Muistojen kätköistä tähän päivään

Vihdoinkin kerkeän kirjoittaa teille vähän tarkemman historia-postauksen. Se lapsuuden suurin haave seisoo nyt tuolla viiden kilometrin päässä ja se on mun ihan ikioma. Siitä kiitos kuuluu edelliselle omistajalla, joka raaski luopua siitä, eikä myynyt sitä kellekään muulle.

Tämän ponin minä aina vannoin hakevani kotiin heti, kun voitan lotossa. Olin varma, että jollain rahalla se varmasti irtoaisi. Rippe on kiertänyt melko monta kotia, joka harmittaa minua kovasti. Onneksi se on kohtalaisen helposti uusiin asioihin sopeutuva vai liekö elämä koulinut siitä sellaisen.

Rippe on saapunut Suomeen kesällä 2001 tallille, jossa silloin kävin. En tiedä mikä ihme siinä on, mutta se vaan jollain tapaa kolahti. Siitäkin huolimatta, että se kiikutti minua ratsastuksessa ulos kentältä niinä harvoina kertoina, kun pääsin sen selkään, enkä pärjännyt sille ollenkaan. Silti minä sitä aina tarhassa ihastelin ja katselin. Ja olisin voinut harjata sitä ihan loputtomiin. Rippe myytiin keväällä 2002 naapuripitäjään ratsastuskouluun ja suru oli suuri. 

Rippe lähtöpäivänään keväällä 2002

Suru poniystävän lähdöstä oli niin suuri, että kerran äiti sitten selvitti tallin puhelinnumeron, soitettiin sinne ja mummin kyydillä lähdettiin katsomaan Rippeä. Siellähän se tarhassa oli ja syöttelin sille leipää. Varmaankin talvella 2002-2003.

Kävin samassa paikassa kesäleireillä vuosina 2003 ja 2004 ja muutenkin tunneilla sekä katsomassa Rippeä aina, kun vain kyydin sain. Rippe oli aina varattu mulle leirihoitsuksi, kun menin ja sain sen tottakai myös aina tunnille tallille mennessäni. :) 

2002

2002

2003

Leirikisoista 2004, meillä taisi mennä kohtalaisen hyvin jopa. Rippe ei ollut tuntiratsuna ollessaan kaikkein reippain.

Kesän 2004 lopulla sain kuulla, että Rippe oli myyty. Ranualle. Kävin hyvästelemässä ponin muistaakseni päivää ennen sen lähtöä. Otettiin kuvia ja tallinomistajan luvalla saatiin pitää ponia muutenkin "hetki omana".

Muistan, miten itkettiin äidin kanssa mökin laiturilla senjälkeen, kun Rippe oli lähtenyt, harmistuksen määrä oli aivan sanoinkuvaamaton.

Jäävyväiskuvia 2004

Jäähyväiskuvia 2004

Jäähyväiskuvia 2004

Sain uuden omistajan osoitteen ja olin kirjeenvaihdossa Ripen silloisen omistajan kanssa. Paperikirjeiden tulo vain kesti niin tuhottoman kauan, ettei millään olisi malttanut odottaa. Ja kaikkein odotetuin kirje, joka sisälsi Ripen kuvia katosi postiin!
Toukokuussa 2005 sain tahtoni läpi ja ihana iskä ajoi mun kanssa Ranualle katsomaan Rippeä. Matkaa kertyi yhteen suuntaan 700km. Neljä päivää oltiin siellä ja aika ikimuistoinen reissu siitä tuli.

Ranuan reissulla iskä sanoi Ripen omistajaperheelle, että jos Rippe tulee myyntiin, niin soittaa saa. Mutta se ei kuulemma ole myynnissä, vaan jää heille. 

Syksyllä 2005 Elmo ostettiin meille omaksi ja muistaakseni keväällä 2006 sain viestin Ripen omistajalta, että se olisi nyt kaupan. Argh! Ei ollut vaihtoehtoja, kun antaa ponin mennä ohitse. Ei ollut sydäntä luopua Elmosta, eikä kahteen varaa.

En kuullut ponista mitään vuosiin, seurasin kyllä sen kulkua pitkin Suomea ja löysin siitä välillä kuvia. Se näytti aina vaan yhtä satumaiselta. Lopulta tavoitin sen, kun se oli tullut takaisin etelään. Aikaa ei vain ollut lähteä sitä katsomaan, vaikka aikomus oli kova. Sen silloisen hoitajan kanssa höpöttelin joskus ja kuulin, että poni voi hyvin, mutta oli laihdutuskuurilla.

2003

Elmo lopetettiin 2012 ja jostain syystä mulle ei tullut silloin mieleen kysyä Ripestä. Ajattelin kaiketi, ettei se ole kuitenkaan myynnissä. Taavi ostettiin heinäkuussa 2012 ja Jaana tarjosi Rippeä mulle muutamaa kuukautta myöhemmin. Ihan kohtalon ivaa oli vastata taas, että mulle on juuri tullut uusi hevonen.

Taavin kanssa kului reilu kaksi vuotta ja Rippe oli usein mielessä. Kävin välillä tarkistamassa Hippoksesta, että joko sille on löytynyt uusi koti. ;) Kun Taavi sitten kuoli, en ollut ollenkaan varma haluanko hevosta enää ollenkaan. Rippe kuitenkin kummitteli mielessä ja viestiteltiin sen omistajan kanssa. Päätin, että käyn ainakin tervehtimässä vanhaa rakkautta.

Aika teki tehtävänsä ja matkan lähestyessä mieli alkoi olla aina vaan varmempi, että uudelle olisi jo tilaa. Ja kun minua vastassa oli hyväkuntoinen ja pirteä Rippe, oli peli jo menetetty. Ja tässä sitä nyt ollaan. Katsotaan miten kauan saadaan olla yhdessä, minulle jokainen päivä on lahja. Olen luvannut Ripelle kodin sen loppuelämäksi.

"Maailmankaikkeus auttaa meitä aina
taistelussa unelmiemme puolesta,
vaikka ne vaikuttaisivat kuinka hölmöiltä.
Jokaisella on omat unelmansa, ja itse kukin tietää,
miten paljon voimaa vaatii pitää niitä hengissä."

Rippe sukupostissa