lauantai 20. tammikuuta 2018

Yhden anturan uudelleenrakennus ja miten siinä onnistuttiin


Tänään oli juhlapäivä, kun meidän lähelle avautui uusi suureläinklinikka (sama eläinlääkäriasema, jonka palveluja ollaan Ripen kanssa käytetty jo pari vuotta). Käytiin Suskin kanssa avajaisissa syömässä kakkua ja saatiin samalla kätevät säilytyskannet hevospassille. On hienot ja avarat tilat kyllä. Toivottavasti tosin ei hevosen kansa tarvita sitä. Röntgenit ja muut onnistuu kyllä kotonakin edelleen. 
 



Mutta sitten itse asiaan. Uusimmat kontrollikuvat viimeviikolla kertoivat, että anturaa on tosiaan saatu reilusti lisää. Muutenkin kavio on hyvässä tasapainossa, vaikka toki kuvassa näkyy kaviokuumeen jättämät jäljet kavion seinämässä. 
Tilanne on kuitenkin todella hyvä, eikä poni tällähetkellä oireile kavioitaan yhtään mitenkään. Se liikkuu hyvin ja mielellään, ei ole lämpöjä tai pulsseja enää. Hyvä balanssi on siis kaiken a ja o!
Rotaatiota on ekassa kuvassa sen 7-8 astetta noin, toisessa sitä vielä näkyy (se on otettu noin neljän viikon puukenkäkuurin jälkeen) ja viimeisessä rotaatiota ei käytännössä enää ole.
Ripen kohdalla kuitenkin rotaatiota suurempi ongelma oli anturan ohuus ja sentakia lähellä pohjaa oleva kavioluun kärki.
Kengittäjä laski, että ekassa kuvassa anturan paksuus on vain muutamia millejä. Auts. Normaali antura on sentin tai vähän yli.


Rippehän sai ensin alleen combikengät, mutta niistä ei ollut merkittäää hyötyä. Senjälkeen sille laitettiin puukengät ja kahdessa päivässä ontuma katosi. Siitä asti Rippe on ollut ilman kipulääkettä.  Pulssittelua ja lämpöilyä oli edelleen ja sitä jatkui seuraavaan kengitykseen asti. Kuuden viikon jälkeen laitettiin vielä uudelleen puukengät ja samalla kavio vuoltiin kuvien mukaan balanssiin. Pulssitus katosi samantien, kun varvas oli lyhennetty ja kavio paremmin balanssissa. Rippe ei mielellään vielä seissyt jalan varassa kokonaan, eikä varannut sille painoa, vaan nosteli kannalta ilmaan. Lisäksi sillä oli kengän poisoton jälkeen huolestunut ilme naamalla, joka hävisi heti varpaan lyhennyksen jälkeen. En voi siis liiaksi korostaa, että pitkä varvas aiheuttaa lisäpainetta seinämälle jossa muutenkin on jo vaurioita, joten varvas on syytä pitää lyhyenä!

Se pulssi palaili taas viiden viikon jälkeen, kun kaviossa alkoi olla taas liian pitkä varvas ja puukenkä kulunut käytännössä loppuun. Rippe ei kuitenkaan enää nostellut sitä kengityksessä ilman puukenkääkään ja pystyi varaamaan painoa jalalle normaalisti seistessä. Myöskään naulaus ei ollut ongelma.

