torstai 14. heinäkuuta 2016

Lomakuvia omistajalta sekä ponilta


Norjan reissu taas heitetty ja kotiin palattiin eilen yöllä. Käytiin katsastamassa paljon puhutut Atlantic Road ja Trollstigen. Päähänpistona päätettiin sitten ajaa vielä Geirangerin upeisiin maisemiin ja käydä Dalsnibban huipulla (1500m). Hirveäti tuli kilometrejä mittariin ja autossa sai istua kauan, mutta olihan maisemat upeat.

Atlantic Road jätti vähän latteaksi, mutta muut kohteet sitten sykähdyttivät senkin edestä. Trollstigenille sattui pilvinen ja sateinen keli, mutta jälkikäteen luulen sen olleen vaan hyvä. Korkeanpaikankammoiselle oli tarpeeksi hurjaa noinkin..

Muutama kuva reissulta, osa taattua kännykkälaatua ja loput ihan vaan pokkarilla otettu. Suurinta osaa en ole kerennyt vielä edes koneelle siirtää. 














Rippe on myös viettänyt viikon lomailun merkeissä. Olen saanut tallilta tasaisesti vähän kuulumisia. Ihan yksin ei ole lomaa tarvinnut poninkaan viettää. Sateiden hetkeksi tauottua Rippe oli päässyt Sisun kanssa lyhyeksi aikaa laitumelle, joka me pystytettiin ennen reissua.

Lisäksi tallinpitäjä oli trimmannut nokkoset aidan alta kuivumaan Ripelle. Siinäkin oli ollut papparaisella kauhisteltavaa kerrakseen. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.