Happamia ja aurinkoisia kuulumisia yösairastelijalta

Muutaman viimeisen päivän tekemisiä on verottanut allekirjoittaneen sairastelu, kysymyksessä niinkin iki-ihana tauti, kun virtsatietulehdus! Ottaisin melkein mitä tahansa mieluummin. Kärvistely viikonlopun yli ja tiistai-aamulle varattuun lääkäriaikaan päättyi tänään, kun oli pakko aloittaa varuilla kaapissa oleva kuuri. Ei siis tarvitse antaa näytettä tälläkään kertaa, mutta josko lääkäri osaisi antaa jotakin apua näihin jatkuviin tulehduksiin.

Ja koska taudin oirekuvan mukaiset oireet piinaavat minua aina erityisesti iltaisin, olen hereillä vielä aamuyölläkin. Sopivaa aikaa kirjoittaa blogia siis (kunhan pahin tuska on taas laantunut) !

Taavin elämään on kuulunut hyviä päiviä ja huonompi päiviä. Lähinnä siis naaman happamuusaste on vaihdellut aurinkoisesta sitruunan nielleeseen. Ja samaa tahtia sitten vaihtuu myös omistajan naamataulu.

Perjantaina raahattiin Taavi K:n kanssa maastoon mukaan pimeällä katselemaan uutta otsalamppua. Taavi olisi mielummin jäänyt kotiin.. Mutta kun kerran lenkillä oltiin, niin se kulki reippaasti, ravasi tosi kovaa (jouduin oikeasti juoksemaan) ja säikähteli niinkuin pimeälenkkeihin kuuluu. Mutta kertaakaan se ei juossut tai hyppinyt meidän päälle vaan pysähtyi ihmisen tullessa eteen, ei koettanu jyrätä tmv. Meillä oli ihan hauskaa. :) Valo oli tehokas, lumien tulon jälkeen (jos sitä siis joskus tulee) riittää puolikaskin teho mainiosti. Täydellä teholla se valaisee koko tien todella pitkätä matkalta pilkkopimeässäkin. Mahtavaa! Enää en voi ainakaan tätä käyttää tekosyynä lenkittömyyteen....
Ruokittiin Taavi vielä lopuksi, se viimeisen kerran Penetrolia tässä kuurissa ja pääsi sitten takaisin ulos. 

Lauantaina meinasin lähteä ratsastamaan, mutta virtahepoilua harrastanut (ja joka päivä harrastava) Taavi oli niin likainen, ettei sille olisi voinut laittaa satulaa. Päädyin sitten pesemään mahanalusen ja jalat, jotta iho olisi edes joskus hetken puhdas ja saisi hengittää. Loimi onneksi pitää suurimman osan hevosesta puhtaana, mutta loimia ei sensijaan pelasta mikään. Onneksi on pari hyvinistuvaa loimea, joita voi vaihdella vuoropäivinä päälle. Siitä omin kätösin tuunamastani halpisloimesta tuli todella hyvä kaula-aukon kavennuksella.

  Pesuun Taavi suhtautui happamasti (heti kun se huomasi, ettei ämpärissä ollut sille herkkuja) ja varsinkin mahanalusen pesu oli inhaa puuhaa. Se tuijotti minua korvat niskaa myöten happama ilme naamallaan ja lopulta läppäsin sitä märällä pesusienellä nenälle ja tokaisin, että ”ei tää oo kivaa kenestäkään”. Se oli selvästi käsky hymyillä sillä pää kääntyi takaisin suoraan ja korvat nousivat ylös. Heti paljon parempi! ;)
Pesuoperaation jälkeen Taavi sai kuivatella hetken aikaa karsinassa ja kävin sillä aikaa pesemässä pihaton vesikupin sekä Taavin ruokakupin. Sitten heitin kuivan loimen niskaan ja takaisin mutaan rypemään. 

Sunnuntaina oli vastassa taas ihan yhtälailla mutainen Taavimus.. Ilme sentään oli positiivinen ja sain oikein hörähdyksiä! Harjailin sitten ne osat, jotka olivat kuivia ja päästin Taavin hetkeksi kentälle ilman loimea. Niinkuin ajattelinkin, se piehtaroi antaumuksella sillä aikaa, kun kävin hakemassa sille kuivan loimen ja ruuat. 

kylmäkkö-kaverukset ja mutainen tarha.. Onneksi tuo koko takana näkyvä alue on myös heppojen käytössä ja siellä ne pääosin ovatkin

Maanantaina olin taas suunnitellut pientä ratsastusretkeä päiväsaikaan, mutta minua oli vastassa melko hapan ja nälkäisen oloinen heppanen, kun pyöröpaali oli päässyt loppumaan. Voi sitä julmuutta! Päädyinkin sitten vaan harjailemaan Taavin syödessä heinää. Oli taas niin hapanta, ei niinkään mikään yksittäinen juttu vaan ihan kaikki ylipäätään, koska 1. Taavilla on nälkä 2. Taavia vaan kiukuttaa, kun Taavi syö. Hohhoijaa.

Otin sen sitten hetkeksi pois ruuan luota ja siedätin sitä koskemiseen, joka nyt ärsytti sitä kovasti. Muutama toisto silittelyä ja leipäpalkkaa ja taas sai koskea mihin tahansa ilman luimimista. Selvittelin sitten vielä vähän harjaa Taavin nuokkuessa vapaana pihalla. Kun se sitten kyllästyi seisomiseen, heitin sille loimen päälle ja viskasin takaisin ulos. Heitin kaikille hepoille vähän välipalaa ja olkiakin vein heinäkaukaloihin lisänaposteluksi. Tässä oli taka-ajatuksena se, että siivosin samalla pihaton ja lisäsin sinne uutta olkea, joka saattaa päätyä parempiin suihin ja pihatto on sen kaivelun jälkeen kun pommin jäljiltä. Tätä harrastavat siis tallihevoset päivisin jos pyörö pääsee loppumaan. 

Olisipa se aina näin suloinen..

En ole siis tälläkään lomalla kerennyt ratsastamaan kuin kerran (ainakaan tähän mennessä). Tai viitsinyt. Tai tohtinut. Tai mitä milloinkin sitä syyksi keksiikään, kun ei vaan jotenkin huvita edes. Eihän se niin vakavaa ole, eihän?

Mutta kaksi positiivista yllätystä tällä lomalla olen havainnut (kaiken happamuuden keskellä):

1. Taavin takajalkojen harottava asento on väistymässä, se seisoo nykyään jalat suoremmassa linjassa
2. Greppi ei ole enää Taavin herkkua! Se söi tänään neljä palaa silkasta kohteliaisuudesta ja loput jäi syömättä. Eli siinä jutussa suolisto-ongelmista on ehkä sittenkin perää, ehkä?