torstai 19. toukokuuta 2016

Kun täti alkoi ratsastaa



Tänään sain viimeinkin K:n taas houkuteltua kameran taakse ja vähän uutta videomateriaalia ponista. Se on huikeasti parantunut tässä viimeaikoina. Suurimmaksi osaksi siksi, että täti kyydissä on vaatinut siltä jotain ainaisen kyselyn sijaan ("huvittaisiko sinua keskittyä hetki työntekoon?" "ai ei, no tässä vähän ohjaa sinulle, kun tämä vauhtikin hyytyy" jne.).
Minä päätin, että nyt saa kysely riittää. Kun ollaan töissä, niin ollaan töissä ja silloin haluan, että keskitytään minuun. Noh - ei tämä nyt vieläkään ihan niin hyvin suju (kuten voitte päätellä videosta, jossa tervehditään nurmikolle saapunutta lajitoveria), kun olisi tarve, mutta hyvä alku kuitenkin. 






Ikävä kyllä (ja seliseli) Rippe ei ollut parhaimmillaan tänäänkään. Eilinen periaatepainimaraton näkyi kummankin kunnossa ja energiatasossa. Eilen nimittäin kentällä oli sadetin ja traktorikin meni antamaan multaa ostajalle. Eihän sitä nyt töihin voi keskittyä ja sitä sadetintakin pitää kokoajan tuijottaa ja väistellä. Ratsastin L:n muotoisella kentällä, koska väistin sadettajan. Tein aina täyskaarron ja vaihdoin suuntaan. 






Rippe tuijotti sadettajaa ja koetti hitailla varsinkin ylänurkassa, mutta minä vain ratsastin. Viis mistään tötöilystä, pyysin vaan eteen tarpeeksi kovasti ja kiitin, kun päästiin ohi. Ja jatkoin tätä ratsastamista, mutta koska ponilla jäi liikaa aikaa miettiä muuta lisäsin tuohon kulmaan laukkaa. Sitten kaarto ravissa ja taas laukkaa. Jankutin tehtävää, en välittänyt katkoksista laukoissa, mutta komensin kyllä heti uutta laukkaa. Asetin ja taivutin minkä pystyin ja keskityin vain liikuttamaan ponin jalkoja. Tuijottelusta työn määrä lisääntyy. Ja kyllähän se sieltä sitten taas löytyi - rentous nimittäin ja työmotivaatio.
Sen verran se kuitenkin vaati, että oltiin molemmat jo melko poikki. 


Rippe sanoo, että tee muija keskenäs. :D








Namuja ahkeralle työläiselle

Tein vielä vastalaukkatehtävää eli nostin kaarrosta laukan ja laukkasin vastalaukalla kulman yli. Sujui itseasiassa yllättävän kivasti. Varsinkin jos sadettaja oli sillähetkellä suihkimassa muualle, kun kaarron suuntaan.
Lopuksi haeskelin vielä sadettajaa hyväksikäyttäen vähän raviväistöä edelleen tolla samalla kuviolla. Ei ne kummosia olleet, mutta yritystä kuitenkin. Sitten ponilla vapaat ohjat ja alas selästä. 




Tänään se sitten näkyi yleisenä hitautena ja paikoittain ohjilla roikkumisena eli ryhdittömyytenä. Jos eilen poni oli vaikea ratsastaa edestä, niin nyt se oli vaikea ratsastaa takaa. Suorastaan työläs. Ihan hyviäkin pätkiä tuli, varsinkin vastalaukan jälkeen, mutta koska aikaa on rajoitetusti (kuvaajan kärsivällisyys ei riitä pitkiin kuvashetkiin) en saanut ponista parasta irti. Mutta kyllä edistyminen silti näkyy. Ja ratsastajan vinous.

Vasemmalle en saanut laukkaa pyörimään millään aluksi. Poni puski ja kaatui sisään, eikä laukasta oikein meinannut saada mitään otetta. Mutta yksi pätkä vastalaukkaa korjasi ongelman melko hyvin.

Näillä mennään, alla muutama lyhyt videopätkäkin ilman kaunisteluja. Tiedostan omat vinouteni ja virheeni. Siksi sitä videota on hyvä välillä ottaa. Lataamisen ja tietokoneen hitauden kanssa loppui vaan kärsivällisyys ja osa pätkistä jäi laittamatta.
Sunnuntaina meillä on estekisat! Omalla tallilla järjestetään pienet kisat ja ilmoitin Ripen ristikkoluokkaan. Olenhan hypännyt sillä kaiketi kahdesti ja toisella kerralla ilman satulaa. Haha.



Ravipätkiä:
 















Laukkaa:












Tässä pätkässä on ehkä tämän päivän parhaita hetkiä (tai siis selkään se tuntui parhaalta juuri tässä kohtaa vastalaukan jälkeen). Rippe ei roikkunut edestä ja se liikkui ihan itse myös takaa. Videolle tästä tallentui vaan viimeinen kierros.  




