torstai 31. joulukuuta 2015

Siitä kesäisestä ryntään turvotuksesta...



Muistatteko Ripelle kesällä ilmestyneen turvotuksen ryntäisiin? Se ei sitten kuitenkaan ollut niin harmiton isku, kuten ell antoi ehkä ymmärtää. Ilmiselvästihän siinä on ollut repeämä ja nyt tilalla on silminnähtävä lommo arpikudoksen kera.. Huomasin sen tänään, kun valo osui karvattomaan ryntääseen sopivasti kulmasta. Että kyllä siitä varmaan kannattaa olla huolissaan jos hevosella on sellainen turvotus. Onneksi Rippe jokatapauksessa sai kipulääkettä ja lomaa meidän reissun takia. 


Joitakin askarrutti ponin lihavuuskunto, tässä nyt todistuaineistoa siitä, että ei ole kyseessä mikään aliruokittu laiheliini. :)

Ripen viereiseen karsinaan muutti ennestään tuttu hevonen aikaisemmalta tallilta, nimittäin Sisu. Rippe tosin ei vaivautunut edes haistamaan Sisua sisääntullessaan, se on kyllä kummallinen erakko. 

Eilen pyörittiin vielä kentällä hakemassa suoruutta, mutta tänään lähdettiin sitten maastoon tuulettamaan päätä. Ratapohja on pehmeä pakkasesta huolimatta ja siinä pääsee oikein hyvin liikuttamaan. Rippe ravasi korvat tötteröllä ja kyseli jatkuvasti laukan mahdollisuutta. Ja lopulta sitten päästeli laukassa aivan innoissaan pitkän pätkän. Loppumatka sitten taas käveltiin kotiin. Rippe jäikin sisään jo syömään, kun hevoset tulevat tänän aikaisemmin jokatapauksessa talliin. 


Lenkin jälkeen syödään puuro

Kateellinen Kassu-poni naapurissa. Hehe.
 

tiistai 29. joulukuuta 2015

Suoristelua pakkasella

Pieniä ajatuksia itselle muistiin:

Tänään Sannan blogikirjoituksen innoittamana raahasin Ripen villaviltin kanssa (kivikovalle) kentälle. Miten tyhmä sitä ihminen voikaan olla? Siitäkin huolimatta, että olin tietoinen, mitä piti tehdä ja miten, niin aloin nyplätä ja näplätä, taivuttaa, asettaa ja nillittää. Poni vastasi siihen kumisuulla ja kuikuilemalla tallille tullutta sora-autoa. Pinna kiristyy, alan vaatia kovemmin huomiota, johon hevonen vastaa viheltelmällä, eikä ainakaan tule kuulolle. Satulakin menee vinoon. Kunnes muijalla selässä välähtää, että mitä pitikään tehdä.

Piti suoristaa, hakea hevosta suoraksi ja hidastaa. En yhtään ymmärrä, mitä sille ajatukselle tapahtui, kun pääsin selkään ja aloin nyplätä. Ärsyttää, nolottaa, kiukuttaa, että meninkin taas sortumaan siihen nykimiseen. Pyysin Ripeltä sata kertaa anteeksi, että olin törppö.

Se siitä. Keskityin istumaan keskellä hevosta ja koetin ajatella sen reisieni väliin yhtä paljon. Ero oli alkuun suuri ja hevonen oli vasten ulkojalkaa, oma sisäreisi ja -jalka oli irti hevosesta, hevonen mutkalla ja haluton liikkumaan, satula vinossa ja kyydissä vaikea olla. Oli yllätys, että korjaukseksi riitti lähes pelkkä ajatus siitä, mihin haluan hevosta siirtää. Nostin oman ngelmakohdan eli lantion ylös, pikkasen pidätettä, vähän pohjetta, vatsalihaksilla ohjailua. Vähän aikaa siinä meni, tuli nykivää kävelyä, aaltoilevaa liikettä pois suoruudesta ja takaisin. Sitten kuolaimen mukeltamista ja rentoutuminen.
Satula suoristui, hevonen alkoi kävellä ja mulla oli hevosta yhtä paljon kummallakin jalalla ja ohjalla. Pätkittäin, mutta oli kuitenkin. Mentiin pari kertaa puomien yli, se olikin melko haastaavaa. Ripen oli selkeästi hankala säilyttää suoruutta puomeilla, mutta todella hyvin se tsemppasi ja malttoi miettiä ja kuunnella ohjeita. Lopetin siihen tältäerää.

