maanantai 10. joulukuuta 2012

Ehkäpä riemuittiin liian aikaisin..


Tänään mun oli tarkoitus töissä vietetyn pitkän illan päätteeksi mennä suoraan kotiin ja tehdä vähän joulukortteja. Toisin sitten kuitenkin kävi. Viiden jälkeen tallilta tuli viesti, että Taavilla on taas hikoilua, mutta syö hyvin ja kerkeänkö käymään vielä tänään.

Olin sitten kahdeksalta tallilla ja kävin vilkaisemassa Taavin vointia, se hörisi iloisesti kun menin ja oli ihan ok:n oloinen. Oli syönyt heinät ja puurot kokonaan ja otti myös porkkanat mielellään vastaan.
Nappasin sen käytävälle, jotta pääsen paremmin ihmettelemään sitä. Se oli ihan yltäpäältä hiessä, nyt tosin jo osittain kuivuneessa. Otsasta alkaen nälkäkuoppiin ja haaruksiin..

Harjailin kuivuneet hiet piikkisualla pois ja samalla pääsin näkemään, että aristaako Taavi mahaa. Ei minkäänlaista protestointia, enemmänkin nenä pitkällä nautiskeli rapsuttelusta. Se oli vähän nuutuneen oloinen ja haukotteli kovasti käytävällä, mutta onko se niin ihmekään jos hikoilee itsensä läpimäräksi..
Jaloissa oli nestettä, ei kamalasta, mutta viime aikoina ne ovat olleet ihan rutikuivat joka päivä, joten ero siihen oli selvä. Kuumemittari oli hiukkasen vanha ja huono, mutta tulos oli kutakuinkin 38 astetta. Täytyy huomenna vielä parempi mittari, mun piti ostaa sellainen apteekista kun kävin hakemassa niitä lääkkeitä mutta unohdin.

Annoin Taaville vielä melassivettä ja se onneksi joikin melkein ämpärillisen, se sai sen jälkeen myös iltapuuron lääkkeineen ja sekin maistui hyvin. Heinäverkosta se alkoi myös heti syömään heinää, joten ainakin ruokahalu on tallella. Muutenkin tilanne alkoi selvästi olemaan jo parempi, hiki oli suurimmaksi osaksi kuivunut ja se oli ihan ok.

Sovittiin, että tallilta aamulla ilmoitellaan jos jotain on hullusti, muuten palaan asiaan illalla töiden jälkeen. Ei voi muuta kun seurailla ja ihmetellä, mutta alkaa pikkuhiljaa olemaan mitta aika täynnä tätä jatkuvaa mysteerisairastelua. Taavi ei ole hikoillut lääkityksen aloituksen jälkeen ollenkaan, eikä koskaan noin hurjasti. Se on normaalisti ollut kivuliaan oloinen ja äkäinen hikoillessaan nälkäkuopista, toisinkuin nyt. Tosin en edes tiedä onko tämä samaa hikoilua, kuin aiemmin vai jotain muuta. Jos kohtaus uusii nyt useammin, niin täytynee soitella sitten klinikalle uudelleen ja kysellä neuvoja.

Taavilta jäi eilen pois ruoasta Chia-siemenet ja kalkki. En jotenkin haluaisi tai pysty uskomaan, että kohtaus olisi johtunut siitä.. Vaikka Chia-siemenen sanotaankin vaikuttavan aineenvaihduntaan ja esim jalkojen nestekertymiin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.