras lisäplussa tuossa palassa on se, että se antaa syödessä lisää tilaa. Pala taipuu alas kaulan kohdalta, eikä kurista tippaakaan! 




Toinen vinkki myös loimien istuvuuden säätöön olisi tarjoilla. Edestä vähän leveää loimea on helppo kaventaa pienillä taitoksilla. Tein juuri äskettäin kahteen loimeen taitokset, koska ne roikkuivat edestä liian isoina, eivätkä siksi istuneet minusta tarpeeksi hyvin. Toinen oli hiukan iso villaloimi, jonka sain kaupanpäälle satulaostoksien yhteydessä ja toinen oli Ripen ohut tallitoppa. Tallitopan kanssa taitteet nostivat lapalaskoksen ylemmäs ja oikeaan kohtaan, jolloin loimi istui hevosen päälle paljon paremmin. Harmi, ettei siitä ole kuvaa.
Lisätaitoksen ansiosta loimeen tulee lapojen kohdalle myös vähän lisää tilaa.


Tässä näkyy villaloimeen tekemäni taitos, loimi ryhdistyi ja pysyi paikallaan hyvin.

torstai 5. marraskuuta 2015

Vähän kuulumisia ja liikutussuunnitelmia





Meille kuuluu oikein hyvää. Rippe on edelleen sairaslomalla. Vielä viikko pitäisi malttaa ja sitten päästäisiin varovasti aloittamaan työnteko. Ollaan nyt tehty käytävällä selkälihasjumppaa ja lisäksi pari kertaa ollaan kentällä laiteltu jalkoja ristiin paikoillaan sekä haettu painoa takaosalle peruutustehtävillä. Muuten liikunta on ollut aamulla tarhaan ja illalla talliin.

Liikutuksen otan varmuuden vuoksi erittäin varman päälle, koska eihän meillä ole mihinkään kiire. Enimmäiset pari viikkoa vain kävellään, ajattelin lähinnä ohjasajaen jumpata ja käydä kiipeilemässä, ratsastuksen jätän alkuvaiheessa vähemmäle. Lisäksi olisi tarkoitus kokeilla, että suostuisiko Rippe vetämään rengasta perässään, se olisi oivallista jumppaa ja tosi hyvää vaihtelua arkeen. 

Kahden viikon jälkeen otetaan ohjasajaen mukaan myös ravia. Kuukauden kuluttua sitten enemmän ravailua myös selästä käsin ja alan muutenkin lisäämään ratsastuksen määrää. Laukka jätetään suosiolla vasta kolmannelle kuulle.

Vaikka kavioissa ei kuvissa näkynytkään muutoksia, tulehdus on kuitenkin tehnyt tuhojaan lamellikerroksessa. Liian nopea liikutuksen lisääminen saattaa aiheuttaa lisää vauriota ja ennestään tulehduksen heikentämissä lamelleissa, jolloin kavioluu voisi kääntyä "jälkijunassa". Eikä meillä ole kiire mihinkään. Jos nyt tehdään asiat kunnolla, meillä on aikaa kyllä laukata ja rellestää myöhemminkin.

Viimeperjantaina meillä kävi kengittäjä, Rippe sai hokit alleen. Muuten se laitettiin ihan tavalliseen kenkään kuvien mukaan, varvata lyhennettiin vähän. Kavioiden tilanne alkaa nyt olla tosi kiva. Ne alkavat löytää muotonsa ja muistuttaa kaviota. Myös kengitysväli (6vkoa) alkaa riittämään, ettei kavio ole jo neljän viikon jälkeen yli kengästä.
Kengityksen jälkeen hysteerisenä lääpin jalkoja, koska kengitys voi kuulemma joskus aiheuttaa takapakkia. Rippe ei onneksi reagoinut siihen mitenkään.

Ensiviikolla Noora tulee kranioimaan Ripen läpi. Se sattuu hyvään saumaan ennen liikutuksen alkua. 