Samalla taisin päästä ongelmien ytimeen; helpompi suunta onkin vaikeampi. Oikea kierros on näennäisesti helpompi, mutta todellisuudessa Rippe tuo siinä persusta liikaa sisälle (koska se on muutenkin sinne oikealle) ja pullauttaa ulkolavan ulos. Tässä vaiheessa se ranka menee vinoon ja satula keikahtaa mukana. Ja minä olen korjannut ongelmaa painalla sisäpohkeella kylkeä vielä enemmän ulos (tavallaan olen yrittäny siirtää hevosta satulan alle, heh..), kun olisikin pitänyt pyytää ulkokylkeä suoremmaksi ja hevosta enemmän molempien pohkeiden väliin. Huoh.

Mutta taas hetken tunsin sen hyvänolon tunteen, kun olimme hevosen kanssa samaa mieltä ja onnistuttiin. Miksi aina pitäää ruveta vääntämään, vaikka tiedän, ettei se tee meistä kumpaakaan onnelliseksi? Kai se on se sisäsyntyinen suorittamisen pakko, mikä kummittelee. Mikään pakko ei ole mitään. Tärkeintä on, että kaikilla on kivaa.

Tässä suoruuden hakemisessa riittääkin meille tekemistä siksi aikaa, kun kelit ovat koppurat (ja sen jälkeenkin). Välillä voidaan sitten käydä ratapohjan pehmeällä osuudella laukkaamassa. :)


Huomenna jatkamme harjoituksia.

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Uuden opettelua, nauttimista ja maastolaukkaa



Joulun vapaisiin on kuulunut nautiskelua Ripen seurassa, ihmettelyä uudessa tallissa, klippausta ja yleistää löhöilyä. Nyt ainakin tuntuu siltä, että päätös muutosta oli todellakin tarpeen. En ole ikävöinyt vanhasta tallista mitään ja Rippekin tuntuu viihtyneen ihan hyvin. Sen maha on pysynyt hyvänä, vaikka olen tehnyt pikkuhiljaa vaihtoa tallin esikuivattuun.
Tottakai kaikki uusi jännittää taas papparaista ja kaikille hevosille se huutelee kovasti. Mutta kun ruokapalvelu toimii, niin poni tuntuu olevan tyytyväinen. 




Itselle on ollut opettelemista uuden tallin tavoissa ja paikoissa. Ja suurin totuttelu on tietenkin ollut se täyshoito.. Hassulle tuntuu, että tallilta voi selvitä alle kahden tunnin kotiin ja energiaa sekä aikaa jää kaikkeen muuhunkin. Ensimmäisenä päivänä menin suoraan töistä tallille, ratsastin hevsen ja kotiintullessa oltiin miehen kanssa molemmat yhtä hämmentyneinä ovella "joko sie tulit?" "joo-o...". :D Huvittava tilanne.

Eikä minun ole edes tarvinnut huolehtia Ripen hyvinvoinnista pätkääkään, se on ollut niin pirteä ja hyväntuulinen, että olen huoletta jättänyt sen tallin vastuulle.

