perjantai 28. huhtikuuta 2017

Väliaikakuulumisia



Ripen ontumamysteeri jatkuu edelleen. Se oli jo parempi ja alkuviikosta kävelytin sitä lyhyitä lenkkejä. Keskiviikkona se oli yhtäkkiä taas melko kipeänoloinen, ontui ravissa ja ontui käännöksessä. Ensiviikolle oli sovittu eläinlääkärin kanssa hammastarkastus ja jalan katsominen päällisinpuolin, mutta soitin sitten ja pyysi ottamaan myös röntgenin mukaan. Muutenhan jalat on kuvattu helmikuussa, mutta se kavio nyt ainakin kuvataan. Vaikka olenkin itse sitä mieltä, että ongelma on polvessa. 

Olen yön pimeinä tunteina neuroottisena googlannut vaihteeksi kaikenlaista ja mulla on yksi teoria polveen liittyen, täytyy keskustella siitä lääkärin kanssa, kun hän tulee. Keskiviikon jälkeen Rippe on kuitenkin taas ollut parempi ja tänään päästeli taas ihan kunnollista ravia ne muutamat pätkät mitä kokeilin. Se oli muutenkin hyväntuulinen itsensä. Olkoon nyt levossa kuitenkin lääkärin saapumiseen asti. 



Kesäkarvaankin Rippe on ilmeisesti päättäyt kuitenkin siirtyä, joten en ainakaan vielä ole kaivanut klipperiä esiin. Olisihan oma karva paljon parempi, kun keinotekoinen kesäkarva. Myös hoikistuminen sujuu hyvää vauhtia, vaikkei liikkeelle olekaan päästy. Ja se uusi kivennäinen on ruuan seassa mennyt ihan mukisematta alas.

Ruokintaan on niveliä tukemaan ja tulehdusta poistamaan lisätty kurkuma ja lakritsijuuri (jotka olen siis tilannut jo joskus kauan sitten tallinpitäjän välityksellä).





4 kommenttia:

  1. Nuo jalkavaivat on sitten niin ikäviä. Oma hevoseni muutti uuteen talliin alkukeväästä ja sai etupolveen jonkun tarhakaverin hokkikengästä potkun.. Paniikki jo iski että jotain pahempaa käynyt, vaikkei hevonen kummemmin ontunut. Onneksi säikähdyksellä selvittiin. Tsemppiä teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui! Meilläkin toissakesänä toinen hevonen potkaisi Rippeä takajalkaan, kuului hirveä pamaus ja Rippe oli hetken kolmijalkainen. Siinä kyllä kerki jo miettimään, että mistä saadaan ampuja paikalle. Mutta silloin selvittiin kyllä ihan säikähdyksellä, kun kaverihevosella ei ollut kenkiä!

      Toivottvavasti tämäkin nyt selviäisi ja jos kyseessä on epäilemäni juttu, niin se selittäisi sen kaiken epämääräisyyden kokoajan. Se on sitten eri asia mitä sille voi tehdä.

      Ja kiitos!

      Poista
  2. Voi Rippeä! Nämä mysteerit ovat kaikkein kamalimpia, tunnistan niin tuon yökaudet googlailun. Toivottavasti nyt kuitenkin löytyisi hoidettavissa oleva syy. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, mysteerit raastaa hermoja. 😔

      Kiitos! Eläinlääkäri on tänään viimein tulossa.

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.