Ruokintakin on tuottanut vähän päänvaivaa. Tallin uusi heinä kyllä sopii Ripelle, vaikka siinä onkin nykyistä heinää korkeammat sokerit. Edellinen heinä oli kuitenkin märempää ja uusi taas kuivempaa, niin lopputulos sokerien suhteen on ihan sama. Siinä voidaan siis huokaista helpotuksesta. Rippe ei onneksi ole ollut missään vaiheessa sokerille kamalan yliherkkä, kunhan heinä on rajoitettua ja sitä pääsee liikuttamaan.
Nyt on pikkuhiljaa aloitettu vaihtamaan uuteen heinään.

Heinän matala valkuainen tosin aiheuttaa pientä päänvaivaa, koska Rippe helposti näyttää hoikistuvan ja tiputtavan lihaksiaan. Nythän se on syönyt 0,4dl Krafftin Pluss Proteinia keväästä asti. Silloin laskin, että se riittää täyttämään puuttuvan valkuaisen. Se on sopinut sille ja maistunut ihan hyvin. Lisäksi nappulan suuri koko mahdollistaa sen käyttämisen myös makupaloina. Kätevää!
Nyt kävin hakemassa sille Agrimarketista Racing Proteinia, koska se oli Hevosenomistaja-lehdessä alennuksessa tässä kuussa. Pitoisuudethan noissa ovat kutakuinkin samat.

Sitä pitäisi kuitenkin syöttää nykyisen heinän rinnalla huomattavasti enemmän, mutta en oikein uskaltaisi ruokkia valtavalla ruokamäärällä tässä vaiheessa. Ja haluaisin myös pitää ruoka-annoksen kuivana, siksi esim. soija ei käy (eikä siinäkään syöttömäärä kovin pieneksi jäisi, koska se on niin kevyttä tavaraa). Päädyinkin lopulta siihen, että annan tätä jonkin verran alle laskennallisen tarpeen ja katselen, miltä tilanne näyttää. Akuutimpi tarve proteiinille on tottakai vasta sitten, kun pääsee liikuttamaan kunnolla. Eikä liiallinen valkuainenkaan ole hyväksi tällaiselle riskipotilaalle.

Kivennäisenä Rippe syö Makanan Mineralia ja lisäksi annan sille itse päivällä 1,5dl pellavaa (jossa on seassa myös lesettä ja riisileseitä sekä yrttejä, ts. "kotikutoinen mash"), johon sekoitan jauheet (kurkuma-inkivääri-MSM ja C-vitamiini), mitkä ei kuivan ruuan seassa mene alas.
Yhdessä vaiheessa Rippe lopetti syömästä lesepuuroaan ja alkuun se suhtautui samoin myös uuteen mashpuuroonsa. Luulen, että se yhdisti sen kipulääkkeeseen, joka piilotettiin aina siihen puuroon. Nyt se taas maistuu hyvin. :)


sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Liebster-haaste

Minä sain Liebster-palkinnon ja -haasteen Takaisin Lähtöruutuun -blogista. Kiitos siitä! vastauksien kyhääminen on tämän kaiken hässäkän keskellä vähän viivästynyt. Enkä vieläkään saanut tarpeeksi aikaa kasaan, että olisin kerennyt kyhäämään omat kysymykset. Meni tosi kauan taas, kun tappelin kuvien taustavärin ja muotoilun kanssa.

 





Lähtöruutuun blogista kopsasin tämän tekstin: 

"Liebster award eli Liebster-palkintohan on kansainvälinen. Sen tarkoitus on nostaa esiin pieniä tai uusia blogeja sekä toivottaa näitä bloggareita tervetulleeksi blogimaailmaan."

Ohjeet:

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.   
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen. 
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.   
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimitetyille


KYSYMYKSET:

1. Mikä on hevoselämässäsi juuri nyt hyvin? Mikä voisi olla paremmin?
Minulla on kiva poni, josta olen haaveillut kauan. Se selvisi kaviokuume-episodistaan näillä näkymin loistavasti ja meillä on toivottavasti pitkä terve jakso edessä. Tokihan kaikki olisi vielä paremmin jos poni ei olisi alunperinkään sairastunut. On tylsää, kun Rippe on saikulla.

