perjantai 26. helmikuuta 2016

26.2.2016




Vuosi vierähti todella nopeasti. Paljon on ollut kaikenlaista. Siltikin voisin kliseisesti sanoa, että päivääkään en vaihtaisi. Niin monta päivää olen kaivannut, niin monta päivää olen etsinyt, että jokainen päivä yhdessä on onnea.

Vaikka Rippe on sairastellut, niin en ole hetkeäkään pelännyt. Jostain syystä mieli on ollut kokoajan tyyni. Luotan, että elämä kuljettaa. Ja olen sinut sen kanssa, että joku päivä kaikki päättyy. Siihen asti taistellaan ja nautitaan ihan kaikkien menetettyjen päivien edestä. Yhdessä.

Kaiken keskellä mielessä on kuitenkin ne vaaleanpunaiset päivät, pitkät laukkapätkät ja onnistumiset maailman parhaan ponin seurassa.

Jokaikinen päivä, kun saavun tallille ja näen Ripen tarhassa, niin tunnen valtavaa lämpöä sisälläni. Ja vieläkin mietin, että onko kaikki unta.

Vuosi sitten Ripestä tuli viimein minun. Senjälkeen on kaikki ollut täydellistä omassa elämässä.
Mitään ei puutu. Minä olen kokonainen.




Ootetaan, aina vaan, jotain
jonka jälkeen ei jää enää mitään puuttumaan


2.

3.

4.

5.

6. vauhtinakki!

7.

8.

9.

10.

11.

12.

13.

14.

15.

16.

17.

18.

10 kommenttia:

  1. Ihana teksti! :') Onnea vuosipäivän johdosta :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kun olet kirjoittanut Ripen ja teidän tarinaa tänne. On ollut muakvaa seurata sitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että lukijatkin ovat viihtyneet mukana. Jatkoa seuraa. ;)

      Poista
  3. Onnea vuosipäivänä! Rippe näyttää ihanan iloiselta noissa kuvissa. (Ja sinä tietysti myös.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Poni on kyllä taas kummasti piristynyt viimeaikoina. Liek sitten se lääkitys kuitenkin alkanut purra toivotulla tavalla. Tai sitten kraniohoidot ja karvan ajelu ovat saaneet sen taas piristymään. :)

      Lenkeillä haastaa nuorempiaan laukkakisaan ja höristelee kaiken aikaa. Noissakin se katselee minua ja kyselee, että olenko hieno. Tarpeeksi kun jaksaa laittaa jalalla koreasti, niin saa leivän. Ja Rippe tietää sen. ;)

      Poista
  4. Kaunis Rippe ja kaunis sinä! Onnea merkkipäivästä, toivottavasti saatte niitä vielä monta lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ja kiitos. :) Minäkin toivon, että näitä saadaan viettää vielä monia lisää. Ainakin nyt vaikuttaisi hyvältä.

      Poista
  5. Paljon paljon onnea vuosipäivän johdosta! Niin se vaan aika rientää. Ihania kuvia Ripestä ja teistä yhdessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä se aika vaan rientää kumman nopeasti. :)

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.