tiistai 7. tammikuuta 2014

Kuvia kylmäköiden kodista

Taavi on tällähetkellä taas aika ruskea. :)

Tänään oli tarkoitus testata uutta kameraa, mutta ilma ei ollut kanssani samaa mieltä. Pilviverho vei vähänkin valon ja sade teki kuviin palloja, joten jätin kuvauksien harjoittelun suosiolla toiseen päivään. Taavin kanssa ihan vähän aikaa puuhattiin kentällä, mutta yltyvä sade vei kummaltakin suurimman innon mennessään.

Taavi on tuntunut voivan ihan hyvin ja oli tänäänkin hyvällä tuulella. Se on saanut nyt iltaruuan seassa lakritsinjuurta ja aion jättää sen ruokintaan pysyvästi tukemaan vatsan hyvinvointia. Mielenkiintoista oli lukea ht-netistä yhden hevosen omistajan tarina, jossa hän sai alkavan vatsahaavan hoidettua (tutkitusti) pelkillä yrteillä. Mielenkiintoista! Olen aina kaikille sanonut, että todettu haava on hoidettava lääkkeillä.

Koska kuvaaminen ulkona ei onnistunut tänään, niin ajattelinkin sitten, että kuvaan pihattoa vähän, kun tämä kamera jopa onnistuu kuvaamaan sisätiloja!

Lisäilin juuri uusia olkia pihattoon. Nyt sadekeleillä olkea taas kuluukin enemmän. Pakkasia odotellessa.. Tämä on siis kylmäpihatto, ei ole eristyksiä, ikkunoiden edessä on suljettavat liukuovet, siksi niistä ei näy läpi. Itse olen ollut pihattoon todella tyytyväinen, se on juuri sopiva kahdelle, molemmat mahtuvat sopuisasti sisään ja kahden oviaukin ansiosta toisen väistäminen on turvallisempaa. Pojat viihtyvät pihatossa hyvin ja viettävät siellä yöllä paljon aikaa, päivälläkin siellä käydään välillä ottamassa nokosia.
Ovimattojen kanssa meillä oli alkuun ongelmia, sillä ne heiluivat tuulessa kovasti. Tilannetta rauhoitti paljon, kun toiseenkin oveen saatiin matot, jotka vielä kiinnitettiin enemmän limittäin ja hiukan eri tavalla. Myös suikaileista puhuttiin ja niitä myös harkittiin, mutta muutaman huonomman kokemuksen kuullessamme päädyttiin edelleen pitäytyä matoissa. Näitä ihanan värikkäitä mattoja sain monta ihan hyväntekeiväisyytenä ja parin euron hintaan. Hevoset ovat oppineet käyttämään mattoja sujuvasti.

Kumpikin ruunista tuntuu tykkäävän tästä asuinmuodosta, eivätkä ne edes hingu sisälle muiden lähtiessä illalla. Ne osaavat kentän valojen syttyessä tulla odottamaan omaa iltaruokaansa pihatolle. Pikkuhiljaa myös ruokintatilanteet ovat alkaneet sujua hyvin ja Taavikin on osannut käyttäytyä kokoajan rauhallisemmin ja paremmin (*kopkop*). Toissapäivänä pojjaat söivät sovussa leipää aidan yli vieritysten hyvän aikaa. :) Taavi tosin ei meinannut malttaa syödä omia leipiään, kun sen piti kokoajan katsoa, mitä Väinö saa. Heh.
Taavi on ollut paljon viime talvea notkeampi ja aina heti lenkin alussa paljon reippaampi. Myöskään jalat eivät ole turvotelleet pihattoon muuton jälkeen.

Siitä pihatto-kirjastakin lupasin joskus kertoilla. Siinä oli paljon hyviä ideoita ja paljon jo tiedossa olevaa. Oli vertailtu erilaisia aitamateriaaleja, kuivikkeita, ruokintasysteemejä yms. Kirjassa oli neuvottu paljon sellaisissa pienissä asioissa, joita ei ehkä tule ajatelleeksi ennen pihaton perustamista, lisäksi oli neuvottu rakentamisasioissa ja selvitetty millainen pihatto sopii mihinkin. Itselle jäi kuitenkin vähän sellainen maku, että kirja oli pihaton suhteen vähän turhankin puolueellinen, sillä kyllä tallioloissakin hevonen voi voida hyvin (kirjassa oli mainittu mm. englantilaistyyppiset karsinat hevosille parempina). 
 

Vasemmalla näkyy lämmitettävä vesikuppi, jota ei ole tänä talvena vielä paljon tarvinnut

Pihatto kuvattuna toisesta oviaukosta, tikkari on saanut olla ihan rauhassa ja se kummastuttaa minua ;)

Taavin ruokapaikka
Yritä nyt ottaa kuvia, kun kokoajan on pisaroita edessä pilaamassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.