sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Ekaa kertaa ratsastustunnilla!

Tänään oltiin Taavin kanssa ihka-ensimmäisellä ratsastustunnilla. Taavin mahakin oli tänään oikeinkin hyvä (liikutuksessa vain yksi kakka) ja hiljainen(!!), ehkäpä öljy ja psyllium ovat auttaneet, sekä reippaampi liikunta.

Hain Helin kuvaamaan ja sitten mentiin tallille, Taavi oli juuri ulkona syömässä. Otin sen sisälle, Lusernit öljyineen eteen ja kun ne oli syöty niin siirsin Taavin käytävälle. Harjailin ja laittelin varusteet pikkuhiljaa paikoilleen. Kerettiin Reiskan ja omistajansa kanssa jo pihalle, kun tunninpitäjä saapui, kertoilin sitten vähän Taavista ja sen jutuista, sairaslomasta, persoonasta jne. Tunnuttiin olevan aikalailla samalla aaltopituudella, joten ihan rauhallisin mielin kentälle.

Meitä oli kolme, Taavi, Eino ja Reiska. Aloitettiin ihan käynnissä ja tarkistettiin istunnat kohdalleen, Taavi oli rennon oloinen ja hakeutui kivasti kuolaimelle kaulaa venyttäen. Se saikin siitä kehuja, että se liikkuu kivasti pyöreänä. Ja vaikkakin se oli hidas, niin se silti polki, se vaan on semmoinen hidas olemukseltaan ja sen annettiin olla.
Aloitettiin tekemällä kahdeksikkoa kentän poikki, aina keskellä suoristus ja asetuksen vaihto. Tehtävä sujui oikealle käännyttäessä hyvin, mutta vasemmalla Taavi pitkitti kääntymistä ja oli hiukan vastahankainen, varmaan jotain pientä jumia. Samanhan huomasin jo maastossa sitä taivutellessa, pitänee nyt kutsua kraniosakraaliterapeutti käymään.
Jatkettiin samaa harjoitusta kevyessä ravissa ja tehtävä sujui samalla lailla, kuin käynnissäkin, oikealle hyvin ja vasemmalle heikommin. Mutta kovasti Taavi kuitenkin yritti ja paranikin loppua kohden.














 Seuraavaksi harjoiteltiin meidän toiveesta väistöjä, koska ne ovat kaikille hevosille vielä aika uusi juttu. Tehtiin pitkää sivua pitkin niin, että etupää siirrettiin uran sisäpuolelle ja takapää jatkoi uralla (ulko-ohja pidättää, sisäohja johtaa), ihan muutama askel riitti ja sitten suoristus. Taavi ei ole koskaan tehnyt väistöä tällätavoin ja se tuottikin sille vähän päänvaivaa. Oikeassa kierroksessa saatiin kuitenkin ihan hyviäkin pätkiä, lopuksi muutaman askeleen takapääkin oli mukana.
Sama toiseen suuntaan ja tämä oli todella paljon vaikeampaa, taavi hyytyi heti kun se suunnilleen siirtyi oikeaan asentoon ja jo pelkkä etupään siirtäminen tuotti ongelmia. Alkuun tein ensin ulkokädellä pidätteen ja sitten johtajavalla sisäkädellä koetin siirtää etupäätä, muutettiin sitten toisinpäin ja siirsin ensin sisäkädellä etupään ja sitten jarrutin ulko-ohjalla; tämä toimi jo vähän paremmin. Pari kertaa saatiin kohtalainen pätkä tehtyä ja pääsin kiittämään. Annettiin hetki hepojen kävellä pitkin ohjin.

Käynnissäkin oli tarkoitus saada hevoset kävelemään rennosti pitkää askelta, Taavi nyt meni miten meni.. :)



Väistöharjoitusta tosi lievänä vielä tässä, kovin ollaan mietteliäinä


Tässä jo vähän paremmin

Mistä piti ottaa ja mihin suuntaan, on homma vähän hakusessa molemmilla.. :D

Hauskaa on olla ratsastustunnilla, tässä jo sentään vähän idea oikeaan suuntaan.. :D


Hyvännäköisesti sipsuttelee

Lopuksi otettiin vielä vähän laukkaa molempiin suuntiin, nostojen ja yhden pitkän sivun verran. Taavi teki oikealle mielettömän hyviä nostoja, vaikkakin laukassa pikkasen puski muiden perään lapa edellä. Vasemmalle sitten tuli niitä vääriäkin, mutta saatiin myös monta onnistunutta nostoa ihan käynnistä! Se on selvästi vaikeampaa, mutta hyvin Taavi sitä sitten jaksoi pyörittää ja pyöristi selkääkin. Loppuun vielä muutama kierros ravia alaspäin venytellen, Taavilta sujui pätkittäin tosi hyvin.




Tästä saatiin kehuja, että laukka menee hyvin ylämäkeen! Ainahan näin ei ole ollut!

Oikea lähtee hyvin vaikka paikaltaan

Ja sitä niin vaikeaa vasenta laukkaa!

Rennosti ravaillen.. :)
 

Loppukävelyiden ajaksi tulin alas selästä kiitokseksi, Taavi jaksoi mennä tosi hyvin. Tunnin tempo oli tarkoituksella "helppo" ja rauhallinen, kun otetaan huomioon että alla on vähän ratsastettuja ja esim. Taavi on vasta toipumassa sairaslomalta.
Taavi sai kehuja hyvästä muodostaja siitä, että sen laukka kantoi kivasti ylämäkeen ja nostot oli hyviä. Se liikkui vaikkakin hitaasti, niin ihan hyvällä asenteella ja rentona. Istunta on kuulemma mulla oikein hyvä, mutta ulko-ohjan käyttöön pitää kiinnittää huomiota enemmän ja laskea sisäohjasta, miten se voikaan olla niin vaikeaa?



Palkkaa pitää saada!

Ensi viikolla otetaan uusiksi, tuntui tosi kivalle olla välillä valvovan silmän alla ja kun tuntui ajatuksetkin kohtaavan hyvin tämän valmentajan kanssa. Ja hyvä se on, että joku maasta kattoo, että missä ongelma piilee ja voidaan yhdessä pohtia ratkaisuja.

Taavi sai vielä tallissa psylliumia sen kaksi mittaa ja heinät sillä olikin karsinassa valmiina, ihmisten seura vaan oli paljon mielenkiintoisempaa. Hiki kyllä tuli, mutta täysin normaali kaulalle ja koko kupeen alueelle sekä takareisiin. Taavi oli kaikinpuolin tosi tyytyväisen oloinen ja niin oli omistajakin, pääsin hyvällä mielin synttäreitä viettämään. Onnea mie! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.