Ripelle on löytynyt maastoseuraakin, kun naapuritallissa asuu tutun suomenhevonen. Käytiinkin jo kunnon lenkillä aatonaattona ja Rippe sai ottaa yhden spurtin kunnon laukkaakin ekaa kertaa sairastumisen jälkeen. Voi, miten se nauttikaan! :)

Aattona en lähtenyt ratsastamaan ja joulupäivänä klipattiin. Tapaninpäivänä käytiin serkkuni kanssa nostalgiaratsastuksella; ollaan aikanaan heppasteltu yhdessä täällä tallilla poneja ajaen. Hän sai lainaan ihanan ja kiltin suokkiruunan ja siellä me maastossa heitettiin sellainen perusvauhtinen lenkki, pari pätkää hölkkää ja yksi laukkapätkä. Kivaa oli ja Ripessä virtaa riitti. Eikä tullut hiki. Kyllähän tuo klippaaminen ihan huomattavasti helpottaa omaakin hommaa, kun hevosen saa melkein heti lenkin jälkeen normiloimissa takaisin pihalle.




Tänään käytiin Ripen kanssa lenkillä ihan kahdestaan ja suurinosa teistä oli jäässä. Onneksi vanha ratapohja oli ravi-ihmisten lanailun jäljiltä pehmeä keskeltä, joten päästiin ottamaan vähän ravia ja laukkaakin. Laukassa Rippe paahtoi menemään ja pärski jokaisella askeleella tyytyväisenä. Koukkasihan se kerran yhdelle peltotiellekin, kun en ollut varuillani, vanha ketku! Hah.

Se tuntuu saaneen klippauksen jälkeen lisää virtaa ja puuskutuskin on loppunut, raukalla on ollut vain todella kuuma.

perjantai 25. joulukuuta 2015

Takki auki!

Ripeltä lähti tänään karvat. Sen talvivilla on taas niin paksu, että se hikoaa lenkillä litimäräksi ja kuivuu erittäin huonosti. Esimerkiksi kaulan alta karva oli niin tiheä, että hevonen oli seuraavanakin päivänä vielä kostea.. Ja öisin sillä oli varmasti sisällä kuuma, se on sanomattakin selvää.

Klipperikin meinasi vähän yskiä, kun terät upposivat turjakkeeseen, mutta hyvin saatiin ajeltua. Selkään jätin ainakin toistaiseksi karvat, ettei tarvitse lenkille loimitella. Karvan alta paljastuikin hoikkasempi poni, kun oletin sen olevan. Kyllä se karva päällä antaa yllättävän paljon pyöreämmän kuvan olomuodosta!

Nyt kelpaa lenkillä juosta, kun ei tule heti hiki! Huomenna mennään Tapaninpäivän ratsastukselle!



keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua!




"Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta,
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä,
Joulumaa, jos jokaiselta löytyy sydämestä.

Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä,
Mutta sepä kätkeytyy tai narraa etsijäänsä.
Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha -
Itsestään on löydettävä ihmisen vain rauha."




Hyvää joulua kaikille blogin lukijoille 
ja kiitos, kun olette pysyneet matkassa mukana!

maanantai 21. joulukuuta 2015

Muutto suoritettu


 
Pienet stressihiet itse kullekin saatiin pintaan tänään, kun aamusta pakattiin kiireellä tavarat ja muutettiin etuajassa. Ei siitä sen enempää, mutta Rippe on nyt siirtynyt uuteen talliin. Silmät pyöreinä se katseli ja huuteli laskeuduttuaan traikusta. Ja talliin se piti houkutella leivällä, hahahah. En ymmärrä, miten se pelkäsi sisääntulemista niin paljon. Iltapäivällä se pääsi vielä ulos, kunhan tarhaan oli viritetty sähköt. Se oli kuulemma viettänyt aikansa syöden heiniään, vaikka muut hevoset rallasivat kovastikin.

Pieni kaaos on nyt tavaroiden kanssa, niitä on jokapaikassa ja mun auto pursuaa, mutta tärkeintä, että hepalla kaikki hyvin.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Ristiheijastin

Näin pimeän aikakautena heijastimien tarve taas korostuu. Vaikka lähtisi käymään maastossa valoisalla, olisi hevoselle hyvä pukea päälle edes jotain heijastavaa. Ihan siltä varalta, että hevonen jostain syystä pääsee lenkillä karkuun ja pimeä ehtii laskeutua.

