Kirjoitin tämän alunperin Facebookiin ja se on siellä ihan kaikkien luettavissa julkisena, mutta päätin jakaa asiani myös täällä. Se liittyy hevosen raadosta nousseeseen kohuun. Kuvaa en julkaise, koska sillä ei ole merkitystä, eikä sen levittäminen ole minusta missään suhteessa asiallista. Eikä varsinkaan omistajan syyllistäminen, sillä tapauksessa on toimittu ihan lain puitteissa.
"Ihan oikeastiko joku kauhistuu siitä, että kaatopaikalla on kuolleen hevosen ruho? Voi hyvä jestas sentään. Ja siitäkin piti ottaa kuva ja laittaa Facebookiin, josta se on päätynyt Iltapäivälehtiin asti
Ja kukaan ei mieti, miltä hevosenomistajasta tuntuu, kun kuolleen hevosen kuva leviää mediassa ja häntä haukutaan moraalittomaksi hevosen esineellistäväksi jne. Sen mitä ymmärsin, kyseessä olisi jonkun perheen tytön poni, joten hänellä tuskin on ollut edes kauheasti sananvaltaa hautapaikan suhteen.
Omistaja tai hevosen lopettanut taho on luultavasti toimittanut ruhon ihan asiallisesti ja lain mukaan kaatopaikalle haudattavaksi, mutta kuvanottohetkellä sitä ei ole vielä keretty tekemään. Ruho on ilmeisesti saapunut paikalle vain hetkeä aiemmin.
Hevosen kokoisen eläimen hautaaminen on kuitenkin vähän eri asia, kun lemmikkikoiran tai gerbiilin. Se vaatii aika ison kuopan ja vieläpä luvallisen paikan. Ei tähän rivitalon takapihalle oikein semmosta kuoppaa saa kaivettua, vaikka kuinka hevosta rakastaisi. Ei vaan onnistu.
Teuraaksikaan ei kaikki hevoset kelpaa syystä jos toisesta (eikä sekään varmasti mikään kaunis näky ole, mutta sitäpä ei kukaan näekään). Tuhkaaminen on kaunis ajatus, mutta myös hemmetin kallis, maksat vähintään tuhatlappusen ja saat 30kg tuhkaa itsellesi.
Lisäksi jos tilanne tulee eteen nopeasti, on keksittävä muita ratkaisuja. Vai voiko sitä kuollutta hevosta sitten pitää taivasalla tallin pihalla, kunnes saadaan hauta kaivettua, kukat laskettua ja pappi kutsuttua?
Mitä eroa sillä on, onko hevonen haudattu kaatopaikan kupeeseen vai pellon laitaan? Samallatavalla se jokatapauksessa maatuu ja madot sen syö.
Loppusijoitus on minusta aivan epäoleellinen asia. Tärkeintä on, että hevonen on elänyt hyvän elämän ja kuollut asianmukaisesti kärsimättä turhaan.
Siinäkö se rakkaus hevosta kohtaan oikeasti punnitaan, että miten hienot pirskeet sille kuoleman jälkeen järjestetään? Eikö kuitenkin olisi tärkeämpää käyttää ne rahat sen hevosen hoitamiseen silloin, kun se vielä on hengissä?
Ihan omana mielipiteenä olen kyllä nähnyt paljon pahempaakin hevosen esineellistämistä ihan elävillä hevosillakin, mutta ei siitä sen enempää. Olen puhunut."
Ja niinkuin myös Facebookiin kirjoitin, minulla on asiassa oma lehmä ojassa (tai oikeastaan hevonen kaatopaikalla). Tai näin uskoisin klinikan toimineen Elmon kohdalla. Eikä asia minua ole päivääkään vaivannut, enkä usko, että Elmollekaan asialla on ollut mitään merkitystä.
Se pääsi pois, koska sillä ei ollut toivoa elää kivuttomana. Minä päästin sen pois, enkä ole kaivannut sille koskaan mitään hautaa tai muuta konkreettista paikkaa. Muistelen sitä kotona omissa oloissani ja sytytän sille joskus kynttilän, niinkuin Taavillekin. En ole käynyt Taavin haudalla kuoleman jälkeen juurikaan. En tiedä oliko se yhtään sen arvokkaampi loppu, kun Elmollakaan. Enkä aio asiaa edes miettiä, minulle tärkeintä on, että molemmat ovat kivuttomia.
Ja jos joku tulee väittämään, etten minä ole arvostanut hevosiani tai olen pitänyt niitä pelkkinä esineinä, niin tinttaan nenään. Välittömästi ja lujaa.