Haluaisin toisaalta pystyä tarjoamaan sille myös paremmat ja lajityypillisemmät olot, mutta se on melko mahdotonta moneltakin kantilta. Rippe ei mm. voi olla luonnonpohjaisissa tarhoissa, joissa kasvaa ruohoa. Se joutuu myös helposti muiden kiusaamaksi ja stressaa kavereista ilmeisen helposti.
 


2. Jos raha, aika tai mikään muu ei rajoittaisi harrastamistasi, miten harrastaisit?
- Muuttaisin maalle, rakentaisin pihaan toimivan aktiivipihaton, hyväpohjaisen hölkkäradan ja kai sinne voisi maneesinkin rakentaa huonoille keleille jos sitä rahaa olisi. Pihaton lisäksi  muutama karsina solariumilla kuivatteluun ja sairasteluun. Hevoset sasivat elää mahdollisimman luonnonmukaisesti hyvillä pohjilla, mutta myös ihmisille tilat olisivat mukavat käyttää. Kilpailla en tahtoisi, mutta lännenratsastukseen haluaisin tutustua tarkemmin jos olisi mahdollisuus rahallisesti ja ajallisesti panostaa enemmän.

3. Miksi juuri hevoset?
- No siinä on kysymys, jota pyörittelen mielessäni tasaisin väliajoin. Hevonen on kiehtova eläin ja mitä enemmän olen tutustunut niihin ja niiden ajatusmaailmaan, sitä kiehtovammaksi ne käyvät. Minusta on mielenkiintoista tutkia, miten positiivisella vahvisteella niin ison eläimen voi saada toimimaan.  Hevonen on todella oppivainen ja älykäs eläin.




4. Jos ottaisit hevosellesi vuokraajan tai hoitajan, mitkä olisivat tärkeimmät valintakriteerit?
- Ihmisen pitäisi olla ehdottoman luotettava. Hänen pitäisi ymmärtää ja omaksua samanlainen ajatusmaailma kanssani, mitä tulee hevosen käsittelyyn ja ratsastukseen. Lisäksi haluaisin, että hän olisi myös yhtä tarkka hevosen hyvinvoinnista ja siinä tapahtuvista muutoksista. Siksi minulla ei ole vuokraajaa.

5. Millainen on mielestäsi hyvä hevosblogi?
- Semmoinen maanläheinen, hevoslähtökohtainen ja pohdiskeleva. En oikeastaan lue kilpablogeja, koska sellainen ei minua kiinnosta.

6. Millaista blogia itse haluat kirjoittaa? Onko blogisi sellainen?
- Päiväkirjaa itselle, melko rehelliseen sävyyn kerrata miten homma meni noin niinku omasta mielestä. Paikka, jossa voi purkaa ajatuksia, murheita sekä onnistumisia ja mielellään jakaa niitä muiden kanssaihmisten kanssa.
Osaksi kirjoitan tällaista blogia, mutta valitettavasti olen nykyään paljon varovaisempi siinä, mitää blogiini kirjoitan. Ripen sairastuttua kupla on vähän ikäänkuin puhkaistu, joten saa nähdä uskaltaisiko sitä olla vähän avoimempi jatkossa. 



 
7. Mitä hevosurheilun lajia et ole koskaan kokeillut? Miksi et ja kokeilisitko, jos tulisi tilaisuus?
- Vikellys. Se ei kyllä kiehdo minua millään tavalla, koska hevosen osa on siinä lähinnä esineellinen.

