perjantai 4. tammikuuta 2019

Hammaslääkärin käynti sekä muita vuodenvaihteen kuulumisia


Joulut ja uudet vuodet tuli juhlittua. Seuraava juhla onkin jo ihan oven takana,  kun allekirjoittanut täyttää pyöreitä  kymmeniä. Kolmekymmentä pyörähtää mittariin. Huh. 

Ripellä kävi vuoden viimeisenä päivänä eläinlääkäri katsomassa hampaat ja annettiin sille myt rokotuskin. Tämä eläinlääkäri oli sitä mieltä, että mitään tieteellistä näyttöä rokotuksen ja akuutin kaviokuumeen puhkeamisen völillä ei ole. Ja koska Rippe on ollut jo yli vuoden täysin oireeton, niin rokottamisen pitäisi olla turvallista. 

Hampaista senverran, että se sama diasteema siellä oli, kuten ennenkin ja lisäksi oikealle puolella oli pari pienempää rakoa. Iän tuomia muutoksia todennäköisesti. 

Yksi vähän avoin ydinkanava oli myös, mutta se jäi seurantaan. Kuulemma yleensä hevosilla nämä kanavat sulkeutuvat itsekseen, kun hammas kuluu pureskellessa. Joskus tässä kehityksessä käy  joku häiriö ja kanava jääkin avonaiseksi tai osittain pehmeäksi. 
Ripen tapauksessa eläinlääkäri epäili , että kanava ei olisi pulpaan asti auki ja sen voi siksi jättää vielä seurantaan. 
Piikkejä ei taaskaan ollut, kulmureista lääkäri rapsautti hammaskivet pois. Niihin sitä kuulema kertyy,  koska niitä hampaita ei käytetä mihinkään. Harjaamalla kiven muodostumista voi estää. Jos muihin hampaisiin alkaa muodostua hammaskiveä, niin se on yleensä merkki ongelmista. 


Oven ulkopuolella on menossa lantalavan palautus tyhjennyksestä..

Meidän aneeminen laiskottelu on edelleen jatkunut, vaikkakin eilinen ihana  aurinkokeli teki siihen poikkeuksen ja käytiin vähän pellolla ja lähimaastoissa pyörimässä. 


Tänään nappasin ponin tarhasta ja käytiin kentällä ohjasajojumpalla pitkästä aikaa. Kenttä on tosin niin luminen, että mulla loppui aika nopsaan kunto. 
Rippe suoritti hienosti ja reippaasti. Oli paljon parempi, kun oletin sen  olevan. Ajattelin,  voisi viimeinkin satsata oikeaan ohjasajovyöhön. 



Löysin nettikirpparilta myös fleeceloimen,  jossa on selän päällä ja kaulan yläosassa tuplafleece. Pakko oli heti ostaa pois kuljeksimasta. 
Olen nimittäin huomannut, että kuivatuksessa toimii kaikkein parhaiten kaksi fleecea päällekkäin. Alempi fleece pysyy aina hevosta vasten kuivana ja lämpimänä. 
Meillä on jo teetetty tuplafleece, mutta siinä ei ole kaulaosaa ollenkaan. 

Eli siis tähtikuviollinen osa on tuplafleeceä

3 kommenttia:

  1. Mua harmitti kun ehdit ostaa tuon loimen ennen mua :D Vaikka Pena onkin niin ohuessa karvassa että kuivuu yleensä jo loppukävellessä villaviltin alla, niin silti. Koska onhan toi nyt ihan älyttömän hieno ja käytännöllinen ja mutkumähaluun -osastoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Kerrankin selasin Facebookia juuri oikeaan aikaan. Ilmoitus taisi keretä olemaan peräti minuutin. :D Tyylikäs se kyllä on ja ah, niin käytännöllinen!

      Enkä kyllä pitkälläkään googlailulla löytänyt vastaavaa kun joskus etsin. Merkki on loimessa Tottie.

      Poista
    2. Se on tämä: http://www.equestrianessentials.co.uk/product/1931/tottie-cosmic-dual-layered-full-neck-fleece

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.