Ripellä oli siis 12 viikkoa puukengät, mutta kuten näkyy, niin 4-5 viikon jälkeenkin anturassa on jo huimasti paksuutta lisää. Puukenkähän on tässä asiassa ihan paras ja nopein apu. Sen teho perustuu kai siihen, että se keinuttaa kaviota ja samalla hieroo anturaa, jolloin verenkierto paranee. Lisäksi siinä on loistava pyörähdys ja se jättää varpaan kokonaan ilman painetta. Ripellä kengittäjä vielä hioi puukengästä kavioluun kärjen kohdan pois kokonaan ja tässä uudessakin kengässä on reuna viistetty, jotta kavioluun kärki ei ota painetta.
Uudessa kengässä on välissä nahkapohjallinen, mutta onhan siellä anturaakin ihan riittämiin nyt. Kengittäjä oli kuvat nähdessään todella tyytyväinen ja niin on kyllä omistajakin.
En varmaan voi koskaan liikaa hehkuttaa hyvää kengittäjää näissä asioissa. Samoin kuvien otto todellakn kannattaa, koska ilman niitä kaikki on pelkkää arvailua. Epätoivon hetkelläkin ihana kengittäjä valoi minuun uskoa sanomalla, että ei vielä mietitä niitä ruhon hävitystapoja. Heh.


Aikaahan on mennyt ja kärsivällisyyttä on vaadittu. Ja vieläkin liikutus on käyntipainoitteista. Käyn selässä pari kertaa viikossa ja lopun ajan liikutan muuten. Vältän ottamasta laukkaa, koska siinä paino tulee yhden jalan varaan. Ulkomailla suositus on, että laukkaa voi ottaa, kun hevosella olisi puolet kaviosta tervettä kasvua ja kun ravi sekä käynti onnistuu ilman oireita.
Selkäännousussa jotkut noudattavat samaa ohjetta, itse päädyin nousemaan jo aiemmin (koska silloin pääsen tekemään pidempiä lenkkejä käynnissä). Noudatin ohjetta, jossa hevonen on liikkunut maastakäsin puhtaasti käyntiä ja ravia pidemmän aikaa. Ratsastus aloitetaan varovasti ja asteittain ja jos takapakkia tulee, niin siirrytään taas taluttamaan.

Tänään käytiin ekaa kertaa yli tunnin lenkillä ja Rippe jaksoi hyvin. Hiki tuli, mutta väsymys ei painanut, eikä jalat oireilleet. Toivottavasti tästä alkaisi nousukausi ja päästäisiin nauttimaan yhteisistä lenkeistä vielä pitkän aikaa. :)

Olki kuulemma aiheuttaa hevoselle pömppömahan. Tässä meidän pömppis. ;)


sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Sitä tavallista ihanaa arkea



Uudet kengät on olleet Ripen mieleen ja se on liikkunut kokoajan mielellään. Myös vasenta kaviota vaivannut lämpöily on kadonnut, vaikka olen pitänyt sillä etusissa putseja kokoajan. Täällä on myös ollut niin hyisiä pakkaspäiviä, että olen etusia käärinyt BOT-patjoin aika herkällä kädellä. Nyt en todellakaan haluasi mitään talvikaviokuumeita tai muita tähän soppaan enää.

Ensiviikon torstaina eläinlääkäri on tulossa tallille raspaamaan ja samalla Ripenkin hampaat katsotaan ja otetaan kavioista vielä yhdet kontrollikuvat. Kengittäjä haluaa nähdä anturan paksuuden ja kyllähän se on mielenkiintoista nähdä, miltä tilanne näyttää nyt ja mitä uskaltaa alkaa tekemään.

Nyt ollaan pääasiassa kävelty maasta tai selästä 30-60min niin usein, kun olen kerennyt. Käytännössä noin 5 kertaa viikossa. Olen käynyt selässä nyt kolmisen kertaa. Viimeisimmällä kerralla vähän pidemmän lenkin, jonka lopussa Rippe vaikutti jo väsähtäneeltä (se tosin häsläsi koko alkulenkin). Kentällä liinan päässä olen pyytänyt ravia jo vähän pidempiä aikoja kerrallaan. Kuitenkin siis koko kenttää käyttäen ja välttäen jyrkkiä käännöksiä.