8. Mikä on ratsastuksessa mielestäsi vaikeinta ja miksi?
- Oman kehon hallinta. Aika paljon on siitä kiinni ja useimmiten erilaiset ongelmat ratkeavat omaa istuntaa korjaamalla. Vaikeaa on myös myöntää, että jos homma ei toimi, niin yleensä kannattaa katsoa peiliin.
Siksi en oikeastaan harrasta mitään kovin tavoitteellista. En itseni mielestä voi vaatia hevoselta suoruutta ja taipumista jos en kykene siihen itse lainkaan.. Kyllähän nuo tuppaavat sitten olemaan samaan suuntaan vinoja.

9. Minkä perusteella valitset tallipaikan ja mitkä ovat asioita, joista et suostu tinkimään?
- Tallipaikan valintaan vaikuttaa moni asia. Ja usein kaikkea ei voi saada, jostain joutuu aina tinkimään. Minulle tärkeää on, että talli sijaitsee melko lähellä kotia tai esimerkiksi työmatkan varrella. Hevosen kannalta pidän tärkeänä, että se saa ulkoilla koko päivän, se saa heinät vähintään neljä kertaa päivässä ja sillä on mahdollisuus olla kavereiden kanssa (jos sille löytyy sopiva kaveri). Plussaa on sitten hyvät maastot ja muuten hyvät liikutusmahdollisuudet ja lämmin vesi.

 

10. Jos saisit ratsastaa ihan millä tahansa hevosella maailmassa, minkä valitsisit ja miksi?
- Äkkiseltään en keksi mitään tiettyä hevosta. Minua ei kiehdo esim. mikään kouluratsu tmv. Mutta yleisesti olisi hauskaa kokeilla esim. shireä, koska haluaisin tietää miltä sellaisen askeleet tuntuvat selästä käsin.

11. Jos et harrastaisi hevosia, millä täyttäisit vapaa-aikasi?

- Kahvittelemalla kavereiden kanssa, hoitamalla muita eläimia, makaamalla sohvalla, tuhlaamalla rahani kaikkeen turhaan.. Vaikeaa se olisi ja oli, ei sitä oikein turhautumatta osaa olla.

torstai 29. lokakuuta 2015

Pienen hetken kaikki onkin täydellistä




Tiedättekö, että olen vieläkin aivan ällikällä lyöty siitä klinikkareissusta. Kun on taas kerran mielessään luopunut, luovuttanut, miettinyt kaiken valmiiksi. Miten tästä edetään, mihin ollaan valmiita ryhtymään. Voinko pitää pelkän seuraponin jos siitä ei ole enää mihinkään käyttöön, miten huonot uutiset kerrotaan eteenpäin.. Ja sitten palaa klinikalta ponin kanssa tulevaisuus edessä. Ei ollut edes sitä nivelrikkoa siinä polvessa. Siitä olin jo lähes varma.





Koska tiedossani oli, että Rippe on sairastanut ainakin yhden, ehkä useammankin kaviokuumeen ennen minua, olin melko varma muutoksista kavioluissa. En voi sanoin kuvailla, mitä mielessä liikkui, kun marssin katsomaan tietokoneelta niitä kaviokuvia. Olin menossa tuomiolle. Meinasin itkeä pelkästä helpotuksesta, kun omakin silmä näki heti, ettei kuvissa mitään mainittavaa rotaatiota ollut. Ja kun se polvikin oli puhdas.. Menin hiljaiseksi. 







Ihan ensimmäiseksi palkitsin itseni ja ostin hyllyssä roikkuneeseen koulusatulaan vyön ja huovan. Se tuli postissa heti senjälkeen, kun Rippe oli sairastanut. Kohtalon ivaa, ajattelin. Saan myydä sen samantien eteenpäin. Se vieläpä istui ponin selkään hyvin, satasella ostamani Hubertuksen koulusatula. Nyt sitä päästään myös luultavasti kokeilemaan.

Klinikkareissun jälkeen iski aivan armoton väsymys. Olin ilmeisesti jännittänyt totuudenpäivää enemmän, kun osasin ajatellakaan.

Näköjään, kun tarpeeksi yrittää, niin joskus onnistaa.