torstai 13. maaliskuuta 2014

Flunssaa pukkaa ja hevosille verkkoja


 
Tiistain ratsastelu kentällä jäikin sitten taas viimeiseksi tällä viikolla ainakaan tähän mennessä. Onnistuin jostain nimittäin hankkimaan itselleni flunssan eli räkätaudin. Olo on ollut työpäivän jälkeen senmukainen, että olen käynyt tallilla hoitamassa Taavin ja laittelemassa verkkoja heposille tarhaan sekä siivonnut pihaton. Siihen on mennyt kaikki liikenevät voimavarat.. Harmittaa todella, koska ilmatkin ovat olleet kauniit ja ihanan keväiset ja aamuviikolla olisi hyvin kerennyt ratsastaa auringonpaisteessa.
Onneksi päivät kuitenkin pitenevät hurjaa vauhtia, joten kohta iltaisinkin kerkeää valoisan aikaan maastoon jne. Ihanaa!

Taavi on ollut hyväntuulinen ja pirteä, eikä yhtään kipeä mistään. Karvaa irtoaa hurjaa vauhtia ja vanha villa alkaa olla aika kauhtuneen näköinen. Hevosilla ei ole nyt ollut tarjolla esikuivattua vapaasti, vaan ne ovat olleet kuivalla heinällä. Olen ideoinut (varmaan joidenkin mielestä jo rasittavan paljon :D) kaikenlaisia verkkoviritelmiä, joilla syöntiä saisi hidastettua ilman, että vatsat olisivat päivällä pitkään tyhjillään, kun kukaan ei ole heittämässä päiväheiniä. Sillä sehän tiedetään, mihin tyhjä maha johtaa.

Tänään päästiin ekaa kertaa siihen tavoitteeseen, että heinää oli vielä illalla jäljellä yhdessä verkossa pohjat. Ja tietty pihatossa melkein kaksi täyttä verkkoa! Ne ei kelpaa millään, koska ovat paljon muita haastavampia syödä.. Erittäin tiheitä ja roikkuvat vapaasti katosta, lehtevä heinä vaatii oikeasti askartelua ja kärsivällisyyttä. Mutta ompahan ainakin tarjolla. Jos ei jaksa siitä nyppiä, niin sitten saa olla nälkä.
Pöyhin ne aina käydessäni, jotta olisi vähän helpompi nyppiä. Ainoat verkot joissa syömistä pitää jopa vähän helpottaa, muissa koetan mielummin vaikeuttaa. :D



 
Ja ongelma on siinä, että pojat ei taida päästää niille verkoille ketään muutakaan, vaikkeivat itsekään aina ole siellä syömässä. Joten muille on sitten keksittävä ulos monta verkkoa. Nyt niitä roikkuu kaksi keskellä tarhaa olevassa tolpassa (molempiin mahtuu 1-1,5 paalia) ja yksi iso verkko ruokintakatoksesta (1-1.5paalia), sen lisäksi katoksesta roikkuu myös yksi pienempi verkko (½paalia). Tosin pojat saattavat yön aikana tyhjentää näistä jo kaksi tolpassa roikkuvaa, joten ne pitäisi laittaa vasta aamulla paikalleen, jotta pojat käyttäisivät pihaton vaikeita verkkoja öisin.

Nyt tuntuu, että kaikki pääsevät syömään edes jostain ja lisäksi heinää saa tarpeeksi hitaasti, että sitä riittää koko päiväksi. Haaveena olisi vielä saada nuo verkot roikkumaan niin, että niitä ei saisi mitään vasten syödessä, jolloin syöminen luonnollisesti olisi vielä haastavampaa ja hitaampaa. Katsotaan nyt miten tämä muotoutuu. Myös ruokintakatoksen laatikon päällä on kuormaverkosta tehty hidaste, mutta se hajoaa eikä hidasta riittävästi eli silmäkoko on liian suuri.

Katsotaan missä vaiheessa tämä flunssa hellittää niin paljon, että pääsisi ratsastamaankin. Huoh.
 
 
Auringossa on myös kiva ottaa päiväunia, T: Taavi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.