Kaikenlaisia heijastinloimi on markkinat pullollaan. Minua ne ahdistavat. Usein ne ovat sadeloimia fleecevuorella ja mahdottoman paksuja talvikarvaisen hevosen päälle. Tai sitten ne ovat ohuita ja valuvat sinne sun tänne tai takertuvat verkkomaisen ominaisuutenssa takia karvaan kiinni kinnaten vauhdissa.

Päivölän Tila vastasi ongelmaani ja tilasinkin sieltä heti Ripelle oman ristijheijastimen, minusta hintakaan ei ollut paha. Se on roikkunut kaapissa odottamassa käyttöä, sillä se saapui samana päivänä, kun Rippe sairastui.



Idea on hyvä ja tuote on helppokäyttöine. Ripen kohdalla vain on käynyt joku pieni mittavika (tuote tehdään mittatilauksena) tai sitten sen pylly on mittauksen jälkeen suurentunut. Heijastin on aavistuksen turhankin ylhäällä (se on tarkoituskin sovittaa melko ylös jotta hevonen ei häiriinny alhaalla roikkuvasta remmistä).
Toimii kuitenkin erittäin hyvin ja ihana pikkulisä oli tuotteeseen valmiiksi kirjailtu Ripen nimi. Värit sai valita itse.

Olen käyttännyt tätä myös loimivyön kanssa ja sillätavallakin toimii hyvin. Pysyy paikallaan ei valu tai hankaa.






tiistai 15. joulukuuta 2015

Suurien päätösten ja muutosten aika

Olen tehnyt ison päätöksen viimein valmiiksi. Pelottaa, vähän ahdistaa. Toisaalta olen loputtoman helpottunut ja innoissani. Me muutamme uudelle tallille täyshoitoon.

En ole voinut kirjoittaa asiasta blogiini aiemmin, vaikka olisin halunnutkin. Blogiani lukee melko paljon minulle oikeasta elämästä tuttuja henkilöitä joille en halua tällaisen tulevan yllätyksenä. Siksipä kirjoitan asiasta vasta nyt, kun tallipaikka on irtisanottu ja asiat käsitelty loppuun. Vuodenvaihteessa meidän elämässä alkaa uusi jännä aikakausi. Toivon, että se tuo meille vain hyvää ja kaikki menee hyvin. Ja, että olen tehnyt kaikkien kannalta oikean ratkaisun. 






Olin jo pidempään hiukan miettinyt vaihtoehtoa siirtää Rippe täysihoitoon. Näin saisin itselleni mahdollisuuden välillä hengähtää. Taavin kohdalla poltin lopulta itseni loppuun henkisesti, enkä halua suistua siihen suohon enää uudelleen. Siihen suohon, jossa kaikki muu jää hevosen hyvinvoinnin jalkoihin. Alan tunnistaa itsestäni taas niitä piirteitä.

Oli myös monia vähän pienempiä syitä tallipaikkamietinnälle, mutten niistä avaudu blogissa. Mikään niistä ei yksinään ollut niin suuri tekijä, kun oma jaksaminen ja aika.

Jarruna mietinnälle on ollut yksinkertaisesti pelko. Suurimpana pelko siitä, että Rippe sairastuu jos hellitän otettani ja lievennän valvontaani. Viimekertainen visiitti muualla ei tietenkään pienentänyt pelkoani.
Olen tykännyt siitä, että saan tehdä itse. Olen jokaikinen päivä ollut tietoinen siitä, paljonko heinää poni on saanut, millainen lanta on ollut, kuinka paljon poni on pissinyt, paljonko se on juonut, onko se syönyt normaalisti jne. Vastapainona tälle on juurikin se uupuminen ja ylistressaaminen. Ja ylianalysointi.
 

