maanantai 20. toukokuuta 2013

No nyt on myrkkyjä ja voiteita!


Siinä on tämän kesän ötökänkarkottimet. Tein eilen illalla vielä viimehetken muutoksen suunnitelmaan (kiitos Sanna!) ja kävin hakemassa klinikalta Switch Pour On:a kokeeksi. Se valellaan hevoselle harjasta lautasille (satulan alue jätetään laittamatta) ja siitä sen pitäisi levitä ja imeytyä kaiketi verenkiertoon. Vaikutus kestää noin kuukauden. Vähän kuin koirien punkkiaineet! Elmolla oli joskus vastaavaa Coopersectiä ja se sai siitä mielettömän kutinan (ja siksi hylkäsin sen), mutta tämän hevosversion pitäisi olla paremmin siedetty.

Lisäksi ostin Flystaria, koska Dr. Rebel oli loppu ja tätä meillä on ollut aiemminkin. Jo purtuihin kohtiin on sitten Summer Relief-geeliä lievittämään kutinaa ja se ainakin omiin sormiin tuntui mukavasti viilentävän

Effolin geelin jätin kauppaan, kun meillä on  vielä sitä Stubbenin geeliä. Lisäksi ajattelin tehdä Helosanista ja tervatipoista tervanhajuisen rasvan levitettäväksi nivusiin yms. Se samalla hoitaa jo ärtynyttä ihoa eikä varmasti kirvele yhtäpaljon. Lisäksi luulen rasvan pysyvän kauemmin iholla suojaamassa, kun geelin. Helosan Sol on turpaan, ettei aurinko polta. Sitä menee Taavin nenään aika paljon!

Menin sitten samalta reissulta tallille laittamaan uudet aineet testiin. Jäin tallinomistajan kanssa juttelemaan tästä Switch Pour Onista ja Taavi hirnui portilla, kun kuuli ääneni. :D Kävin sitten pelastamassa sen sisälle ja annoin hengähtää hetken karsinassa.
Taavi oli pikkaisen epäluuloinen, kun levittelin siihen tuota Switch Pour On-tököttiä. Purkissa on joku hieno annostelumittasysteemi, mutta sen käyttäminen oli mulle ihan utopiaa ja koin sen epäkäytännölliseksi. Aikani pähkäiltyäni kaadoin pullosta kuppiin ja otin siitä ruiskuun. :D Pääasia, että aine meni edes suunnilleen sinne minne piti.






Käytiin sitten ulkona nautiskelemassa ihanasta kesäilmasta ja Taavi pääsi tietenkin myös maistelemaan vihreää. Se on aivan hulluna voikukkiin, se etsii oikeastaan vaan niitä (kun pahin nälkä on taltutettu) ja nyhtää ne ihan maanmyötäisiksi!
Jonkin aikaa siinä syöttelin ja kun mitään kummempaa oiretta ei aineesta tuntunut tulevan, niin vein Taavin sisään ja annoin Greenline-puuron (jonka seassa kalanmaksaöljy ja nivelaine). Lusernia olen nyt antanut vähemmän, kun kesä tulee ja Taavi saa mahantäytettä ja hyvää ravintoa ihan tuoreenakin.


Taavin tuhoama voikukka
Yritin kuvata Taavin kiiltävää karvaa, mutta tuo väri jotenkin "laimentaa" sen :p



Vähän valuu.... Mut ihan hyvä.

Eilen hain Taaville sen vaihdokki-ötökkäloimen ja vein heti sovitukseen. Sopii paremmin ja vatsavöissäkin on paljon varaa (itseasiassa Taavilla sain laittaa ne ihan ylös..), lavoista jää tämäkin loimi pikkaisen kinnaamaan (yllätys...), mutta menee kyllä tarpeen mukaan loistavasti. Ei sille kuitenkaan niin suuresti ole käyttöä
Taavi oli myös päivällä seurannut tallinomistajaa, kun hai laivaa vesienlisäysreissulla, oli kuulemma kovasti ollut sennäköinen, että sisään olisi päästä. Lopulta hän oli tajunnut hakea Taaville ötökkähupun, johon Taavi oli lähes sukeltanut helpottuneena. Sen jälkeen se kuulemma suostui jäämään vielä ulos. :D




Käytiin myös rennolla maastolenkillä, laitoin Taaville hupun päähän, ettei ötökät kiusaa. Mentiin vasemmalle-oikealle ja poikettiin yhdestä kohtaa peltotielle, jossa ravattiin. Takaisintullessa laukattiin peltotie ja jatkettiin vähän matkaa ravilla kotiinpäin. Ja sitten taas syötiin pellonreunassa vihreää vaikka kuinka kauan.. :)

Joko mennään?









.
Harmi, ettei videolle saa tallennettua kostean metsän ihanaa tuoksua (ja kameran naru on jäänyt videolle..) :





Huomenna Taaville tulee aamusta kengittäjä, joka laittaa sille jokaiseen jalkaan rolleri-kengän! Katsotaan mitä siitä seuraa.. Ja keskiviikkona Sanni tulee pitkästä aika meitä moikkaamaan ja päästään yhdessä maastoon, koska saan lainata tallilta Heikkiä ratsukseni. Siitä tulee hauskaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.