Tosi hyvä kannanotto tuohon aiheeseen. Itse näin vilaukselta sen kuvan ja oheen liitetyn tekstin enkä periaatteessa alkanut asiaa syvällisemmin pohtimaan, mutta tuli kyllä kurja mieli. Meillähän oli viimeisenä vaihtoehtona viedä Nopsukin kaatopaikalle, vaikka onneksi sitten saatiin sille mukavampi hautapaikka. Olisihan se tuntunut minusta ikävämmältä viedä se sinne, mutta ei se hautaamistapa millään tavalla kuvaa sitä valtavaa rakkauden määrää, jota sitä hevosta kohtaan tunsin ja tunnen. Se kuvan teksti on sellaisen ihmisen kirjoittama, joka ei ole perehtynyt hevosen lopettamiseen ja ruhon hävittämiseen eikä ymmärrä, miten asiat käytännössä täytyy hoitaa. Juuri tuo, että ei sitä hevosta voi omalle pihalle haudata, vaikka sitä olisi kuinka kovasti rakastanut. Aivan turhaa mielipahaa ja vääriä käsityksiä syntyy ihmisille tuosta haloosta. Voin vaan kuvitella, miten murskaksi menisin, jos joku syyttäisi mua tuolla tavalla siitä, millä tavalla lopetin tai hautasin Nopsun.
VastaaPoistaSitä paitsi minusta on paljon pahempaa, että sitä hevosta ei ajoissa lopeta tai kohtelee muutoin kaltoin. Niin kuin sanoit, että eläviä hevosia esineellistetään ja siitä ne todella kärsivät. Tuo hevonen ei enää kärsi eikä sitä kiinnosta, missä se maatuu.
Jotenkin tämä sun teksti oli vielä kuitenkin sellainen synninpäästö mulle. Tai tuli jostain syystä helpottunut olo, kiitos.
Ole hyvä vaan! :)
PoistaMinusta on surullista, kun tämän päivän sosiaalisessa mediassa on niin helppo jakaa kuvia. Otat kuvan kuolleesta hevosesta sen enempää asiaa pohtimatta, koska "järkyttihän se sinua". Se hevonen on jonkun rakas lemmikki, joku on tehnyt sen lopetuksen suhteen raskaan ja vaikean päätöksen, ehkä syytänyt sen sairauden hoitoon kaiken omaisuutensa. Ja joku kehtaa laittaa kuvan yleiseen jakoon saatesanoilla "moraaliton omistaja, jolle hevonen on vain esine". Kun tilanne ei kuitenkaan ole oikeasti niin mustavalkoinen, eikä hevosta vain ole lykätty muun roskan joukkoon "lojumaan". Kuten myöhemmin selvisi, se oli juuri saapunut ja siksi vielä peittelemättä ja kuoppaamatta. Silti ihmiset vetivät johtopäätöksen, että hevosihmiset vain kylmästi dumppaavat hevosensa kaatsille ilman tunnontuskia tai muutakaan.
Ja se on surullista. Kun hevosen kokoinen eläin ei kuitenkaan ole se helpoin hävitettävä, varsinkaan jos siitä ei ole ruuaksi.
Ihan samaan tyyliin minäkin tuota kuvakohua Facebookissa kommentoin. Tosin omalle seinälleni se nousi nimenomaan kavereiden ihmettelynä siitä, miten luonnosta vieraantuneita ihmiset ovat.
VastaaPoistaRuusankin emä päätyi epäilemättä sille samalle kaatopaikalle, koska sen ruho jäi klinikalle. Annoin vielä luvan käyttää ruhoa tutkimukseen tai opetukseen. Minusta oli tärkeää ajatella, että ruhosta oli vielä hyötyä, vaikka se ei lihaksi kelvannutkaan.
Loppusijoitusta en silti missään tapauksessa olisi halunnut nähdä vastaavanlaisessa kuvassa sosiaalisessa mediassa. Minä muistan edesmenneitä rakkaitani mieluummin sellaisina kuin ne olivat elävinä.
Aivan samaa mieltä. Mulla on kavereissa niitäkin, jotka asiaa eivät ymmärrä, mutta meitä on niin moneen junaan ja jotkut ottivat kirjoitukseni vähän turhankin henkilökohtaisesti...
PoistaEi se hautaamisen katselukaan mitään herkkua ole, vaikkei paikka kaatopaikalla olekaan, joten sinällään en ymmärrä tätä myrskyä vesilasissa. Mutta eniten minua risoo, että se kuva leviää ympäri nettiä, Iltalehtiä ja muita myöten. Ilman mitään lähdekritiikkiä. Sinällään on hyvä jos tämä herättäisi jonkun ajattelemaan, että hevosen hävittäminen on tehty vaikeaksi ja vaikeutuu entisestään, kun kaatopaikat eivät ota enää biojätettä vastaan. :(
Samoilla linjoilla mennään!
VastaaPoistaNiin mieltä kanssasi samaa ja myös tuli itsekin kommentoitua jossakin tuon kuvan alle että typerää sitä faceen oli laittaa tietämättä kunnolla taustoja. Suurin "syypää" hepan retkottamiseen taivasalla oli varmastikin kaatopaikan organisaatiossa ja logistiikassa. Kuoppa ei ollut vielä valmis yms. Ihmiset on kyllä niiin......!!!! Huoh... Se poni ei enää kaipaa mitään huolta eikä hoitoa sen enempää kuin jeesusteluakaan.
VastaaPoista