Kaiken uhallakin aion kokeilla. En ruoki pelkoani enää lisää. Luotan siihen, että minulle ilmoitetaan jos jotain epätavallista on ollut ja että säännöllisellä liikunnalla sekä säännöstellyllä heinällä Rippe voi pysyä terveenä muuallakin. Onhan se pysynyt ennen minuakin!





Ongelma tallipaikan valinnassa on ollut myös se, etten ole löytänyt kriteereihini sopivaa tallia. Tallipaikassa minulle on tärkeää:

1. Riittävä korsirehun syöttö (tätä tuskin tarvitsee erikseen perustella)

2. Kokopäivätarhaus, mieluiten kaverin kanssa (Ripen tapauksessa myös yksin käy, pitää kuitenkin saada koskettaa aidan yli)
3. Hyvät maastot (se on sitä, mitä tulee pääasiassa tehtyä)
4. Kenttä (koska joskus on kiva kuitenkin vähän jumpata)
5. Hiekkapohjaiset tarhat (nyt, kun olen päässyt sen makuun.. Ja koska sädemätä ja sateiset talvet)
6. Kesälläkin mahdollisuus täyshoitoon ilman laidunnusta (Rippe ei voi mennä laitumelle)


Yksi tällainen paikka on, mutta sinne on meiltä jonkinverran matkaa. Pitkään jahkailin, josko olisin mennyt katsomaan, mutta en sitten koskaan päässyt niin pitkälle. Ajattelin järjellä sitä matkaa, ajansäästö-kortti menisi siinä samantien.. Ja jos ongelmia olisi tullut, niin pitkä matka ei houkuta jokapäiväiseen ajeluun töiden päälle. Kuivikevalinta oli myös tällä tallilla Rippeä ajatellen vähän huono, koska Rippe syö olkea.

Sitten K keksi ehdottaa yhtä lähellä olevaa tallia, josta olen aikanaan kysellyt Elmolle paikkaa. Minä kysäisin ja olihan siellä yksi paikka vapaana. Tänne talliin on meiltä sama matka, kun nykyisellekin, mutta se on työmatkani varrella. 

Pitkään minä tätäkin pohdin sillä oletin siellä olevan mutatarhat, mutta paikanpäällä käynti muutti ajatukseni. Tallille on viimevuosien aikana rakennettu hiekkapohjaiset tarhat! Siinä vaiheessa tiesin, että tämä päätös on taputeltu. 

Ripellä on tällä tallilla mahdollisuus saada tarhaan kaveri. Itseasiassa tallilla on yksi erittäin nössö suomenhevonen, joka voisi ollakin Ripelle sopivaa seuraa. Taitavat olla papparaiset samaa ikäluokkaakin.
Maastot ovat hyvät ja kenttäkin löytyy. Tallilla on pienehköä tuntitoimintaa, mutta ei se juuri yksityishevosten elämää mitenkään häiritse.

Tietenkin plussaa sisävessasta, lämpimästä vedestä, vesiboksista jne. Oman harrastuksen mielekkyys pääsee ihan uusiin lukemiin, mikä varmasti nostaa motivaatiota.

Omaan päätöseen vaikutti myös melko paljon se, että kesä tulee olemaan itselleni helpompi. Viime kesänä hoidin Ripen kesän yli itse, koska muut hevoset menivät laitumeen. Nyt se on täysihoidossa ympäri vuoden, joka vapauttaa minut tekemään vapaasti lomamatkoja tmv. jos haluan.

Oma kengittäjämmekin lupautui tulemaan kengittämään Rippeä myös uudelle tallille. Se poisti viimeisenkin stressinaiheen mielestäni, sillä tämä kengittäjä on tehnyt nyt muutaman kerran aikana suorastaan ihmeitä Ripen kavioille. Hän myös tulee sovittuna aikana (joka on sovittu jo edellisellä kerralla valmiiksi) ja käsittelee hevosia hyvin.





Sen lisäksi kyseessä on talli, josta kaikki on lähtenyt. Täällä olen pyörinyt pikkutyttönä poneja ajamassa ja tänne myös Rippe myöhemmin Virosta saapui. 

