sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Verkon kiinnitys tarkemmin ja vappumaasto







Verkkoa on taas tänään testattu ja suuaukosta mahtuu kevyesti sisään ikeakassi heinineen, sitten vaan kippaa heinät sisään ja vetäsee tyhjän kassin ulos. Ripellä oli heinän jämät aamulta, kun kahdeltatoista menin tallille ja otin nämä kuvat. 

Käytiin tänään heittämässä kunnon vappumaasto uusissa maisemissa. Kierrettiin 16km pitkä lenkki ja aikaa meni noin kaksi tuntia. Me käveltiin melko paljon, kun ei hevoset ole tottuneet tuollaisia lenkkejä tekemään ja ilmakin oli lämmin. Ripelle tuli kunnolla hiki ja olikin lenkin jälkeen hyvä pestä iholta noussut lika pois. Sillä on kuitenkin vielää vähän pitkä karva tällasille lämpöisille päiville. Toiveissa olisi, että se siitä vielä silottuu, ainakin karvaa lähtee vielä reilusti.

Oli todella kivaa, vaikka mun pappahevonen mm. koetti sinkoilla laukassa muiden ohi ja heitti heti ekaan ylämäkeen kunnon pukkisarjan. Haha. Lisäksi se yhdessä kohdassa pelkäsi haukkuvia koiria ja niiden kaikuvaa ääntä niin, että se ihan tutisi. Kieltämättä ääni oli melko pelottava, mutta joukon nuorimmainen Sisu vei meidät kunnialla senkin tilanteen ohi.

Jossain kohtaa luulin, että Rippe on tuupertuu väsymyksestä, kun se laahusti perässä. Se taisikin olla vaan tylsistynyt, sillä hetken päästä laukkapätkällä se koetti kiihdytellä kaikkien ohi ja senjälkeen piristyi taas ihan kauheasti. Paahtoi edellä minkä kintuistaan pääsi. Hah. Perässäolian paikalla se myös tuijottelee kokoajan taaksepäin ikäänkuin pelkäisi mörköjen hyökkävän selän takaa.

Pitäisi kyllä ottaa nyt tavaksi käydä hevosten kanssa tällainen pidempikin lenkki ajoittain, kun sellainen löytyi. Suurin osa pohjistakin oli ihan hyviä raviin ja laukkaan.









Pari lyhyttä videopätkää: 





2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Yllättävän käytännöllinen ja toimiva se ainakin tuntuu olevan. Ja hidastaa ainakin Ripellä syömist huomattavasti!

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.