lauantai 3. tammikuuta 2015

Jälkeenpäin


Haavat kirvellen
istun meren rannalla yksin
ja katselen.
Nyt ymmärrän paremmin
kivuliasta kulkuamme:
Vasta tyynen tultua
erottuvat karikot.

Emme me koskaan
tyyntä toivoneet.
Tuulta me toivoimme
ja mustat liput
tuulessa liehumaan.

Kirvelkää silmäkulmat!
Ei löydy minusta silti
ankkuripaikkaa
katumukselle.

(Tommy Tabermann)


7 kommenttia:

  1. :( Olitte juuri muutama päivä sitten mielessä, kun oli Taavin nimipäivä. Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellekin sattui nimipäivä työpaikalla kalenterista silmään. Muistin, miten viime vuonna vein Taaville greippiä nimipäivälahjaksi (koska luulin sen pitävän siitä, niin se aina ahneena sitä söi), joka ei sitten kelvannutkaan ja riemuittiin parantuneesta mahan tilanteesta.
      Nyt syksyllä ennen kuolemaansa se söi greippejä taas suurella intohimolla.

      Ehkä ikävä olisi vähän helpompi kestää jos olisi uusi hevonen, niinkuin Taavi tuli lohduttamaan Elmon surussa. Nyt ei ole uutta mihin turvautua, kun ikävä iskee kovimmin.

      Poista
    2. Niinpä. Varmasti tarvitsee jotakin mihin keskittyä ja käyttää kaiken energiansa, että pääsee taas eteenpäin.
      Toivottavasti löytyy jokin heppaystävä, jonka kanssa viettää aikaa tai sitten jotakin muuta "viikkojen täytettä".

      Poista
  2. Nyyh. Voi että. Minulle te ootte yhdessä yhtä varmasti kuin tuossa kuvassa. On niin uskomatonta, että Taavia ei enää ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuntuu välillä vieläkin uskomattomalta myös täällä. Sitä vaan välillä herää siihen todellisuuteen, ettei Taavi ole enää täällä. Alussa minusta tuntui, että olen vain lomalla tallilta ja kun palaan uusin voimin, voin aloittaa kaiken siitä mihin jäin.
      Jännästi sitä hetken levänneenä taas keksii uusia ideoita, mitä olisi voinut vielä kokeilla. Aivan järjettömiäkin. Se ei ainakaan yhtään auta tätä jossittelua, vaikka tiedänkin, että tuskin mikään olisi tehnyt Taavista kivutonta.

      Poista
  3. Voi miten hyvä runo, paitsi että ehkä toivoin tyyntä :D Mutta tuo loppu...en kadu. Silloin kun vielä yritin kuntouttaa nivelrikkoistani, yksi tallikaveri tokaisi että et varmaan olisi ostanut tuota jos olisit kuvauttanut ennen ostoa. En mä siihen osannut mitään sanoa - ehkä en, mutta silloin olisin menettänyt jotain muuta, mitä siltä sain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyyntä sitä ehkä enemmän itsekin toivoi, mutta muuten runo oli niin osuva jotenkin. ;) Ei löydy katumusta täältäkään, ei tippaakaan. Ja jos nyt saisin valita näillä tiedoilla uudelleen, en valitsisi toisin. Niin paljon minä sain, vaikka lopulta myös menetin.

      Siihen menetykseen olin tosin jo varautunut, että joskus sekin eteen tulee. Olin luvannut Taaville loppuelämän kodin. Länkkäkurssin opettajan sanoin: "Kun sinä et enää jaksa, niin se on kaksi metriä multaa päälle". Ja näinhän se sitten meni. Silti se sydäntä raastaa.

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.