Tuntuu hassulta ajatella, että me palaamme aivan kirjaimellisesti lähtöruutuun. 

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Epäonnen viikko ja ensimmäistä kertaa maneesissa

Niin hirveä viikko takana, ettei aikaa tai energiaa kirjoittamiselle ole jäänyt. Meillä oli jo tutuksi tulleen hoitokoiran hoitoviikko, mutta se päättyi koiran lopetukseen jo keskiviikkona. Vanha koira, kasvain ja nopeasti romahtanut kunto. Ei siitä sen enempää. Sitten sairastui marsu, sekin piti viedä lääkäriin. Onneksi paranee kovaa vauhtia ja on jo oma itsensä. Empä ole koskaan joutunut marsulle pistämään lääkettä. Kokemus sekin.. Rippe on sentään ollut ok ja kompuroinnista tullut haavakin paranee hyvää vauhtia.

Hevosihmiset varmaan ymmärtävät, miksi tämä pullo sai minut nauramaan.

Kevyttä on ollut liikutus tällä viikolla, mutta olen pyrkinyt edes vähän liikuttamaan. Olen käynyt aamuisin ja aikaa on ollut todella rajoitetusti tarjolla. Viikonloppu on mennyt sängynpohjalla sairastaessa. Eilen en jaksanut edes olla koneella ja se kertoo, että oltiin oikeasti kipeänä. ;) Tänään on jo parempi päivä, mutta mitään urheiluuorituksia on turha varmaan yrittää.

 Perjantaina koettiin taas yksi sairastumisen jälkeinen etappi. Ratsastin maneesissa ekaa kertaa. Ilman satulaa, ehkä 20 minuuttia, mutta ratsastin. Omalla ihanalla Ripelläni ja mentiin oikein raviakin. Ensin käynnissä notkisteltiin ja hain sisäpohkeen sekä ulko-ohjan hyvin läpi. Menin kahdeksikkoa pääty-ympyrällä, jossa laitoihin tuli aina muutama askel loivaa väistöä (lähinnä siis ajatuksena siirrellä takapäätä, mikä on ollut Ripellä vaikeaa), sitten keskelle pysähdys, perutuus ja liikkeellelähtö. Jokainen askel tarkasti ratsastettuna, poni kuulolla. Otin sitten ensin päätyihin hiukan ravia hyvän asetuksen jälkeen ja lopuksi ravasin sitten molempiin suuntiin ympyrällä muutaman kierroksen. 

Mikään ei ole pitkään aikaan tuntunut niin hyvälle.



Kuvituskuva


Muuten tuntuu, että kaikki asiat ovat vähnä rempallaan. Aika ei riitä kaikkeen, kokoajan on joku asia tekemättä ja silti tallilla kuluu mahdottomasti aikaa, osittain ihan siksi, että jään kokoajan suustani kiinni kaikkien kanssa. Pitäisi kerätä uusia havuja tarhaan, pitäisi siivota tarhaa useammin, pitäisi vaihtaa ulkona oleva vesi useammin, pitäisi sitä sun tätä. Ja pitäisi se hevonenkin liikuttaa mahdollisimman monipuolisesti tietty. Meidän vähäisistä maastoistakin osa on myllätty metsäkoneilla liejuksi, eikä sinne näiden sateiden aikaan taida olla mitään asiaa. On tässä tullut vähän mietittyä..

Onneksi tämä loputon pimeys alkaa pian taas väistyä ja päivät pikkuhiljaa pidentyä. Ehkä se kevät sieltä taas tulee kunhan joulusta selvitään.

