sunnuntai 26. elokuuta 2012

Matka on pitkä ja kivinen, mutta älä pelkää, mä otan sut vaikka reppuselkään

Perjantaina käytiin taas perinteisellä maastokävelyllä, kun ei työviikon jälkeen paljon muuhun puhti riittänyt. Taavi lähti töihin mielellään ja liikkui alun matelua lukuunottamatta hyvin ja reippaasti. Taavin käpsytellessä mie tein mielikuvaharjoittelua istunnan kanssa ja sain kun sainkin sitä kohennettua. Hukkaan ei siis reissu mennyt.

Lauantaina mentiin sitten kentällä koulua. Laittelin Taavin kuntoon ja lähdettiin kohti kenttää. Heti ötökät hyökkäsivät kimppuun, tietysti sateinen päivä ja sitä seurannut lämmin jakso sai taas uuden sukupolven kömpimään esiin.
Kentällä ei siis paljon käynnissä askarreltu, vaan mentiin ravissa paljon ympyröitä ja temponmuutoksia, hetken aikaa hölkkäiltyään Taavi alkoi taas vertyä kivasti. Otettiin laukat molempiin suuntiin ja aloitin hankalammasta vasemmasta kierroksesta. Pari väärää, sitten yksi oikea laukka, kun laitoin raipan lavalle ennen nostoa. Sitten taas muutama väärä, ennenkuin keksi napauttaa raipalla ulkotakaseen nostossa ja se tuotti heti tulosta (tosin pikkupukin saattelemana) ja kiittelin kovasti. Laukka pysyy jo kohtalaisen hyvin vasempaankin llä, kunhan nousee ensin.
Oikeaan laukka nousi hyvin, mutta alkoi helposti kaatua sisäänpäin ja silloin myös vauhti alkoi kasvaa. Teinkin useamman noston ja laukkasin vain sen aikaa, kun laukka pysyi hyvänä.
Lopuksi vielä kevyttä ravia pidemmällä ohjalla ja hienosti Taaviska venyttelikin eteen-alaspäin. Ei meinannut loppukävelystä tulla siinä ötökkäpaljoudessa yhtään mitään, hikinen hevonen vielä oikein veti niitä puoleensa.. Annoin Taavin hetken syödä ruohoa kentän laidalla ja sitten lähdettiin tallia kohti, riisuin varusteet ja harjailin piikkisualla hikisen karvan läpi, jotta se kuivuisi nopeasti. Heitin vielä lopuksi kuppiin pari herkkua. 



Tässä näkyy ötökkäloimi, kuvassa tosin liian löysästi kiinni ja valunut
Tänäänkin menin illasta tallille ja päädyin menemään kentälle. En ole vielä saanut sitä hirvikärpästakkia ostettua ja kammoksun niitä pikkuhirviöitä ihan todella, joten metsään meno ei tällä hetkellä ole suuressa huudossa, vaikka perjantain lenkiltä (avarilla isoilla hiekkateillä) ei matkaan tainnut yhtään tarttuakaan.
Taavilla taisi olla maha taas vähän kipeä, liekö omenoilla osuutta asiaan. Kovasti alkoi pierettää, kun vähän kevyesti silittelin ja hieroin kylkiä ja sitten tuntui olo helpottavankin. Oli se syönyt kuitenkin ja juonut ihan normaalisti, mutta ilme oli mutru kun kylkiin koski.
Varustin Taavin tänään ratsastusötökkäloimella ja päähupulla, sekä itseni kyllästin myrkyllä. Tarkoitus oli nimittäin ötököiden määrästä riippuen tehdä pelkästään käyntityöskentelyä. Se onnistuikin ihan hyvin tällä varustuksella.
Tehtiin päätyihin voltit, toisella pitkälle sivulle loivaa avoa pari lyhyttä pätkää ja toiselle reippaampaa käyntiä. Kulmat mentiin epäsuoran ohjasotteen avulla takaosakäännöstä tapaillen. Tehtävät sujuivat tosi hyvin ja Taavi alkoi mutustelemaan kuolainta kovasti ja oli tyytyväisen oloinen.
Tein samaa harjoitusta molempiin suuntiin ja sen jälkeen käänsin lyhyeltäsivulta pitkän sivun suuntaisesti ja koetin väistättää sen pari metriä takaisin uralle. Alku oli hankalaa, etenkin vasemmalla väistäminen tuotti ongelmia. Oikealle Taavi väisti selvästi paremmin ja yhden onnistuneen väistöaskeleen jälkeen annoin pitkät ohjat ja lähdettiin talliin, se on varmasti Taaville paras kiitos.
Tallissa taas varusteet pois ja tarkistin mahan tilanteen, joka oli hyvä. Karri tuli hetken päästä paikalle Taavia moikkaamaan ja antoi herkkuja, venyttelivät samalla molemmat kyljet. Siliteltiin ja rapsuteltiin kutiavaa poikaa jonkin aikaa ja sitten lähdettiin.

Huomenna Taavilla onkin vapaa ja sitten Sanni menee ti, ke ja to. Itsellä on iltavuorot töissä, joten Sanni-lomalainen kerkeää paremmin. :)

Ainiin ja tilasin Taaville oman länkkäpenkin käytettynä, nyt vaan sormet ja varpaat pystyyn että se sopii! Mittailujen mukaan pitäisi olla ihan hyvä, mutta sittenhän sen näkee.


Tämmöinen tulee käytettynä, kuva Hööks

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.