keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Kraniohoidossa

Tänään Taavilla oli kraniosakraali-hoito. Se tulikin tarpeeseen ja lisäksi syy vasemman takajalan lepuutukseen (ja muihinkin mieltäni askarruttaviin juttuihin) luultavasti löytyi!

Kerroin ensin Nooralle oireista ja naureskeltiin Taavin isoa mahaa (se on oikeasi iso). Noorakin sai vähän luimuilua, kun otti mahan kohdalta halausotteen. Luimuilu kuitenkin suli rennoksi nautiskeluksi, kun hoito eteni. Välillä Taavi oli tosi levoton, kun joku kipeämpi kohta oli käsittelyssä ja sitten se taas vaipui horrokseen nauttimaan. Myös sitä kaasua tuli ulos aivan tolkuttomasti, jota vähän toivoinkin. Kraniohan vaikuttaa myös aineenvaihduntaan kiihdyttävästi.

Taavilla oli lantio vinossa vasemmalle, vasemmassa lonkassa ja polvessa oli tukkoisuutta. Ristiluu oli myös tukossa ja keskellä selkää oli myös tukkoinen kohta. Lapojen välissä oli myös jumia ja tukosta. Erityisesti tuo vasemman puolen vinous selittäisi sitä laukan huonoutta ja jalan lepuuttelua. Tuota selkää jäin miettimään; mahtaako ilman satulaa ratsastelu olla syynä siihen? Kohta oli aika epäilyttävästi juuri niillä kohdilla, jossa kaiketi istun ilman satulaa mennessä. Noh, huomenna meille tulee se länkkäsatula, toivottavasti se olisi sopiva, niin voisi ainakin osan lenkeistä mennä sillä.
Taavi sai näihin jumikohtiin myös vähän laseria ja sovittiin uusi hoit kahden viikon päähän, kun Noora sitä suositteli.

Hoidon aikana Taavi oli taas veikeä, se haukotteli paljon ja kolmeen kertaan se venytteli kesken hoidon ja sen jälkeen. On aina yhtä häkellyttävää nähdä, mitä kaikkea tuollainen hoito saa aikaan. Lisäksi välillä Taavilla oli mielettömästi virtaa ja se heitteli pitkästä aikaa ovissa olleita tavaroita lattialle. On varmaan ollut aika tukala olla.  Taavi sai hoidon jälkeen loimen ja päästin sen pihalle.

Tänään lisäsin sen ruokaan myös 2-3dl vehnälesettä ja muutamaa ruuansulatukseen vaikuttavaa yrttiä (mitä nyt tähän hätään sain kaupasta), psylliumia sekä öljyä. Taavi sai syödä jo yhden tällaisen puuron ennen hoitoa ja toisen tein illaksi odottamaan. Pakko yrittää tukea sitä vatsantoimintaa jollain, kunnes syöminen tasoittuu. Taavi on kun ilmapallo ja vaikka suoli toimiikin, niin se ilmeisesti saisi toimia nopeammin. Leseen pitäisi myös vähän löystyttää lantaa. Päivölän Tialta tilasin sille fenkolinsiemeniä ja voikukkaa.


Pallomaha.....



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.