(PS: Voi olla sattumaakin, mutta viikon verran Ripen karsinasta on tullut puolet vähemmän tavaraa mm. kusen muodossa, vaikka se juo aivan yhtäpaljon kun ennenkin.. Mielenkiintoista. Jatkan eläinkoetta.)


maanantai 7. joulukuuta 2015

Onni on oma hiekkatarha



Joku kyseli viimeisimmän postauksen kommeteissa, että miltä Ripen tarha näyttää tällähetkellä. Tässä ihan tuore kuva tältä aamulta, koko yön roimi vettä aivan kaatamalla. Kuivana se on pysynyt ja hyvässä kunnossa. Kakatkin on tarhasta helppo siivota, sillä sora menee juuri ja juuri talikosta läpi.
Mitä luksusta se onkaan, kun hevosella on aina puhtaat jalat, kun tuot sen tarhasta! 
 

(ja jos joku ihmettelee tekstin keskitystä, niin blogger ei suostu siirtämään sitä sivun vasempaan laitaan)

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Lenkillä nurin ja eläinkokeen aloitus


En ole kerennyt blogin pariin ollenkaan ja nytkin kirjoittelen tätä hoitokoiran kodissa tabletilla. 

Ripelle kuuluu ihan hyvää. Yskä on laantunut ja hengitys helpottunut. Ponilla on varmaan jonkin sortin syysmasennus. Se on ollut vähän alamaissa ja olen ollut vähän huolissani. Yllättäen liikunnan lisääntyminen on piristänyt kummasti. Ehkä sitäkin on ärsyttänyt jatkuva jarruttelu ja hissuttelu.

Eilen käytiin maastossa ensimmäineniin reippaampi ravilenkki. Rippe oli innoissaan ja suorastaan liiteli eteenpäin. Yhdessä kohtaa se kompastui pieneen puroon tiessä, mutta korjasi hyvin ja ravasi senjälkeen normaalisti. Sitten se vaan tippui polvilleen ja kuulemma näytti siltä, kun se olisi jatkanut ravia polvillaan. Siinä meni useampi metri ja olin jo varma, että Rippe kaatuu. Kyllä sen sitten onnistui nousta ylös ja oltiin kaikki ihan yhtä ihmeissään.
Toiseen polveen tuli ruhjevamma ja haava, mutta muuten selvittiin lähinnä säikähdyksellä toivottavasti. Oma niska illalla vähän kiusasi.

Jatkettiin vielä ravia ja ihan puhtaasti Rippe ainakin ravasi. Tallilla putsasin haavan ja kylmäsin jalat. 





Illalla kylmäsin jalat uudelleen ja käärin ponin W-healing rugiin ja pintelöin etuset BOT-patjoilla. Mulla sattui olemaan aamutalli tänään, joten pääsin näkemään ponin heti aamusta. Hyvin se karsinasta ulos kömpi ja kylmäsin vielä jalan. Onhan siinä polvessa vähän turvotusta, mutta poni ei vaikuttanut ontuvan sitä.

Asiasta kukkaruukkuun, veronpalautusten kunniaksi ajattelin suorittaa pienen eläinkokeen. Agrimarketista heräteostoksena mukaan tarttui niitä niin vihattuja ja rakastettuja chiansiemeniä. Hahaa! Oma fiilis niistä on, että taitaa olla vähän turhan hypetetty tuote. 
Taavi niitä aikanaan mahaansa söi. Se oli silloin ennen chian kultakautta. Hiekanpostoon minä niitä silloin ostin. Taavi kipeytyi niistä alkuun vaan lisää, sitten tilanne palasi ennalleen, eikä niistä mitään mainittavaa hyötyä ollut. Ei vakuuttanut siis. Taavi ei kuitenkaan ollut ihan paras koekaniini, koska sen ongelmat olivat niin vaikeita.






Rippe kokeilee nyt yhden kaksi kiloa ja kerron sitten, että onko ne nyt niin superruokaa, kun väitetään. Minähän odotan rasvan sulavan sen metaboliakohdista, mielen virkistyvän, kavioiden ja karvan parantuvan jne. mitä kaikkea ne hyt lupaavat. ;) Suhtaudun hieman skeptisesti, vaikka tietysti avoimin mielin.