torstai 4. syyskuuta 2014

Vieraita kylässä ja heinä allekirjoittaneen silmässä



Eilen K:n äiti kävi ratsastamassa Taavilla. Harjoiteltiin vähän länkkäjuttuja. Ravia Taavi ei meinannut millään nostaa ja sitten K:n äidin jalat jo väsyivät leveässä selässä istumiseen. K kävi ottamassa ravipätkät Taavin kanssa ja hyvin Taavi ravasi. Kokeilivat myös neliössä kääntelyä, vaikka K ei tällaisesta närpäämisestä kiinnostukaan.






Kävin sitten itsekin lopulta selässä kokeilemassa avut läpi, kun Taavi vähän jyyräili kääntävissä ja pysäyttävissä avuissa. Hetken jouduin sitä virittämään, mutta sitten se toimi taas kuin ajatus. :) Sidepullit toimivat tosi kivasti näissä länkkähommissa. Kuolain jää varmaan siis vähemmälle käytölle, mutta ostan sen kuitenkin, ompahan sitten suuhun sopiva kuolain jos sitä haluaa tai tarvitsee käyttää.

Jännitin myös sitä Supreme Horse Caren sinkki-kuparin vaikutusta vatsaan, mutta sain yllättyä ainakin vielä positiivisesti. Maha ei ole reagoinut. 




Tänään Taavilla oli vapaapäivä, koska mulla meni töissä niin myöhään. Aamupäivällä jouduin lisäksi käymään lääkärissä, kun eilen puomia kentän laidalta nostaessa silmään tökkäsi voimalla heinänkorsi. Näkökenttään ilmestyi häiriö ja koko näkökenttä on vähän sumeampi. Lisäksi välillä silmään sattuu ja siinä on roskantunnetta.
Silmää tutkittiin valon kanssa ja siihen laitettiin sellaisia keltaisi tippoja ja katsottiin uv-valolla uudelleen. Diagnoosiksi tuli haava sarveiskalvossa, siinä on kuulemma sellainen 1mm kokoinen kuoppa, ei onneksi mene syvemmälle ja paranee muutamassa päivässä, näkö tosin palautuu hitaammin. Antibioottivoidetta, tarvittaessa lappu silmälle ja käsky varoa silmää muutama päivä. Sinne ei saisi mennä mitään pöpöjä nyt, koska se tulehtuu herkästi ja se onkin kuulemma sitten astetta hankalampi hoitaa. Eli ehkä tämä vapaa tuli hyvään kohtaan. Huomenna aion kyllä mennä, mutta katsotaan miten silmän saisi suojattua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.