lauantai 5. elokuuta 2017

Uusi heinäverkko ulkokaukaloon

Edellinen heinäverkko alkoi tulla tiensä päähän, joten oli syytä alaa miettiä uutta ratkaisua. Edellinen oli Motonetista saatava kuormaverkko ja hyvin sekin Ripen käytössä kesti. Loppuajasta siinä oli kuitenkin jo melko paljon paikkauksia ja se alkoi sääolosuhteiden alla hapertua.

Pidempään jo pyörittelin mielessäni ajatusta valmiista verkota. Motonetin verkko on vähän liian iso ja sen asettelu vaati aika paljon luovuutta. Olin laiska ja halusin päästä helpolla.
Ostin Puuilosta ison heinäverkon, joka on leveyden puolesta juuri passeli, mutta pituuden puolesta vähän lyhyt. Pienen suunnittelun jälkeen sain kuitenkin viriteltyä oikein hyvän heinäpussukan syöttölaatikkoon.



Pohjasta verkko on kiinni neljästä kohtaa ja yläpuolelta pussin suun alaossa kahdesta kohtaa (tähän ajattelin nyt laittaa vielä keskelle yhden lisäkiinnityksen) ja pussin yläosasta neljästä kohtaa reunaputkessa. Kaikki kiinnitykset on tehty nippusiteillä, joissa on vielä palohakaset, jolloin verkko on helppo irrottaa (esim. tavella sulamaan tai syksyllä pesuun ja kuivumaan).
Verkko on helppo käyttää; Ripen heinäannoksen saa sisään avaamalla yhden palohaan.

Ainakin toistaiseksi verkko on pysynyt ehjänä ja syömist se hidastaa kuormaverkkoa enemmän. Rippe saa aamuheinät kahdeksalta ja kun tälläviikolla olen mennyt tallille ennen töitä puoli yhdeltätoista, niin sillä on edelleen jäljellä osa heinistä.
Rippe syö verkoista nätisti, eikä juurikaan revi, joten sillä verkot ovat kestäneet hyvin ehjinä ennenkin. Eihän tällainen jollain törkyruokailijalla kauaa kestäisi.

Verkko on Ripellä ihan ehdoton, sillä sen heinämäärät ovat rajoitettuja. Lisäksi oma kokemukseni on, että verkoista ruokaillessaan se on vähemmän nälkäisen oloinen ja muutenkin tyytyväisempi.









10 kommenttia:

  1. Kätevän näköinen syöntikaukalo. Ilmeisesti on reikiä pohjassa? Kuinka hyvin vesi poistuu kovalla sateella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä ollut hyvä. :) viime syksynä porattiin jokaiseen kulmaan reiät ja lisäksi pari muualle. Täällä on tullu kaksi päivää vettä ja tänään kunnon ukkoskuuroja ja ei ollut vettä pohjalla. Heinämujut kaapasen aina kottariin, kum tarhaa siivoan.

      Poista
  2. Meillä on nuo heinäkaukalot samanlaiset mutta verkot eivät ole säännöllisessä käytössä. Meillä ongelmaksi tulee se ettei verkon suuta voisi pitää noin harvasta kohtaa kiinni - Pena ujuttautuu paljon pienemmistäkin koloista niin että sen koko pää on verkon sisällä :D Ei siis hidasta syömistahtia ja käy vaaralliseksikin. Ja useammasta kohdasta sitominen on rasittavaa laiskalle omistajalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rippe ei ole yrittänyt ujuttautua, eikä siitä kyllä ylläkään syömään, yläreuna on sen verran ylhäältä kiinni verrattuna alareunaan, että vaikka turpa mahtuisikin, niin heinään ei yllä. Alempaa tai samaan tasoo jos virittää kiinni, niin sitten kyllä meilläkin työnnetään turpa aukoista sisään. :) tämä viritelmä on toiminut meillä kaikilla joille sellainen on tehty.

      Palohakaset on tässä se ratkaisu myös nopeuteen, ei noita meilläkään tallinpitäjä jaksa alkaa sitomaan.

      Poista
    2. Hmm, totta tuo. Pitäisiköhän koittaa? Toki jos heinämäärä verkossa on suuri niin ainakin alkuun pussin suulta varmaan ylettyy syömään, mutta loppuosan pitäisi sitten mennä hitaammin kun valuu syvemmälle.

      Poista
    3. Kannattaa testata. Voihan se silti olla, että ole Penan kestävä ratkaisu. ;)
      Isolla heinämäärällä saattaa tosiaan alkuun yltää, mutta jos tohon yläosaan laittaa kolme palahakaa, niin sitte tuskin saa kauheasti syötyä siitäkään.

      Poista
  3. Kätevän näköinen systeemi! Onko teillä kenelläkään, joilla tuollainen on, sattunut, että hevonen olisi jäänyt siihen jotenkin kiinni, esim. jaloistaan, hokkikengillä tai riimusta? Minä en just tuon kiinnijäämispelon vuoksi uskalla meille tuollaisia laittaa, kun tuo nuorempi hobustyttönen on aika innokas kauhomaan kaikkea, harrastaa esim. uintiharjoituksia vesisaaveissa :D

    Onneksi meillä saa tarhan katokseen roikkumaan heinäverkot korkealle, vaikka ei tietysti ole syöntiasentona hevoselle ollenkaan niin hyvä, kuin nuo matalalla olevat; toimivat kuitenkin lisänä betonirenkaisiin laitetun heinän kanssa.

    Kuinkas Rippe voi ja menikö kaikki hyvin teidän reissun aikana? Oliko teillä onnistunut reissu?

    -Marjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kukaan jalkojaan laittanut noihin, aika korkeat laidatkin. Riimuja ei ole päässä. En uskaltaisi kyllä silloin edes pitää, niissä kuitenkin todella potentiaalinen riski kiinnijäämiseen.

      Rippe voi ihan hyvin ja selvisi reissun ajan loistavasti. Olen sitä kevyesti liikutellut ja osteopaatti teki varmaati hyvää, lihakset on paljon pehmeämmät ja selkä on selkeästi paremmin käytössä. Kuitenkin perusongelmat ovat edeleen olemassa. Eli se käynnin köpötys aika-ajoin ja jalan lonksunta, joku siinä oikeassa etusessa mättää. Tosin näitä esiintyy nyt vain alamäissä, mutta kuitenkin esiintyy edelleen. Joskin olen tässä elätellyt toiveita, että ollaan menossa parempaan suuntaan asian kanssa.

      Ravissa Rippe on puhdas ja meneekin sitä mielellään. Lyhyitä pätkiä on vasta menty. :)

      Reissukin meni ihan hyvin, mutta tällä kertaa sakea sumupilvi haittasi kyllä melkoisesti maisemien katselua suurimman osan aikaa Norjan puolella.. mutta aina ei voi voittaa.

      Poista
  4. MOI Mitä teille nyt kuuluu kun mitään ei ole kuulunut ??

    terveisin lukijanne satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Ihanaa kun joku kyselee. :) juuri laitoinkin uuden postauksen.

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.