perjantai 16. elokuuta 2013

Ontuma!


Taavi ontuu, niinkuin otsikostakin voi päätellä. Olin katsovinani jo eilen, että ravi oli epäpuhdas ja tänään sitten tutkin asiaa paremmalla ajalla. Oikein ne silmät siis näkivät; Taavi ontuu vasenta etusta melko voimakkaasti ravissa.

Onneksi luulen löytäneeni myös syyllinen, se on tässä: 
 



  
Rupinen kohta, jossa iho rikki. Muutama päivä sitten tunnustelin samaa kohtaa ja silloin siinä oli vain vähän rupea ja ihmettelin sitä. Nyt se oli selkeästi arka koskea (pienikin painallus sai Taavin nostamaan jalan ylös ja hermostumaan) ja pehmeää turvotusta oli noussut säärelle. Eli impparihan se siinä!

Ilmeisesti se toinen lenkkari on hangannut kuitenkin, vaikkei silloin näkynytkään mitään. Mitään muuta en keksi ja tuo on juuri sen lenkkarin reunan kohdalla.. Säärystimet/sukat siis ovat tarpeen, luulisin. Tämä kavio on toistaiseksi toista isompi ja siksi lenkkarit myös istuvat erilailla.

Taavillahan on kerran aiemmin ollut imppari ja sillonkin se ontui melko voimakkaasti eli sinällään voisin hyvinkin uskoa syyn olevan tuossa haavassa. Ja todella toivon näin olevan. Putsasin koiven Betadinella ja laitoin päälle pihkaa. Josko huomenna saisi viriteltyä siihen jonkun kääreen päälle, en vaan vielä oikein tiedä miten. Onko kellään ideoita?

Silti tällainen etujalan ontuma saa niskakarvat allekirjoittaneelta pystyyn, sillä mieleen palaa Elmo. Elmo, jonka etujalkojen ontuminen on piirtynyt verkkokalvoilleni pysyvästi ja se miten kaikki lopulta päättyi. En edes aiemmin ollut ajatellut asiaa, mutta nähdessäni Taavin ontumassa samaa etusta, meinasin purskahtaa itkuun.


Lisäksi kärpäset olivat taas nakertaneet kesähaavat auki. Argh. Kohta teippaan senkin. :D Pihkaa laitoin nyt siihenkin, kun olen kokeillut jo aika monta muuta rasvaa. Jotain siihen on pakko laittaa, muuten siinä on kokoajan kärpäsiä nakertamassa.


Onneksi Taavin laitumen vieressä on maatilatori, josta saa tuota aitoa ja hyvää pihkasalvaa. Kävinkin hakemassa sitä uuden purkin. Pitäisi kohta ostaa kotiinkin uusi, se on niin hyvää ja sopii moneen vaivaan.




4 kommenttia:

  1. Itse hoidan impparit pääosin kävelytyksellä, putsaamisella ja kylmäämällä. Ekoina päivinä oon joskus laittanut betadinehauteen :) Paranemisia teille!

    Meillä haava vähän vaikeuttaa tossujen käyttöä kun on vuohiskuopassa melkein ruununrajalalla. Pystyyn onneksi liikuttamaan kun laitan jesaria haavan päälle ja sitten tossu jalkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. Voisikin laittaa kylmäsuojan pakastimeen... Ja tuo jesari voisikin toimia, niin pääsisi kävelylle. Muuten en raaski viedä, ettei sentakia turhaan ero, kun ei ole poposia.

      Muutenkin ajattelin, että ehkä saisi tehtyä hauteen laittamalla haavataitoksen päälle sukan ja sitten sen jesarilla kiinni. Jos siis huomenna vielä yhtä turvoksissa. Varmaan nuo sateet ja kura saivat haavan villiintymään.

      Kiitos vinkeistä!

      Poista
  2. Tensolvet ja lämpöpinteli vuohisesta polveen, laskee turvotuksen tosi hyvin,tosin haavaan sitä ei saa laittaa! Haavan putsaus ja sinkkivoidetta, niillä paranee kaikki nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Tensolvettia saa varmaan klinikoilta? Meillä ei sitä tähän hätään ole. Se nopean vilkaisun perusteella siis sisältää hepariinia suurimmalti osin? Meillä on kotona kyllä Trombosolia, jossa myös hepariinia, mutten taida uskaltaa laittaa.. Hmm..

      Muutenkin vähän hankalaa, kun osa tavaroista on eri paikassa, kun hevonen ja loput (mitä ajattelin tarvitsevani) kulkevat autossa. :D

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.