lauantai 15. maaliskuuta 2014

Poikien maasto


Eilen olisi jo kunnon puolesta voinutkin ratsastaa, mutta aivan älytön tuuli antoi suunnitelmille kenkää. Kävin siis tallilla vain harjailemassa ja pesemässä suun sekä hoitamassa muut käytännön asiat.

Tänään olikin maailma vähän erilainen herätessä ja lumen- tai rännäntulo jatkui läpi päivän. Kotisiivouksen jälkeen päätettiin lähteä yhdessä K:n kanssa lenkittämään Taavi. Pitkästä aikaa siis sain K:n ratsaille. :)

Taavi lähti meidän mukaan mielellään ja laiteltiin se tallissa kuntoon. Se sai samalla mutustella vähän heinää. Meni satulanlaitto ja kaikki hyvin, kun pääsin kunnolla palkkaamaan  nameilla. Tarvitsisin useammin avustajan mukaan, jotta saisin satulan yhdistettyä positiiviseen asiaan.
Taavilta oli myös irronnut kenkä toisesta etusesta, katselinkin sitä eilen, että se oli hitusen löysällä. Laitettiin lenkkari suojaamaan anturaa jos maastossa olisi jotain epätasaisia tai teräviä paikkoja, lumi tietystä suojaa ja pehmentää aika hyvin.

Käytiin perinteinen maston lenkki ja meni oikein hyvin. Taavi napsi välillä välipalaa ja välillä ravailtiin. Osittain oli jäätää lumen alla ja niissä kohdissa ratsukko siirtyi sivummalle, nimittäin nastattomassa bootsissa pito ei ole jäällä paras mahdollinen, eikä tilsat muissa kavioissa auttaneet yhtään asiaa.

Allekirjoittanut sensijaan otti kahdet lennot jäätiköllä lenkin aikana, ensimmäisellä kerralla muksahdin ilmalennon päätteeksi lonkka edellä maahan ja hetken kuluttua (juuri kun sain naurun loppumaan), otin lipat tälläkertaa suoraan sujuvasti selälleen. Ja mun piti olla se jäävahti, ainakin kerroin selkeästi, missä oli jäätä. :D On vähän jäykkää meno nyt, kun taisin jossain vaiheessa hiukan venäyttää myös toista lonkkaa/nivusta.

Loppulenkki meni hyvin ja pihatiellä K otti vähän ravia ja laukkaakin. Taavi valitsi yllätykseksi vasemman laukan!

Kuvia reissusta:



Venytyksen hoituu samalla



Pientä ojaa ollaan tässä ylittämässä. :D

Tyytyväinen ratsukko ojan jälkeen "kato miten hyvä mie olin" :D

Rosvo ratsuineen

Lenkin jälkeen pestiin suu ja pohdittiin tarviiko loimittaa ulos. Sade alkoikin jo lakata, joten jätettiin Taavi nakuna ulos. Pesin vesikupin pihatossa, lisäsin uusia olkia ja annettiin pojille iltaruuat. Täyteltiin heinäverkot (jotka eivät ole enää riittäneet koko päivää) ja viriteltiin ne vähä uudella tavalla kiinni, jotta niistä olisi hankalampi nyppiä. Taavin ilme oli aika pahansuopa tästä kiusanteosta. ;)

Päivällä Taavi oli kuulemma saanut irrotettua yhden verkon pariinkin otteeseen ja nyt viimeisellä kerralla siinä ei ollut enää edes palohakaa kiinni! Mysteeriksi jää, miten se on saant verkon irroitettua ehjänä, kun se roikkuu sellaisessa narussa isolla palohaalla. Voiko hevonen muka avata palohakasen?

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Tuosta kaksikosta saa yleensä aina hauskoja kuvia. :)

      Poista
  2. Uskoisin että voi avata palohaan... Toisen vuokrahevoseni tallilla karsinoiden ovet ovat liukuovia, jotka pysyvät kiinni niin, että kun ovi on kiinni, sen taakse tulee seinässä kiinnioleva neliön/suorakulmion mallinen metalli"rinkula", ja ovea ei saa enää vain liu'uttamalla auki, vaan toisella kädellä tulee se "rinkula" taivuttaa takaisin ylös, jolloin se menee siististi oven ja seinän väliin. Tallilla on yksi hevonen, joka on tästä huolimatta saanut sen ovensa auki (rinkula oli kunnolla paikoillaan ja ovi varmasti kiinni) yöllä. Vieläkään ei tiedetä miten tämä houdini oli sen ovensa auki saanut, mutta hevonen löytyi käytävältä :D Karsinan seinissä on kalterit, jotka eivät tule niin alas, että sen rinkulan saisi karsinan puolelta taivutettua ylös, ja oven ja seinän väli on niin kapea, että sieltä ei todellakaan pitäisi hevosen pään/kielen/turvan mahtua :D

    - Sanni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyllä aikamoisia. Taavihan on melko taitava kaikissa avaustehtävissä, koski se sitten ovia, ruoka-astioita tai naruja. Se osaa avata vetosolmun, vaikka pää olisi pujotettu siitä silmukasta ja lisäksi sitä ei pitele lähes mikään ruoka-astia jos kannessa ei ole selvää ja pitävää lukkoa.

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.