sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Kaksi ruohonleikkuria



Taavi oli saanut tänään juosta Einon kanssa pari tuntia ja se pelasti minut tältä(kin) päivältä. Käytiin keräämässä ensimmäinen annos nokkosia Taaville. Aikamoinen urakka, kun piti muiden kasvien seasta poimia, mutta kuivattaminen rivitalossa on vielä suurempi urakka... ;) Heh.

Kävin illalla tallilla ja tässä on tämänpäivän hörinät: 




Karri keräsi kotipihalta voikukkia pois ja lähetti ne Taaville syötäväksi terveisten kera. Minä toimitin eväät perille ja kerroin myös terveiset. Voikukat olikin oikein superherkkua, siihen tahtiin leuat kävi, että oli pakko kuvata teillekin:



Vein Taavin hetkeksi Einon tarhaan ja ajattelin josko pelattaisiin pallolla. Kyllähän se Taavi sitä vähän tökki, mutta ei liiemmin kiinnostunut asiasta. Sen sijaan rupesin pyytämään sitä aina luokse ja palkitsin, kun se tuli. Lopulta se alkoi aika kivasti minua seuraamaan ja tuli jopa ravipyrähdyksiä perässä! En olisi uskonut. :D Harmi, ettei ollut ketään kuvaamassa.
Hetken juoksentelun jälkeen lähdettiin vielä hetkeksi vihreälle syömään. Sieltä sitten suunnattiin talliin jossa rasvasin nenän ja mahanalusen. Lisäsin myös (ohjeiden vastaisesti) sitä Switch Pour Onia ruiskulla sinne mahan allekin. Ärsyttää, kun se on ihan kupattu jos en ole joka päivä lisäämässä sinne rasvaa.

Lopuksi vielä Greenlinepuuro ja verkon täyttö. Huomenna menenkin jo heti aamusta tallille. 





Taavin mielestä oli ihan hirveen jännää, kun tuosta aukosta näki suoraan talliin! Viimeksi siinä on ollut pressu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.