maanantai 4. maaliskuuta 2013

Pakkasratsastus aamutuimaan




Pitkästä aikaa aamuratsastuksella! On pakko alkaa käymään myös aamuisin jos haluan toteuttaa klinikan määräyksen mahdollisimman tasaisesta liikunnasta. Iltavuoroviikoilla parina iltana olen sen verran myöhään töissä, että olisin tallilla vasta kahdeksan maissa illalla.
Mikäpä näissä olisi jos aina olisi yhtä ihana (vaikkakin kylmä) ilma, kun tänään. Mittari näytti -20 astetta ja aurinko paistoi kirkkaasti, puut olivat kuurassa ja maisema mahdottoman kaunis.

Olin ilmoittanut tulostani, joten Taavi oli saanut heinää etukäteen karsinaan, annoin vielä Lusernia lisäksi. Harjailin Taavin käytävällä, vaikka se ei olisi millään malttanut olla kiukuttelematta Reiskalle. Lopulta se teki yhden hyökkäyksen Reiskan suuntaan ja palasi karjaisun saattelemana hyvin nopeasti takaisin samoille sijoille, mistä lähtikin. Sen jälkeen se seisoi niin kiltisti, ettei ikinä. ;)

Laitoin lampaankarvan Taavin selkään ja suojat jalkaan, sitten ei muuta kun matkaan. Pihalla nousin aitan reunalta kyytiin ja ihmettelin, miten viima käy päähän. Sitten tajusin, että eihän mulla ole kypärää laisinkaan, pelkkä myssy! :D Äkkiä takaisin tallille ja kypärää hakemaan.
Päästiin viimein matkaan ja mentiin vasemmalle-oikealle-lenkille. 









Taavi liikkui jo paljon reippaammin, mitä nyt risteyksessä piti vähän hidastella ja vängätä. Käveltiin sitten tietä pitkin, kunnes Taavi päätti yhdessä kohtaa poiketa umpihankeen metsään.. :D Siellä se porhalsi ihan onnessaan korvat hörössä ja napsi kuusenhavuja välillä matkaevääksi. Samaa reittiä menee kesällä sellainen "kärrypolku", joten tuttu reitti oli. Metsän kautta heitettiin sitten lenkki ja päädyttiin takaisin tielle, josta lähdettiinkin sitten kotiinpäin.


Tallissa taas perinteiset Greenline-vellit, polven hoito jne. Laitoin Taavillekin loimen pihalle, kun muillakin oli, vaikka toki aurinko hiukan lämmittää päivällä keliä. Sinne Taavi tyytyväisenä marssi kaverien kanssa jatkamaan aamuheiniä. :)










2 kommenttia:

  1. Noi selästä otetut kuvat on kyllä niin mainioita kun näkyy Taavin tukka ja korvat :)

    Maastoilu on parasta <3!

    VastaaPoista
  2. Hyvä, että miellyttää. Ajattelin, että pääsee lukijatkin vähän tunnelmaan. ;) Taavilla on niin ihana harmaa kikkaratukka, sitä on hauska kuvailla.

    Maastoilu on kyllä ihan parasta, tykkään tosi paljon just tollasista metsälenkeistä ja Taavikin on asiasta samaa mieltä. Harmi, että varsinkin nyt talvella niitä on aika vähän käytössä.

    VastaaPoista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.