sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Loma ohi + vatsan kanssa painimista

Jee! Tänään käytiin Taapsun kanssa lyhyellä ajelulla. Eilen uskalsin vähän kokeilla, miten Taavi liikkuu ja liikkuihin se. Paljon paremmin, kun viikko takaperin. Juoksutin sen tosin pihalla napakalla pohjalla, enkä kentällä. Se kun liikkuu aina kentällä haluttomammin ja huonommin, kun muualla. Menohalujakin oli, joten hölkkäiltiin pitkin pihaa ja rämmittiin vähän lähimetikössäkin, kunnes allekirjoittaneelta loppui kunto.

Maha sensijaan ei ole ainakaan lomailusta juurikaan parantunut. Se on pinkeä, täynnä ilmaa ja arka. Hevosen ilme on tavallista nyrpeämpi ja pätkittäin jopa erittäin hapan. Se on myös vähän normaalia löysemmällä, mikä ei ole ollenkaan Taaville tyypillistä.

Mutta nyt päästään taas vähän liikkeelle, että josko se siitä vähän laskisi. Ainakin eilen ja tänään liikunta on helpottanut oloa, eikä tänään vastassa ollutkaan ihan niin pinkeä kaveri.
Lisäksi mietittiin piimäkuuria ja toinkin tänään kaupasta maistiaisen. Taavi katsoi minua kysyvä ilme naamallaan, eikä suostunut laittamaan päätään edes lähelle moista iljetyslitkua. Eikä sitä pystynyt huijaamaan millään herkuillakaan. Täytynee siis kipittää kiltisti hakemaan sille maitohappobakteeria maatalouskaupasta.
Olen myös antanut sille nyt kahtena päivänä psylliumia, ihan vain varmuudeksi josko siellä vähän olisi maatakin. Ei ole ainakaan aiheuttanut yhtä pahaa reaktiota, kuin viimeksi, jolloin kupeetkin hikosivat litimäriksi. Psylliumit sensijaan Taavi vetelee suoraan kupista muutaman yrtin kera. :D

Tein tänään myös mielenkiinnosta greippi-testin. Edellisessä asuinpaikassaan Taavi söi greippejä suurella himolla niin paljon, kun vaan antoi. Luulinkin, että se pitää niistä, kunnes viimetalvena vein sille greippiä. Sepä ei syönytkään yhtä palaa enempää! Enemmän greippitestistä olen kirjoittanut jo ekalla kerralla, kun sitä kokeiltiin.

Ja miten kävi nyt? Kokonainen greippi vedettiin kitusiin ilmekään värähtämättä ja lisääkin olisi voinyt syödä... Eli meidän pähkäilemä hiivateoria ilmavaivoineen voisi hyvin pitää siis paikkansa..

Tänään oltiin siis pitkästä aikaa ajamassa, otan nyt tähän väliin sellaisen lyhyen ajokuurin, koska se on molempien mieleen. Käydään kevyitä ja lyhyitä lenkkejä ja annetaan jaloille vähän liikettä sekä pidetään se suolisto toimintakykyisenä. Ajaminen on siitäkin hyväksi, että siinä mennään suoraan.
Pitää vaan muistaa pukea vähän oranssia päälle, sillä lähimetsät kuhisevat hirvestäjiä. Hevosetkin ovat vähän tavallista säikympiä nyt. 




1 kommentti:

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.