maanantai 5. toukokuuta 2014

"Kärsinyt on kantapää mut se kantaa hedelmää."



Taavi tuli laukaten minua vastaan portille, tuntui olevan räntäsateen jäljilta kylmissään. Loimia ei kuitenkaan olisi tosipihattolaiselle pukea, mutta kyllä se sitten ihan menetteli ja mukavalta tuntuikin. Taavi sai siis ensin vähän kuivatella ja lämmitellä loimien ja heinien kanssa.





Tänään ajattelin alunperin kokeilla huvin vuoksi, miten me taivutaan HeC-rataan, mutta koska kentällä oli valmennuksen jäljiltä esteitä, niin innostuttiin ensin vähän loikkimaan pikkuristikkoa ja sitten vähän vielä jumpattiin. Taavi oli ahkera! Se hyppäsi hyvin, vaikkakin paras hyppy tuli, kun patistin sen reippaammassa laukassa esteelle (ei ole esteheppa tämä, mutta ei tarvitsekaan :) ). Ravissa se alkoi kivasta vähän pyöristyä, vaikka vasemmalle olikin tosi jäykkää menoa. Josko me nyt vähän päästäisiin paremmin jumppaamaan, kun tuntuu palaset olevan kohdallaan. :) Ihan mahtavalta tuntuu, että hevonen jopa kentällä jaksaa yrittää ja tehdä, vaikka tänään oli selvästi kylmän sään takia tavallista jäykempi.

Nenna kävi katselemassa meidän menoa ja nappasi meistä muutaman kuvankin, kivaa saada kuvia ihan tällaisesta arkiratsastuksesta. Satula on kuvissa turhan edessä, epäilen sen hypyissä vähän valahtaneen. Täytynee myös kiinnittaa huomiota, että tulee laitettua alunperin tarpeeksi taakse.





hiiop!










"Ottaa maha vastaan, ettei mahdu takajalat alle" ;)
Ja palkkaa tietysti osataan myös pyytää hyvin menneen suorituksen jälkeen.. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.