18 kommenttia:

  1. Olipa kivaa katsottavaa. Olette mukava sopusuhtainen ratsukko. Keep up the good work!

    VastaaPoista
  2. Kivan näköistä menoa! Rippen laukka on niin ihanaa. Ja muutenkin hän näyttää niin työteliäältä ja yritteliäältä. Kiitos inspiraatiosta, jospa tämäkin täti rupeis oikeen ratsastamaan. Jos saisi vielä jonkun kuvaamaankin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, Rippe on kyllä yleensä ihan yritteliäs. Pitäisi vaan muistaa vielä enemmän ja enemmän kehua sitä. :) Vähän mukavuudenhaluinen tosin. Jos joku tehtävä tuntuu liian haastavalta, se luovuttaa. Mutta niinhän sitä itsekin mielellään tekisi ja silloin edistystä ei tapahdu.

      Pitäisi varmaan perustaa sellainen oma ryhmä meille, jotka yrittävät ryhtiliikettä tällä ratsastuksen saralla. Hah!

      Poista
  3. Hienolta näyttää! Onko tasainen askel? Näyttää helpolta istua :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minusta ravi on tasainen istua ja helppo päästä mukaan. Olen kuullut kyllä päinvastaisiakin kommentteja. :D

      Poista
  4. Etpä kyllä liioitellut kun sanoit että Rippe on parantanut paljon, se todella on! Huima ero etenkin ravin tahdissa, nyt siinä oli monesti oikein hyvää joustoa ja vähän ilmaa eikä se ollut vain isoa sutkimista eteenpäin niin että kannat napsuu. Hyvä te!

    Täältä vielä kriittisen tulevan ohjaajan vinkit ;) Keskity siihen miten teet siirtymisen alaspäin. Sen pitäisi tulla pienempien askeleiden kautta niin että hevonen niiaa takaa ja siirtyy eteenpäin hitaampaa askellajia. Nyt videolla vedit vähän hätäisesti etujalat "seis" ja takajalat töppäsi perässä, sellainen eteenpäin soljuminen katkesi aina siirtymiseen. Ja kun teet vastalaukkaa, käännä etuosaa enemmän sisään ettei Rippe nojaa lavoilla sinne laukan puoleen. Näin vastalaukan suoristava vaikutus pääsee paremmin oikeuksiinsa. Etenkin kaikki kaarteet saa ajatella että kääntää johtavalla ohjalla etuosaa sisälle vaikka asetus jääkin sinne laukan puolelle.

    Ethän ota näitä moitteina, missään nimessä en niitä niin tarkoita! Huomasin vain miten huikeasti olet päässyt Ripen kanssa eteenpäin ja haluaisin tuupata teitä vielä vähän pidemmälle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! En todellakaan ota moitteina, itseasiassa palaute ja ohjeet ovat tervetulleita, kun ne on hyvin annettu ja vhän toivoinkin, että sinä tulisit katsomaan videot. Sitä joustoa olin minäkin videoista huomaavinani. :)

      Tuo siirtymäongelma on kyllä iso tuskailun aihe. En vaan ole oikein keksinyt mistä lähteä sitä korjaamaan. Ripellä on tosiaan tapana reagoida pieneenkin ohjan pidätykseen tuollatavalla töksäyttämällä. Mutta pitää siis vaan ratsastaa. ;) Otankin tämän seuraavaksi työstön alle, että ajattelen niitä pieniä askelia ennen siirtymää. Kuulostaa nimittäin loogiselta.

      Poista
    2. Ooh, mäkin haluaisin Sannan kommentteja! Täytyypä yrittää saada videota aikaiseksi :) Ja meillä on myöskin töksäytysongelmaa, eli kiitos vinkistä!

      Poista
    3. Sanna on meidän oma virtuaaliohjaaja. ;) Mistä saisi tommosen Sannan ihan omalle tallillekin?

      Poista
    4. Joo ei muuta ku virtuaaliratsikoulu pystyyn :D Mulle juuri tänään koulussa paasattiin noista siirtymisistä, kun ratsuni on vahva, vähän voimaton ja heittääntyy heti etupainoiseksi käsilleni makaamaan kun tarttis koukistaa takajalkojen niveliä reilummin. Ajatus oli ikään kuin hidastaa etujalkoja ja kohottaa etuosaa jotta pystyy "hoputtamaan" takajalkoja alle ja kyykkyyn. Pidäte ei vedä taakse eikä siirtymistä pitäisi ajatella hidastuksena vaan sen tulevan askellajin eteenratsastuksena. Eikä saa puristaa reisillä eikä kipata istunnalla eteen eikä taakse. Openi lempparilause on "olla ohjassa ja vetää ohjasta ovat eri asioita!!" (Saadaan kuulla aika usein myös että "pitkä on tie, kansalaiset" :D :D)

      Poista
    5. Kiitos tästä! Nyt tiedän mitä trenaataan ensiviikolla. :D

      Poista
  5. Tosi hyvän näköistä menoa!! :) Tsemppiä estekisoihin ;)

    VastaaPoista
  6. Hyvä te! Jännästi siitä on apua, kun vaan rupeaa ratsastamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! :) Kauan siihen tajuamiseen meni, mutta parempi kai myöhään, kun ei milloinkaan. Oikeastaan tausin ongelman siinä vaiheessa, kun emme kyenneet suorittamaan yhden yhtä ympyrää ravissa, kun hevonen ei vinoutensa takia käänny! :D

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.