Ripellä kävi myös viikolla hieroja. Voitin sille arvonnasta ilmaisen käsittelyn! Otin uuden ajan parin viikon päähän, koska minulle jäi hierojasta hyvä vaikutelma. Hän hieroi vatsalihaksia erittäin paljon ja antoi ohjeita takajalkojen venytykseen, mikä on ollut meillä ongelma. Ripellä on tapana kipristellä takajalat mahan alle, eikä se tykkää venyttää niitä taakse. Nyt se on on tarjonnut niitä itse venytettäväksi, kun ollaan edetty sen omilla ehdoilla. Rippe tuntui tykkäävän hieronnasta muutenkin, vaikka alkuun vatsalihasten hieronta vähän epäilyttikin.
Papparaiset juttutuokiolla. Motosta kaavailtiin Ripelle tarhakaveriakin, mutta katsotaan..

Ripellehän lisättiin ennen joulua ruokintaan 0,5kg Amequn heinäpellettiä (siksi, että sen Ca:P-suhde sopi heinän kanssa) vehnäleseen tilalle. Olen käyttänyt nappuloita myös palkkana. Positiivisin huomio oli, että Rippeä lähes jatkuvasti vaivaava on-off-ripuli on pysynyt kokonaan poissa ja takapuoli on kuivaakin kuivempi. Myös pipanat kiinteytyivät. Mikään muu ei ole muuttunut.
Maistuvuus on myös ok. Kelpaa myös juottamiseen, kun sekaan lisää ripauksen yrttejä tuomaan makua. Rippe tykkää tosi paljon Provencen yrttisekoituksesta, jota saa ihan tavan kaupoista. Sen kanssa se juo kokonaisen ämpärillisen mielellään.

Eli meille ei kuulu mitään ihmeellistä. Onneksi. Ihan tavallinen kelpaisi mulle oikein hyvin.

maanantai 1. tammikuuta 2018

Mitä huominen ottaa, antaa, sitä tänään vielä et voi kantaa, eikä ne murheet meihin yllä


Näillä tunnelmilla me siirrytään uuteen vuoteen. Varovaisen toiveikkaana.

Alunperin oli tarkoitus, että kipuan kyytiin vasta keväällä. Tilanne on kuitenkin nyt niin hyvä ja Rippe ollut oireeton kolme kuukautta, että päätin uskaltaa kokeilla. Ihan vaan käyntiä, eikä tarkoitus ole todellakaan ratsastaa joka päivä. Suunnitelma olisi pari kertaa viikossa liikuttaa selästä käsin ja loput kerrat maasta käsin. Ravia olen ottanut maastakäsin mukaan jo pikkuhiljaa. Tosin ensiviikon olen vielä kovin kiireinen töissä. Sitten pitäisi helpottaa onneksi.
Yksi syy selkään nousuun oli myös se, että ponilla on nyt nastat, mutta mulla ei. Ja kelithän meni aika liukkaaksi, sensijaan kenttä ei ollut liikutuskunnossa. Rippe on sen verran raivostuttava talutettava, että kengän olisi syytä olla pitävästi maassa.

Rippe vaikutti oikeinkin hyvälle ja menohaluja sillä olisi ollut enemmänkin. Ratapohjan suoralla se oli sen tuntuinen, että mikä tahansa merkki olisi ollut lupa siirtyä laukalle. Ja lopulta viimeisen tienylityksen jälkeen sen kärsivällisyys petti - pidätteistä ja käskyistä huolimatta se hyppäsi laukalle ja paineli iloisesti kotiinpäin ennenkuin sain sen takaisin käynnille. Olisi ehkä ollut ihan fiksua laittaa ne jykevämmät jarrut suuhun..

Onneksi poni oli seuraavanakin päivänä ihan normaali itsensä eli kaviot eivät ottaneet tästä omatoimisesta kiihdyttelystä itseensä. Huhhuijaa.




Älä pelkoa tulevaisuuden
älä onnen tai onnettomuuden
me olemme tässä ja nyt ja se riittää